Kel' onni on, se onnen kätkeköön

Tasan kuukausi sitten kirjoitin hieman erilaisemman tekstin. Onnellisemman, toiveikkaamman. Nyt on kuitenkin todettava, että uusi suhde on tullut päätökseen. Eroon ei liity minkäänlaista draamaa tai yltiöpäistä riitelyä. Ainoastaan järkisyistä tehty päätös, sillä joskus on kuunneltava järkeä, eikä tunteita. 

Joten tässä minä nyt sitten taas olen, yksin. Yritän kasata itseni uudelleen ja uudelleen, toivoen, että elämällä olisi vielä minulle jotain hyvääkin tarjottavana. Kai sitä täytyy vain rakentaa mahdollisimman hyvä elämä omalle itselle ja olla toivomatta ihmeitä. 

Vaikka tämä uusi suhde oli lyhyt, oli se minulle hyvin merkityksellinen. Myös tämä ihminen on minulle erittäin merkityksellinen, ja toivonkin, että voimme tai ennemminkin, että osaamme olla ystäviä tästä eteenpäin. Sain häneltä paljon sellaista, mitä kukaan muu ei ole elämääni tuonut. Meillä on hyvin samanlainen ajatusmaailma ja meillä on aina hauskaa yhdessä. Hän sai minut taas kirjoittamaan runoja, ja pyrkimään elämässä eteenpäin. 

Tuntuu jotenkin, ettei tätä suhdetta tai kaikkea tapahtunutta ole oikeus surra. Ei ole oikeutta olla apea tai allapäin, niin kuin vaikka silloin kuin mies kuoli. Silloin se oli jotenkin hyväksytympää. Kirjoitin uutenavuotena Instagramiini, että "en toivo tältä vuodelta mitään, jos vain saan pitää sinut". Sillä kannalla olen edelleen, hieman vain eri merkityksessä. En ole hänelle vihainen, enkä aio katkeroitua. Hyvä ystävä on lopulta lähes yhtä tärkeä matkakumppani elämässä.

Ja jos joskus minua vielä jokin onni potkaisee, niin taidanpa toimia vanhan ja viisaan sanonnan mukaan. Kel' onni on, se onnen kätkeköön - sitten ei tarvitsisi ainakaan selitellä kellekään, jos käy näin.