En tiedä muistaako kukaan, mutta esittelin pari vuotta sitten kolmen sukupolven reseptikirjani. Se on minulla edelleen, mutta haluan pitää sen niin siistinä, että se on vähän ongelmallista. Haluan, että siihen kirjoitetaan aina siististi ja ajan kanssa, mutta en kuitenkaan saa koskaan aikaiseksi. Niinpä reseptilappusia pyörii edelleen siellä täällä. Nyt askartelinkin vihkosen, johon voin vain teipata lehdestä leikkaamani reseptit. Sen ei tarvitse olla siisti tai viimeisen päälle, kunhan kaikki on tallessa. En nimittäin halua päätyä tilanteeseen, jossa minulla on kaapillinen ruokalehtiä ja jokaisessa ehkä yksi kiinnostava ohje eikä kukaan takuulla tiedä mitä aivan alimmaisessa lehdessä on. Äiti, olet rakas, mutta reseptiarkistosi on kaaottinen.
Yleensä jos alan työstämään tällaista projektia, niin haluan ensin ostaa nätin vihon ja miettiä sisältöä sekä visuaalista ilmettä. Mutta nyt kun päätin, että tämän ei ole tarkoitus olla kaunis vaan käytännöllinen, niin kaikki paine hävisi. Leikkasin vain kaappiin arkistoimani lehdet ja teippasin ne vihkoon. Pääasiassa poimin aina leivontaohjeita, mutta mahtui tuonne mukaan muuutama ruoka-ohjekin. Liimasin mukaan myös reseptejä, joita en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta ne vaikuttavat kokeilemisen arvoisilta. Kanteen kiinnitin otsikon, joka pomppasi lehdessä eteen. Ja tadaa, reseptihihko oli valmis! Nyt sinne on helppo vain teipata uudet reseptit, ja tärkimmät voi sitten siirtää sitruunakirjaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti