torstai 3. lokakuuta 2019

Uudenajan mokkapala


Kurpitsahulluus on taas valloittamassa mieleni, kieleni ja keittiöni, sillä teen aivan kaikkea kurpitsasta. Pirkan sovelluksesta löysin uudenlaisen mokkapalaohjeen, ja ihastuin oitin kuvan värikkyyteen. Kaupassamme ei kuitenkaan ollut oranssia geeliväriä, joten tyydyin kultaiseen. Reseptiä tarkemmin silmäillessäni huomasin, että yhtäläisyys mokkapalaan löytyy vain kuorrutteesta, mutta lähdin silti kokeilemaan.

Olen viime syksyinä tehnyt lähes poikkeuksetta sen tavallisen kurpitsapiirakan, sillä se on aina niin taivaallisen hyvää. Nyt oli kuitenkin aika kokeilla jotain uutta, ja jääkaapissa odotti jo kurpitsasose, jonka keitin ylijäämäkurpitsasta. Pohjaan tarvitset 400g raastettua kurpitsaa, 2dl maitoa ja 1 desin öljyä. Itse kun käytin sosetta, niin vähensin maidon yhteen desiin. Toisessa kulhossa sekoitetaan kuivat aineet eli 5 desiä jauhoja (itse käytin gluteenitonta), 2 dl sokeria, 2 tl leivinjauhetta, 2 tl pumpkin spice maustetta, 1 tl kardemummaa sekä 100g rouhittua tummaa suklaata. Sitten nämä kaksi kulhollista vain sekoitetaan keskenään ja taikina kaadetaan vuokaan. Ohje oli uunipellilliseen, mutta itse tein kaksi pyöreää piirakkaa, sillä niistä sai nätimpiä kahvipöytään. Pohja paistui uunissa 175 asteessa n. 25 minuuttia.



Jäähtyneen pohjan päälle tein kuorrutteen niin kuin mokkapaloihin, eli sekoitin sulaa voita, kahvia, tummaa kaakaojauhetta ja tomusokeria. Koristelin pinnan sillä mainitsemallani kultaisella sokerikuorrutteella, ja anopille kun vein tätä, niin kutsuin kakkua yllätysmokkapalaksi. Päälle päin se kun näytti ihan perinteiselle, mutta palaa ottaessa paljastuikin, ettei se ollutkaan. 

Kuten alussa ajattelinkin, tämä tosiaan oli aika kaukana mokkapalasta. Hyvää se oli, mutta mieleen tuli enemmänkin mehevä kuivakakku suklaakuorrutteella. Tärkeintä kuitenkin leipurille, että kakkua lähdettiin tarjoamaan jopa naapurin mummolle, joten oletan, että se oli melko hyvää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti