perjantai 21. tammikuuta 2022

Päivätehtävä: retki



Tämän viikon päivätehtäväksi valikoitui retki, mutta retkikohde tuotti päänvaivaa. Olisin halunnut jonnekin talviselle eväsretkelle, mutta sääolosuhteet eivät olleet mieluisia. Retkelle kuitenkin oli päästävä, sillä kotona on kökitty nyt ihan riittämiin, joten tänään sitten retkeilimme Hakaniemen kauppahalliin.

Ajatuksena oli käydä hallin kahvilassa sekä ostaa ruokatarpeita viikonlopulle. Rakastan kauppahalleja ja yleensä jos matkustan jonnekin uuteen kaupunkiin, niin vierailen ehdottomasti paikallisessa kauppahallissa. Niistä löytyy ihan paikallisia sekä alueen lähituottajien tuotteita, ja niitä tuen mielelläni - niin täällä pääkaupungissa kuin muuallakin Suomessa.


Helsingissä Hakaniemen kauppahalli on lähin kauppahallimme, ja jos asuisin yhtään lähempänä, niin tulisi varmasti käytyä joka viikko. Hallissa saa hyvän palvelun lisäksi tuoreita tuotteita ja sieltä löytyy sellaisiakin elintarvikkeita, joita ei välttämättä muualta löydy. Kiertelimme hyvän tovin ja koriin kertyi gluteenitonta patonkia, vihanneksia, sieniä, yrttejä sekä raakamakkaraa. Löysin myös kokonaisia muskottipähkinöitä, joita en ole löytänyt mistään muualta. Äiti on niistä myös pitkään jo haaveillut, joten sain samalla ostettua hänellekin.

Ostosten lisäksi kävimme miehen kanssa vielä kahvilla ja nautiskelin herkullisen gluteenittoman laskiaispullan. Aika kiva päivätehtävä ja tätäkin pitäisi ehdottomasti tehdä useammin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti