Hieman hukassa, mutta selkeästi matkalla jonnekin

Täytin viime viikolla 37 vuotta. Pakko myöntää, että tässä kevään mittaan on ollut vähän ikäkriisiä, ja nyt ajattelinkin pohtia ihan ääneen, että mistä moinen oikein johtuu.

Ensinnäkin 37 on paljon lähempänä 40, kuin mikään muu ikävuosi aiemmin. Kolmen vuoden päästä, jos Luoja suo, täytän 40 vuotta. Jotenkin se tuntuu aivan käsittämättömältä. Se saa minut pohtimaan olenko elänyt tarpeeksi tehokkaasti tai tehnyt oikeita valintoja. Olisiko pitänyt elää jotenkin paremmin, olenko kokenut tarpeeksi? 

Jo silloin kun täytin 30, koin kriisiä siitä, että mitä nyt kuuluu tehdä. En ollut jotenkin ikinä olettanut eläväni niin "vanhaksi" perussairauteni vuoksi. Ja nyt olen jo neljänkympin kynnyksellä, pohtien samaa asiaa - mitä tässä elämässä oikein kuuluisi tehdä?

En missään nimessä haluaisi olla enää parikymppinen, sillä mielestäni elämä on ollut paljon parempaa kolmenkympin tällä puolen. Vaikka siihen on kuulunut menetyksiä ja muutoksia, niin olen kuitenkin enemmän sinut itseni kanssa ja pidän elämästäni enemmän kun silloin parikymppisenä. Silloin sitä yritti vain kuulua joukkoon ja olla olla osa jotakin, mutta nykyään viihdyn ihan itsekseni eikä kenenkään ole pakko olla seurassani, jos ei niin tahdo. Olen löytänyt elämääni ne pari helmeä, joille voin puhua kaikesta ja joiden kanssa voin olla juuri sellainen kuin olen. Esittämättä mitään, salaamatta mitään.

Kai se ikäkriisi vähän liittyy myös siihen, että mietin löydänkö enää rakkautta. Tai löydänkö sen juuri kuoleman portilla, etten ehdi nauttia siitä. Olen kuitenkin oppinut, että yksin on parempi kuin huonossa suhteessa. Teen elämästäni ja arjestani itselleni parasta, ja jos joku tahtoo siihen mukaan, niin arvioidaan sitten tilanne uudestaan. 

37-vuotias Anna on hieman hukassa, mutta selkeästi matkalla jonnekin. Seikkailunhaluinen, hauska, sosiaalinen ja hyväksynyt itsensä sellaisena kuin on. Tällä hetkellä hänen tavoitteenaan on löytää täydellisyyttä hipova asunto luonnon ja meren läheltä, sekä aikomuksena loistaa töissä ja vapaa-ajalla. Hän kuitenkin hyväksyy myös sen, että aina ei jaksa loistaa. 

Synttärijäätelö

 

En halunnut tehdä tällä kertaa itselleni synttärikakkua, vaan tein synttärijäätelön! Opettelin viime kesänä tekemään jäätelöä itse ja se on edelleenkin aika helppoa.

Tähän jäätelöön et tarvitse jäätelökonetta, vaan kondensoitua maitoa, kermaa, mielikuvitusta ja sähkövatkaimen. Sama pohja toimii kaikkiin makuihin eikä lisättyä sokeria tarvita. Vegaanisen version voit tehdä helposti kookoskermasta ja kondensoidusta kookosmaidosta.

Tällä kertaa kokeilin tummaa kaakaojauhetta ja maapähkinävoita. Maistelin jäätelömassaa tekovaiheessa ja lisäilin kaakaota varovaisen uteliaasti. Vuokaan laitoin sekä pohjalle että jäätelön päälle valmista suklaakastiketta, ja jos haluaa purutuntumaa, niin suklaahiput voisi olla hyvä vaihtoehto. Tämä oli täydellistä tuoreiden mansikoiden ja kaverin tekemien marenkien kanssa!

Synttärijäätelö

4 dl kuohukermaa
1 tlk kondensoitua maitoa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl maapähkinävoita

Päälle 

suklaakastiketta

Vatkaa kermaa ja kondensoitua maitoa sähkövatkaimella noin 5 minuuttia. Lisää kaakaojauhe ja maapähkinävoi, ja vatkaa tasaiseksi. Tarkista maku. Tee pakastimeen valmiiksi sopiva kolo jäätelöastialle, jotta saat sen suoraan. Laita pakastuksen kestävän astian pohjalle suklaakastiketta ja kaada jäätelömassa päälle. Koristele vielä suklaakastikkeella ja anna olla pakastimessa yön yli.

