sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Italialainen ragù




Viikonloppuna oli taas mukava tehdä ruokaa hieman pidemmän kaavan mukaan ja eilen padassa porisi ihana italialainen ragu. Perjantain kauppahallireissulta löytyi suurin osa ragun aineksista, ainoastaan naudanliha otettiin pakastimesta ja tomaattimurska kaupasta.

Ragu on italialainen, pitkään haudutettu lihakastike, joka tarjoillaan pastan kanssa ja ilmeisesti yleisemmin tunnettu bolognese on polveutunut juurikin ragusta. Olen tehnyt tätä kerran tai pari aiemminkin ja viime viikolla kun katselin Jamie Oliverin uutta ohjelmaa, niin raguinnostukseni heräsi jälleen.


Ostin pataa varten hallista italialaista raakamakkaraa, joka oli maustettu fenkolilla ja basilikalla. Lisäksi laitoin porkkanaa, sipulia, valkosipulia, ruskeita herkkusieniä, timjamia ja persilijaa. Paistoin makkaroita ensin, jotta sain niistä makua vihannesten paistamiseen ja tietysti väriä itse makkaroihin. Itseasiassa pursotin makkarat kuorista pois pieniksi palleroiksi, jolloin ne soveltui mielestäni pataan paremmin kuin kokonaiset makkarat. Naudanlihan leikkasin myös pieneksi kuutioksi, jotta se oli helposti syötävissä pastan kanssa.

Jännittävintä tässä ragussa oli se, että tähän laitettiin olutta. Itse en ole aiemmin yhdistänyt olutta ja tomaattikastiketta, mutta jos Jamiekin teki näin, niin miksen minäkin. Lopputulos oli erittäin hyvä, joten kannatti. 


Italialainen ragu

naudanlihaa
yrttistä raakamakkaraa
sipulia
valkosipulia
porkkanaa
herkkusieniä
tuoreita yrttejä
mustapippuria
suolaa
viinietikkaa
tomaattimurskaa
gluteeniton olut

Pilko porkkanat, sienet ja sipulit pieneksi kuutioksi. Purista makkarat kuoristaan padan pohjalle ja paista niihin hyvä pinta. Poimi makkarapalat pois ja kuullota sipulit sekä porkkanat makkaran rasvassa. Lisää tarvittaessa voita ja oliiviöljyä. Anna vihannesten kuullottua rauhassa, jopa hieman karamellisoitua. Lisää sienet ja paista hyvin. Pilko liha pieneksi ja lisää pataan. Mausta hyvin, lisää olut ja tomaattimurska sekä tarvittaessa vettä. Laita lopuksi makkaranpalat takaisin pataan, ja hauduta 175 asteissa uunissa pitkään ja hartaasti, jolloin neste kiehuu kasaan ja padasta tulee ihanan samettista. Keitä pastaa ja tarjoile! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti