tiistai 2. lokakuuta 2018

Matti kukkarossa?


Tätä postausta minulta on toivottu jo pitkään ja nyt päätin sen toteuttaa. Lukijat siis kyselivät budjettia ja mahdollisia vinkkejä siihen. Tämä aihe sopii minulle, sillä olen tarkka rahasta vaikka toki osaan laittaa sitä menemäänkin. En kuitenkaan koskaan tuhlaa, jos siihen ei ole resursseja. Ensin tulee kaikki pakollinen, ja sitten on mielitekojen vuoro - jos on varaa. 

Meidän talouteen tulee joka kuukausi sentilleen sama määrä rahaa, mutta kulut puolestaan vaihtelevat kuukausittain. En halua suoranaisesti puhua rahasta tai summista täällä, mutta tulemme toimeen. Joskus jonkin hankinnan edessä joutuu pyytämään vähän jomman kumman vanhemmilta ja välillä sitä saa ihan muutenkin, mikä on kiva asia. Mutta pääasiassa tulemme toimeen omillamme. Pidän huolta joka kuukausi siitä, että vuokra on maksettu ja jonossa olevat laskut ovat hävinneet jääkaapin ovesta, ennen kuin teemme mitään muita suunnitelmia. Joinain kuukausina - esimerkiksi silloin kun sähkölasku osuu kohdalle - rahaa jää ylimääräiseen elämiseen hieman vähemmän. Sitten taas sellaisina kuukausina, kun minä olen vaikka vanhemmilla ja mies elelee täällä yksinään, niin rahaa säästyy.

Olemme todella huonoja varainaisessa säästämisessä. Aina välillä puhumme, että nyt alamme laittaa vähän sukanvarteen, mutta sitten tuleekin aina jokin hankinta tai ravintola jossa olisi kiva käydä, ja säästäminen siirtyy ensi kuulle. Tai hamaan tulevaisuuteen. Joinain kuukausina ihmeitä tapahtuu ja tulee vähän säästettyäkin. 

En myöskään pidä ajatuksesta, että tili vedetään tyhjille. Aina saattaa tulla jotakin yllättävää, niin pennittömänä ei voi olla. Jos tili siis alkaa olemaan liian punaisella, kiristämme vähän. Siihen riittää yleensä ihan pieni ryhtiliike, eli vähemmän kahviloissa käyntiä. Mutta se varsinainen asia mistä nyt ajattelin puhua, on kaupassakäynti. Kuinka usein käyt ruokakaupassa? Onko se kannattavaa, suunnitteletko ruokasi vai teetkö ostoksia hetken mielitekojen mukaan?


Meillä käydään kaupassa kaksi kertaa viikossa. Kyllä, se on aivan riittävästi. Alkuviikolla teen aina isommat ostokset ja loppuviikolla käyn ostamassa lisää leipää tai maitoa. Olen hyvin varautunut, kaapeissa ja pakstimessa on aina jotain. Jos siis tili olisi tyhjä, niin ei ainakaan viikkoon ruoka loppuisi tästä asunnosta. Tämän piirteen olen perinyt äidiltäni, sillä siellä kauppaan on matkaa eikä sinne lähdetä jokaisen pikkuasian takia. Mutta tässä vähän esimerkkiä viikottaisista ostoksista. Toki ostan asioita myös kaiken tämän ulkopuolelta, mutta yritän välttää heräteostoksia. 

Alkuviikon perusostoksiin kuuluu 
2 x maito 
2 x mehu
2 x kivennäisvesi
Leikkele
Juusto
Pääraaka-aine kolmeen eri ateriaan eli lihaa, kalaa ja/tai kanaa
Vihanneksia, juureksia, hedelmiä sesonkien mukaan
Jogurttia tai rahkaa
Raejuustoa
Kermaa
Leipää

Satunnaisemmin, n. kerran kuukaudessa ostettavia ovat
Kaurahiutaleet, jauhot, sokeri
Kahvi
Margariini, voi
Tonnikala ja muut säilykkeet
Pesuaineet ja hygieniatuotteet
Wc- ja talouspaperit, kelmu, folio yms

Suunnittelen siis yleensä sunnuntaina kolme ateriakokonaisuutta seuraavalle viikolle. Yhtä ruokaa syödään aina kaksi päivää eli siinä on jo kuusi päivää. Jäljelle jää yksi päivä, jolloin syömme ulkona, anopilla tai muualla. Ostan kaupasta useimmiten vain ruokien pääraaka-aineen ja ruokaan mahdollisesti tulevat vihannekset, sillä kotoa löytyy aika kattava määrä mausteita ja muita tarpeita. Harvoin on sellaista tilannetta, että joutuisin aivan jokaisen ainesosan jotakin ruokaa varten ostamaan. Viikonlopun lähestyessä käyn sitten täydentämässä yleensä juotavia eli mehua, maitoa ja kivennäisvettä sekä ostan samalla mahdollisesti leipää tai puuttuvia ruokatarpeita viikonlopulle. Esimerkiksi jos olen suunnitellut tekeväni viikonloppuna jotain, mihin tarvitsee jotakin tuoretta yrttiä tai muuta, niin ei sellaisia kannata vielä alkuviikolla ostaa. 

Rahan lisäksi säännöllinen kaupparytmi säästää myös aikaa. Ei tarvitse päivittäin pohtia, että missä välissä kävisi kaupassa ja mitä tänään söisi. Kun ainekset on jo olemassa, voi ruoan vain valmistaa eikä tule sorruttua nälissään kaupan karkkihyllyihin. Kuten jo sanoin, en rahasta halua puhua, mutta sen verran voin sanoa, että keskimäärin 100 euroa meillä kuluu viikossa ruokaan. Jollain viikoilla enemmän, jollain vähemmän, riippuen siitä millaista ruokaa valmistamme tai syömmekö jonain päivänä ulkona vai pakastimesta jotain edellisviikon ruokaa. Ruoka on kuitenkin tärkeä osa hyvää elämää, joten panostamme siihen ja käytämme hyviä, kotimaisia raaka-aineita.

Eli kaikenkaikkiaan ole tietoinen tuloista ja pakollisista menoista, ennakoi ja suunnittele, mutta nauti silti elämästä. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti