Armo

Olen tässä viime aikoina miettinyt ihmisten armollisuutta itseään ja muita kohtaan. Aina vaaditaan, vähintäänkin itseltä, mutta joskus myös muilta. Miksi armollisuus nousee pintaan vain kriisitilanteissa? Miksi emme muista olla armollisia kaiken kiireen ja arjen keskellä? 

Ajatukseni armollisuuteen nousee miehen kuolemasta. Silloin sain kuulla joka suunnasta, että tee juuri niin kuin haluat, nuku niin kauan kuin huvittaa. Jos mikään muu ei maistu, niin syö sitä mikä maistuu. Ymmärrän toki, ettei ole terveellistä elää pelkällä kiisselillä, niin kuin minä pahimmalla hetkellä tein, mutta se vei minua eteenpäin. Kukaan ei tuputtanut tai arvostellut. Sain syödä viikon ajan pelkkiä Saarioisten kerroskiisseleitä, selvisin ja pysyin hengissä.

Myöhemmin olen ymmärtänyt - niin väärältä kuin se kuulostaakin - että ensimmäisinä kuukausina miehen kuoleman jälkeen minulla oli jotenkin hyvä olla. Eikä se liity mitenkään kuolemaan, vaan siihen, että kukaan ei odottanut tai vaatinut minulta mitään. Edes minä itse en odottanut itseltäni mitään. Sain olla ja tehdä juuri niin kuin sillä hetkellä tuntui hyvältä. Kerrankin elin hetkessä, en miettinyt huomista, syömieni kaloreiden vaikutusta kehoon tai mitään muutakaan. Se oli vapauttavaa, ja jollain tavalla voin silloin paremmin.

Mutta mihin se jäi? Syksyllä se selitettiin suruajalla, silloin on oikeus ja valta tehdä mitä haluaa. Mutta miksei enää ole? Kaipaan sitä armollisuuden tunnetta. Kaipaan sitä viikkoa, kun söin pelkkää kiisseliä ja se oli ihan okei. 

Yritän aina olla välittämättä muiden mielipiteistä, mutta koko yhteiskunta tuputtaa kaikenlaisia ajatuksia. Pitäisi olla tietyn näköinen, pitäisi olla uraputki. Sinun kuuluisi miettiä tulevaisuutta. Olisi hyvä tehdä nyt päätökset, jotka vaikuttavat suunnitelmiisi viiden vuoden päästä. Niistä on vain niin kovin vaikea olla välittämättä. Paitsi silloin kun on kriisitilanne ja ihminen yrittää vain selviytyä. Silloin mikään muu ei ole tärkeämpää kuin se hetki, eikä kauaskantoisia ajatuksia tarvita.

Yrittäkäämme siis olla armollisempia itsellemme ja toisillemme. Tehdään juuri niin kuin tuntuu hyvältä. Itse esimerkiksi ajattelin kokeilla uusia harrastuksia. Jos en pidä siitä, voin lopettaa eikä mitään pahaa tapahdu. Kurssia ei tarvitse suorittaa loppuun väkisin - ei vaikka siitä olisi maksanut rahaa. 

Raha on yksi armollisuuden käsitteistä itselleni. Minusta on nimittäin tullut miehen kuoleman myötä aivan erilainen rahankäyttäjä. Teen hankintoja jotka haluan, enkä odota sitä jotain maagista oikeaa hetkeä. Käytän nykyään rahaa mielummin elämiseen ja kokemuksiin kuin säästämiseen. Niitä rahoja ei täältä saa mukaan, mutta elämää ei kannata jättää elämättä. En toki suosittele kenenkään elävän yli varojen, mutta kehoitan olemaan armollisempi - onko tärkeämpää kokea jokin asia nyt vai säästää sukanvarteen "että jos sitten joskus".