keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Todella erilainen joulu


Nyt on joulu vietetty ja viimein on aikaa olla uusissa pörröisissä unihousuissa sekä kertoa, että mitä oikein jouluna teimmekään. Lähdimme siis aatonaatto aamuna kohti Tallinnaa ja satuimme tietenkin reissaamaan juuri sen joulumyrskyn aikana. Laiva ei liiemmin heilunut, mutta perillä meitä odottikin varsinainen yllätys. Emme nimittäin olleet varanneet taksia etukäteen, vaan ajattelimme, että laitamme vain tavarat taksiin ja kävelemme parin kilsan päässä sijaitsevalle hotellille. No ihan hyvä idea sinänsä, mutta Tallinnassa oli tuulta 21 metriä sekunnissa ja räntää tuli vaakatasossa. Taksikyyti olisi siis kelvannut meillekin, mutta siellä invataksi pitää varata aina päivää ennen. Hetken aikaa olin valmis viettämään joulun terminaalissa, sen verran kamala se ilma oli. Tavarat saimme kuitenki tila-autolla hotellille, ja me sitten reippailimme raikkaassa joulusäässä. Matkahan ei sinänsä ollut pitkä, mutta sillä hetkellä se tuntui kuin olisi ollut kiipeämässä Mount Everestille. Välillä vain totesimme muutaman voimasanan kera, että on aika kylmä, jonka jälkeen jatkoimme suomalaisella sisulla ja päättäväisyydellä eteenpäin. Voi sitä riemun määrää kun viimeisen kulman takana näkyi hotellimme!




Onnesi perillä odotti aivan täydellinen hotellihuone! Suurin koskaan näkemäni invahuone löytyi siis RadissonBlu Olümpia hotellista ja siitä oli kätevästi välioviovellinen yhteys viereiseen huoneeseen. Huoneemme sijaitsi 26 kerroksisen hotellin neljännessä kerroksessa. Huoneessa olisi mahtinut järjestämään vaikka tanssit ja kylpyhuoneessa toiset. Kerrankin pidin myös huoneen sisustuksesta ja värimaailmakin oli jotenkin todella rauhoittava. Parasta hotellihuoneissa on kuitenkin aina parisänky, kun pääsee nukkumaan ihan lähekkäin, ja sellainen olisi kiva kotonakin, mutta pukemisen ja kääntymisen kannalta parisänky on melkoisen epäkäytännöllinen. Jossain vaiheessa yöllä tuli myös aina niin kuuma, että olisi tehnyt mieli tuupata toinen alas sängyltä, joten ehkä oikeastaan parempi, että kotona ei ole parisänkyä.







Saatuamme kaikki raajat sulatettua hiustenkuivaajan avulla, ei tehnyt enää mieli poistua hotellista. Määränpäähän pääsemisessä oli myös kulunut aikaa suunniteltua kauemmin, joten sen päivän shoppailusuunnitelmatkin siirtyivät eteenpäin. Lisäksi meillä olisi ollut tuolle ensimmäiselle illalle pöytävaraus eräästä ravintolasta, mutta päädyimme tilaamaan ruokaa huonepalvelusta. Se jos mikä oli siinä kohtaa hyvä ratkaisu. Loppuilta kului siis hotellihuoneessa lämmitellen, syöden ja herkutellen, ja myöhemmin kävimme vielä katsastamassa hotellin baarin. 












Aattoaamu nousi Tallinnasssa aurinkoisena, mutta sama tuuli jatkui edelleen. Kävimme syömässä hotelliaamiaisen ja suuntasimme hetkeksi Viru keskukseen shoppailemaan. Löysin ihanan mustan tyllihameen sekä yö- ja alusvaatteita. Shoppailun ja kahvittelun jälkeen taivalsimme vanhaan kaupunkiin, Raatihuoneentorin joulumarkkinoille. Markkinoilla oli paljon erilaisia käsitöitä ja leivonnaisia, sekä yllin kyllin ihanaa joulutunnelmaa.

Tallinnan reissuista kun kuluu aina muutama vuosi, niin siinä välissä aika ehtii kullata muistot. Jotenkin sitä muistelee, että ei ne vanhan kaupungin mukulakivet nyt niin pahoja ole, mutta kyllä ne vain on. Mukulakivet yhdistettynä hyytävän kylmään tuuleen oli ihan paras idea ikinä. Onneksi torilta sai kuitenkin lämmittävää hehkuviiniä, jonka voimalla jaksoi sitten takaisin hotellille. Olimme oikeastaan koko aattopäivän liikenteessä ja illaksi olimme varanneet pöydän joulubuffettiin hotellille. Vatsat täynnä herkkuruokia katselimme huoneessa leffoja pitkälle yöhön ja nautiskelimme vielä vähän suklaata.















Joulupäivänä eli lähtöpäivänä emme tehneet oikeastaan mitään. Silloinkin Tallinna heräsi aurinkoisena, mutta ei niin tuulisena. Otimme aamiaisen huoneeseen ja vietimme mahtavan kiireettömän aamun sängyllä loikoillen. Paluumatkalle saimme invataksin, kun tajusimme varata sen riittävän ajoissa. Illalla kotiin päästyä uni tuli melko nopeasti ja tapaninpäivän vietimme anoppilassa, jossa iloinen pieni hännänheiluttaja oli meitä vastassa. Tämä oli todella erilainen joulu, mutta ahh niin rentouttava! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti