torstai 5. kesäkuuta 2025

Kesäparveke


Olisi aika esitellä tämän kesän parveke. Rakastan tuota ylimmäistä näkymää olohuoneesta parvekkeelle, kun sisällä on pimeää ja ulkona loistaa valkea kesäyö.

Tänä vuonna en jaksanut keväällä esikasvattaa mitään, enkä alunperin edes ajatellut laittaa yhtään hyötykasvia. Lopulta kuitenkin keksin, että haluan kokeilla mansikkaa! Niinpä ostin kuusi mansikan taimea ja nyt minulla on parvekkeella pikkuinen mansikkamaa. Mansikkalajikkeeksi valitsin sellaisen, jota suositeltiin parvekekasvatukseen ja sen pitäisi tuottaa satoa tasaisesti koko kesän ajan. Lupaavalta ainakin näyttää, kun taimet ovat alkaneet jo kukkimaan.







Olisin halunnut kesäksi tästä kotini läheltä sellaisen kaupungin viljelypalstan, sillä kaipaan uusia haasteita viljelyhommiin. Tuntuu, että olen kasvattanut kurkut ja perunat parvekkeella jo niin monta kertaa, ettei niissä ole enää mitään uutta. Viljelypalstaan oli kuitenkin kahden vuoden jono, enkä viitsinyt ilmoittautua siihen, koska en tiedä missä kahden vuoden päästä asun. Joten parvekkeeseen oli tyytyminen.

Kesäkukatkin tuottivat tänä vuonna päänvaivaa, sillä rakastan pelargonioita, mutta olen kyllästynyt siihen, että ne tiputtaa terälehtiään pitkin parveketta. Niinpä oli etsittävä uusi, läpi kesän kukkiva kukka. Kaveri ehdotti petuniaa, ja sanoi sen olevan helppo sekä vähään tyytyväinen. Niinpä otin pinkkejä ja punaisia petunioita kokeiluun, ja ainakin toistaiseksi ne ovat menestyneet hyvin.


Lisäksi laitoin kukka-asetelmiini markettoja, samettikukkia, tarhaneilikoita sekä yhden uuden guinean liisan. Kukkia on paljon vähemmän kuin viime vuonna, sillä nyt en laittanut parvekkeen toiseen päähän ollenkaan. Siellä on säilytysarkku ja pupun heinät, joten päätin pitää sen päädyn nyt vain säilytystarkoituksessa ja sinne mahtuu hyvin myös pyykit kuivumaan. 

Viime vuoteen verrattuna parvekkeella on nyt vain yksi pöytä, jonka ääressä voi juoda aamukahvit. Ruokapöytä parvekkeella oli kiva ajatus, mutta todellisuudessa siellä oli kesällä niin kuuma, ettei siellä  tullut juuri ruokailtua. Nyt sitten vain odotellaan maukasta mansikkasatoa ja nautitaan kukkaloistosta.



sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

Gluteeniton focaccia

 
Kaveri tuli helatorstaina yökylään ja halusin kokeilla jotain uutta reseptiä. Mieltäni on jo pidempään kutkuttanut gluteeniton focaccia, sillä viime syksynä markkinoille saapui jauhoseos, jolla sen luvattiin onnistuvan.

Virtasalmen Viljatuotteen pizza and street food mix -jauhoseos on tarkoitettu pizzapohjiin, hampurilaissämpylöihin sekä focacciaan. Ohjeen nappasin suoraan Virtasalmen nettisivuilta ja käden käänteessä meillä oli tuoretta focacciaa pöydässä.

Resepti oli helppo, mutta nostatukseen kannattaa varata se pari tuntia. Suosittelisin myös laittamaan vuokaan leivinpaperin pelkän öljyn sijaan, sillä itsellä oli ainakin vaikeuksia saada leipä irti vuoasta. Tein leivän aivan ohjeen mukaan, paitsi vähensin hieman suolan määrää. Uunissa se olisi saanut olla ehkä viisi minuuttia kauemmin, mutta ai että se oli hyvää! En ole saanut kunnon focacciaa vuosiin ja tätä kun dippasi oliiviöljyyn ja balsamicoon, niin meinasi järki lähteä. 

Niin hyvää ja pehmeää, leipä kohosi kuten kuuluukin, ja maku sekä suutuntuma oli lähes täydellisyyttä hipova. Illalla tein tästä vielä täytetyn iltapalaleivän kalkkunaleikkeleen, tuorejuuston ja vihannesten kanssa - toimi täydellisesti myös niin!


Gluteeniton focaccia

4 dl vettä

2 tl kuivahiivaa

2 tl suolaa

2 tl sokeria

2 tl oliiviöljyä

n. 5 dl Virtasalmen Viljatuotteen Gluteenitonta
pizza and street food mix -jauhoseosta

Lisää kuivahiiva kädenlämpöiseen veteen ja sekoita hyvin. Lisää sokeri, suola sekä öljy, ja sekoita. Lisää jauhot osissa ja vaivaa tasaiseksi. Siirrä taikina oliiviöljyllä voideltuun, n. 19 x 26 cm uunivuokaan. Levitä tasaiseksi. Peitä vuoka kelmulla ja pyyhkeellä, ja anna kohota 2 tuntia. 

Painele kevyesti sormenpäillä pieniä kuoppia taikinaan. Kaada pinnalle oliiviöljyä ja päälle sormisuolaa maun mukaan. Leipää voi koristella esimerkiksi yrteillä, aurinkokuivatulla tomaattilla tai oliiveilla. Paista leipää 225 asteessa 25–30 minuuttia ja anna jäähtyä ennen leikkaamista.