Tammikuu ei tänäkään vuonna ole suosikkikuukauteni. Miksi se onkaan aina vuoden ankeinta aikaa?
Itse aloitin tammikuun sairastelemalla, ja loppiaisena hain päivystyksestä hieman vauhtia. Sain elämäni pahimman migreenikohtauksen, ja se kipu oli pahempaa kuin mikään aiemmin kokemani. Koko päivän oli vähän särkenyt päätä, mutta migreenilääkkeet olivat (ja ovat edelleen) oireilevan vatsahaavan vuoksi kiellettyjen listalla. Ajattelin, että kokeilen uutta kohtauslääkettä jonka sain, jotta kipu hellittäisi ja saisin yön nukuttua.
Puoli tuntia nenäsumutteen ottamisesta tilanne lähti käsistä. Tuntui, että pää on täynnä painetta ja se halkeaa hetkenä minä hyvänsä. Kömmin sänkyyn, mutta mies oli vakaasti sillä kannalla, että kannattaisi lähteä päivystykseen. Soitin sairaanhoitajaystävälleni, että onko päivystyksessä jotain, mitä ne voivat antaa, etten lähde sinne turhaan. Olin varma, etten selviä päivystykseen asti - kipu oli niin järjetön.
Pääsin melko nopeasti päivystävälle neurologille, sain lisää lääkkeitä ja olo alkoi normalisoitumaan. Päivystykseen mentäessä kipu oli 10, lähtiessä 4 ja seuraavana aamuna ei enää sattunut. Itse muistan kuinka nuorempana ihmettelin, että miten migreeni voi muka viedä jonkun päivystykseen asti. Sehän on vain päänsärky. Nyt voin todeta, että se ei todellakaan ole vain päänsärkyä. Se on pahimmillaan jotain niin kauheaa, ei sitä voi edes kuvailla enää kivuksi.
Alkavan vatsahaavan ja tuon migreenikohtauksen lisäksi olin yhden viikon flunssassa, joka ei onneksi äitynyt pahemmaksi tällä kertaa, joten kaiken kaikkiaan tammikuu on ollut melko surkea. Tämä sairastelu on tietysti vaikuttanut myös jaksamiseen ja omaan mieleen. Muutaman viikon olin aika pohjalla, mutta onneksi huomenna on helmikuu ja ikkunasta on alkanut paistaa aurinko.
Rakkausrintamalla sen sijaan sujuu edelleen hyvin. Hän on viime viikot melkeinpä asunut luonani, ja mietimme vakavasti jo yhteistä kotia. Päädyimme kuitenkin nyt sellaiseen väliaikaiseen ratkaisuun, että hän muutti minun naapuriin! Lähellä, mutta kummallakin on omaa aikaa ja tilaa.
Tämä ratkaisu tuntuu juuri täydelliseltä tähän kohtaan. Hän asui aiemmin esteellisessä asunnossa, joten nyt on kiva kun voin vierailla myös hänen luona. Ja eihän sitä tiedä, vaikka tämä tuntuisi meille hyvältä ratkaisulta pidemmänkin aikaa. En kyllä usko, sillä odotan yhteistä kotia ja arkea - ja erityisesti sitä koiranpentua joka on luvattu minulle muuton myötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti