Se mitä sinä teet, on juuri oikein

Olen tässä syksyn mittaan aloittanut uuden harrastuksen. Uskallsin monen, monen vuoden pähkäilyn jälkeen ilmoittautua improvisaatioteatteri kurssille ja siellähän oli ihan sairaan siistiä! Suomen harrastelijateatteriliiton sivuilta löytyi läjäpäin kursseja, ja päädyin impron aloittelijakurssille ja sitä myöden myös jatkokurssille. Kurssit ovat aika hintavia omalle lompakolle, mutta ihana anoppi osti kakkososan minulle joululahjaksi! Ensimmäinen kurssi oli noin kuukausi sitten ja toinen kurssi oli tänä viikonloppuna. Olen siis täällä aivan impropäissäni kirjoittelemassa, joten pahoittelut jos teksti on hieman lennokasta!

Improvisaatio on esityksen luomista esittämishetkellä, oli sitten kyse näyttelemisestä, musiikista tai muusta esiintymisestä. Improvisaatiolle tyypillisiä ominaisuuksia ovat yllättävyys ja toistamattomuus eikä improvisaatioteatterissa näin ollen ole käsikirjoitusta, vaan näyttelijät luovat tilanteet siinä hetkessä. Tästä syystä esitys nähdään yleensä vain kerran ja jokainen kohtaus on siksi ainutlaatuinen. Spontaaniudestaan huolimatta improvisointi ei kuitenkaan ole sattumanvaraista toimintaa, vaan taustalle tarvitaan teknistä ja taiteellistakin osaamista.

Tärkein oppi ekalta viikonlopulta oli se, että mitä sinä teet on juuri oikein. Että improa ei voi tehdä väärin! Se oli mahtava oivallus, sillä tiedän viihtyväni joiltain osin esillä, mutta esimerkiksi laulamisessa oli aina se "mitä jos". Mitä jos unohdan sanat tai mitä jos aloitan väärästä kohdasta. Mutta impron ilmapiiri on paljon turvallisempi, sillä sitä tehdään yhdessä ja vastapari tai jopa koko ryhmä tukee toista. Jos tulen lavalle ja sanon olevani kirahvi, niin sen jälkeen olen kirahvi ja vastanäyttelijän on otettava siitä koppi. Sama oli tunteiden ilmentämisessä - voit esittää surua, jännitystä, innostusta tai mitä vain juuri niin kuin sinä sen koet. Ei ole olemassa väärää tapaa.

Toinen itselleni tärkeä asia oli se joukkoon sulautuminen. Kerrankin en ollut liian lihava, liian vammainen tai liian mitään, vaan sovin joukkoon sataprosenttisesti. Kummallakin kerrallla ryhmän ilmapiiri oli äärettömän turvallinen, jotta jokainen saattoi esiintyä juuri niin kuin halusi. Improssa en myöskään kokenut kertaakaan, ettenkö voisi osallistua - jos oli tarkoituksena näytellä, että tässä kaivan puutarhaan paikkaa uudelle omenapuulle, niin ei ollut mitään väliä vaikka sanoitin sen.  Vastanäyttelijä sai sillä tavoin ihan saman informaation ja kohtaus pääsi jatkumaan.

Parasta oli ehdottomasti kohtausten teko ja hahmojen luominen sekä uusiin ihmisiin tutustuminen. Ohjaajamme oli mahtava, hän kannusti ja antoi rakentavaa palautetta. Ensimmäisen kurssin aikana opimme impron perusteita, kohtausten tekemistä, tarinan, hahmojen, vaikuttumisen ja ympäristön merkityksestä, sekä täysillä mukaan heittäytymisestä. Ensimmäinen kurssi oli kaikilta osin hauska, kun taas jatkokurssilla mentiin jo pintaa syvemmälle ja päivät tuntuivat oikeasti hieman oppitunneilta. Aihe oli kuitenkin niin kiinnostava, että kertaakaan ei ehtinyt pitkästymään vaan ennemminkin ihmetteli, että joko se nyt loppui. Aion ehdottomasti keväällä jatkaa perusimpron parissa ja kokeilla siipiäni musiikki-improssa. Haluan takaisin siihen pieneen kuplaan, jossa sain näillä kursseilla olla!