Syntymäpäivä

Minulla oli tänään syntymäpäivä! Näin keskellä viikkoa en erityisemmin juhlinut, nautiskelin vain töiden jälkeen kiireettömyydestä. Paras lahja oli ystävä, joka tuli yllättäen viettämään synttäreitäni ja jäi yökylään.

Juhlaan on muutoinkin aihetta, sillä eilen järjestettiin Kulttuuritehdas Korjaamolla Poetry Slamien Helsingin mestaruuskilpailut. Osallistuin tietenkin ja parasta oli, kun paras ystäväni pääsi myös paikalle. Tulin kisassa pronssille, eli olen vuoden 2026 kolmanneksi paras lavarunoilija Helsingissä! Nyt on pakko myöntää, että voittoa lähdin tavoittelemaan, sillä voittaja pääsi edustamaan Helsinkiä kauden finaaliin, joka järjestetään Oulussa. Kaiken kaikkiaan kolmas sija Helsingissä on kuitenkin melkoisen hyvä suoritus, joten pakko olla ylpeä itsestä.

Kisa-illan jälkeen oli ihan parhautta pötkötellä yhdessä parhaan ystävän kanssa sängyllä puoli yötä ja puhua kaikesta. Ei sillä, puhumme päivittäin, mutta yölliset keskustelut ovat minun suosikkejani ja onhan se eri asia kun toinen on siinä läsnä eikä viestin päässä. Näistä harvinaisista hetkistä otan aina kaiken irti, sillä hänen seurassaan lataudun parhaiten. Aamulla keitimme hasselpähkinäkahvit ja elämä jatkui. 

Onneksi on ystäviä, runokisoja ja paljon muuta kivaa elämässä. Juuri nyt olen aika tyytyväinen kaikkeen. 

Myöhästynyt vappubrunssi

Hyvää vappua! Kävin reilu viikko sitten kampaajalla ja päätin värjätä hiukset taas punaisiksi. Olen ollut aivan rakastunut hiuksiini siitä asti, malli ja väri on ominta minua. 

Vappuna pukeuduin uusiin lempifarkkuihini. Olen ollut parikymmentä vuotta vannoutunut pillifarkkuihminen, mutta nyt yhtäkkiä olen aivan rakastunut näihin leveälahkeisiin farkkuihini. Tilasin nämä jokunen viikko sitten, enkä haluaisi enää käyttää mitään muita housuja. Eilen oli ihanan lämmin ja aurinkoinen ilma, joten laitoin päälle myös viime kesän suosikin, kukallisen farkkutakkini. Ah, se on edelleen aivan ihana!

Minullahan piti olla eilen eli vappupäivänä elämäni parhaimmat ensitreffit. Kävely Töölönlahdella ja pussailua. Tai niin minulle luvattiin. En tiedä, mikä saa ihmisen katoamaan kuin tuhkana tuuleen vain paria tuntia aiemmin - näin kuitenkin tapahtui.

Päätin etten jää kotiin suremaan, vaan menin sitten itsekseni ulkoilemaan Töölönlahden ympäri ja fiilistelemään vappua. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja katselin, kun niin moni oli siellä niillä treffeillä, joilla minun piti olla. 

Jäljelle jää vain kysymys - miksi? Miksei voi selittää, tai kertoa, jos ei haluakkaan tavata. Miksei voi olla ihminen toiselle. Miksi pitää vain estää ja kadota. Oliko mikään lopulta totta? Vaikka ihmisellä olisi itsellään mitä menossa, niin ei se oikeuta kohtelemaan toisia näin. Deittailumaailma on raaka, sen olen saanut huomata. Ystäväni sanoi, että olen rohkea, kun etsin rakkautta avoimesti, mutta en tiedä kauanko tässä on järkeä, kun aina saan siipeeni. En kuitenkaan tahdo lakata uskomasta rakkauteen. Tämäkin kaikki oli tarkoituksellista, ja johtaa minut jonnekin. Kaikelle on lopulta syy.

Tänään kaverin lapset tulivat kylään, joten sain syyn paistaa munkkeja. Laitoin pöydän täydeltä muitakin herkkuja, vähän kuin myöhästynyt vappubrunssi. Oli munkkeja, mansikoita, vaahtokarkkeja, cocktailpiirakoita ja mehua. Aivan täydellistä!

Uusi tukka, uudet farkut, kasa munkkeja ja kesä tuloillaan. Ei kai tässä kovin huonosti asiat lopulta ole.