torstai 11. huhtikuuta 2019

Uusi tv, uudet kujeet







Mies sai viime viikolla synttärilahjaksi uuden television ja se laittoi koko olohuoneemme aivan uusiksi. Hyvä vain, sillä vanhalla järjestyksellä olikin menty jo liian pitkä tovi. Uusi tv on sen verran edeltäjäänsä suurempi, että jouduimme siirtämään tv-tason toiselle ikkunalle ja lopulta siirsimme kaiken muunkin. Pupun häkki ja tv-taso olivat siis ennen toisin päin, ja ruokapöytä oli kahden avohyllyn alla. Nyt ruokapöytä sijaitsee heti käytävän suulla olohuoneeseen tultaessa, jotta voi syödä ja katsella telkkaria samaan aikaan. Mukavuus ennen kaikkea!

Jotkut varmaan kiinnittävät huomiota, että ruokapöytä ei aivan kohtaa seinän kanssa. Visuaalisestihan se sopisi paremmin seinän kanssa kohdikkain, mutta kun elää pyörätuolin kanssa, käy liikkumisen tarve estetiikan edelle. Tällä pienellä pöydänasettelulla saamme enemmän tilaa vitriinin ja pöydän väliin, jotta liikkuminen on sujuvampaa.

Olohuoneeseen tuli jotenkin tuntuvasti enemmän tilaa, ja uuden televison tuijottelu ruokapöydän ääressä on aivan mahtavaa. Keittiön lisäkaapit olivat joskus alunalkaenkin jo tuossa seinällä, mutta sitten jossain vaiheessa halusimmekin ruokapöydän siihen. Pidän kyllä niiden nykyisistä paikoista, sillä jos vaikka tulee vieraita, niin tuohon pitkälle sivupöydälle on helppo laittaa tarjottavat esille. Myös nuo avohyllyt sopivat kaapiston kanssa ja vihdoin sain ihanat emalikattilatkin kaapeista esille. Tuosta ne on kesällä näppärä napata kun alkaa keittämään uusia perunoita, sillä käytän niitä vain siihen tarkoitukseen. 

Television ja keittiönkaapiston väliin jäi juuri sopiva rako koiran korille, mutta toiselle puolelle telkkaria haluaisin vielä jonkun pienen tason. Viherkasvit ovat nimittäin kaikki nyt vähän kuin yhdessä kasassa, ja pienellä pöydällä nurkkaan saisi hieman tasoeroja. Suunnittelin jopa jo, että kun pupu muuttaa kesälaitumille, niin häkin tilalle saisi ehkä jonkun kivan nojatuolin vieraita varten -  kun ehkä jo huomasitkin, että meillä ei ihan liiaksi noita istumapaikkoja ole.

Myös keittiön kattovalaisin pitää vaihtaa kohdevalaisimeen, mutta palaan siihen kun se saapuu!





6 kommenttia:

  1. Varo vitriiniä ��

    VastaaPoista
  2. Olohuone näyttää kyllä todella ihanalta!

    VastaaPoista
  3. Ihana koti teillä. Tosi kivoja yksityiskohtia ja tavaroita :)

    VastaaPoista
  4. Onpas teillä muuten todella hieno kokonaisuus ja myös tosi hienoja pieniä yksityiskohtia, kuten nuo vanhat purnukat. Meillä tuli myös telkkariin jotain häikkää, niin juuri mietittiin pitäisikö kutsua elektroniikkahuoltomies käymään vai sitten ostaa vaan uusi samantien. Tosin meidän telkkari on vain pari vuotta vanha, niin jotenkin siksi ei raaskisi ostaa uutta vaan suoraan. Mutta joo todella kiva tämä uusi järjestys!

    VastaaPoista