keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Kolmen sukupolven reseptit



Ajatus siitä, että voin oppia tekemään jonkun ruoan tai leivonnaisen kuten äitini ja mummuni, on hyvin kiehtova. Tästä syystä olen jo monta vuotta kerännyt vanhoja reseptejä ja imenyt kaiken perimätiedon itseeni. Olen penkonut niin äidin kuin mummunkin reseptiarkistoja ja löytänyt sieltä monia lapsuuden makuja. Minua kuitenkin joskus alkoi ärsyttää kaikki erikseen vaeltavat pikku laput, ja sain pelätä, että joku niistä menee vielä hukkaan. Siksi kokosin oman reseptikirjan.

Tähän vihkoon olen kerännyt kolmen sukupolven parhaimmiston - minun, äitini ja hänen äitinsä keittiöaarteet. Olen kirjoittanut reseptit vihkoon yksinkertaisesti ja selkeästi. Kaikki ylimääräiset "kaada taikina kakkuvuokaan" -opastukset olen jättänyt pois, sillä tämä vihkonen ei ole ihan aloittelijoille. Jos tätä aikoo lukea, pitää osata käyttää maalaisjärkeä ja tietää jo aika paljon keittiöelämästä. 

Sisältö on koruton, mutta sitäkin arvokkaampi. Jotkut reseptit ovat niin vanhoja, että mittayksikkönä on desilitran sijasta kahvikuppi. Sivujen alareunaan kirjoitan tarvittaessa erityishuomioita ja yläkulmaan paistoajan sekä -asteen. Nuolet kertovat mikä yhdistetään minkäkin kanssa ja nuolien numerointi kertoo, jos järjestyksellä on väliä. Tämä kirja on minun aarteeni ja toivon, että voin joskus vanhoilla päivilläni antaa sen jollekin suvun resepteistä kiinnostuneelle. 








4 kommenttia:

  1. Itselläni myös reseptikirja, jonne olen koonnut meidän suvun reseptejä. Valitettavasti isoäitini on jo kuollut ja aloitin kirjan tekemisen silloin kun hän ei enää muistanut mitään niin niitä kaikkein ihanimpia ohjeita ei ole enää. Kuten sämpylöiden ohje...

    VastaaPoista
  2. Tuo on tosi hienoa ja kunnioitattavaa, että olet tehnyt sukusi ruoka - ja leivontaperinnöstä itsellesi reseptikirjan. Minun äitini ja mummoni kuolivat liian varhain. Mummolta olisin näin jälkeen päin ajateltuna saanut monia hyviä kainuulaisia reseptejä.

    VastaaPoista
  3. Kiva säilöä reseptit talteen, muistan myös äitini ja mummini resepteistä nuo kkp:t :)

    VastaaPoista
  4. Kiva idea! Parhaat reseptit ovat yleensä perintöä :)

    VastaaPoista