Ei pelkkää piirakkaa

Palataanpa miehen synttäreihin vielä kerran, nimittäin kakun merkeissä. Halusin tehdä kakun miehen mieltymyksien mukaan, olihan kyseessä hänen suuri päivänsä. Viime vuonna tein key lime pien eli amerikkalaisten suosiman limepiirakan. Se upposi mieheen kuin häkä, joten otin siitä onkeeni. 

Kun kyseessä oli kuitenkin 30 vuotias miehenköriläs, en halunnut tehdä pelkkää piirakkaa vaan tietysti hempeän kakun. Muuntelin key lime pien päässäni juustokakun muotoon ja voisin sanoa, että se oli oikein onnistunut. Onnistumisen mittarina toimi se, että mies otti lisää. Mies, joka ei oikein välitä kakuista. 

Kakun valmistus meni suunnilleen näin. Murskasin reilu puoli pakettia digestivekeksejä ja keksimuruun sekoitin suunnilleen 75 grammaa sulatettua voita. Painelin taikinan irtopohjavuoan pohjalle ja siirryin täytteen pariin. Äkkiä kuitenkin huomasin, että olin unohtanut ostaa liivatelehtiä ja kotoa löytyi vain avattu, liian vajaa paketti. Huonojen muistojen siivittämänä tartuin liivatejauhepurkkiin ja laitoin kaikki ruumiinosat ristiin, että se toimisi. 

Ensin vaahdotin purkillisen kermaa, johon lisäsin tölkillisen kondensoitua maitoa, purkin maitorahkaa ja paketin maustamatonta tuorejuustoa. Maustoin vaahdon viiden limen mehulla ja maistoin. Ei hyvä. Vielä kaksi limeä lisää ja olimme maalissa. Kakkuuni meni siis yhteensä seitsemän limen mehu eikä tippaakaan sokeria. Olin itsekin yllättynyt, että kondensoidun maidon makeus riitti, mutta sokerin lisääminen olisi vain turhaan vienyt limen kirpeyden pois. Kun mies kerran pitää kirpakasta, niin siihen tietysti pyritään. Olenhan maailman paras vaimo.

Lisäsin liivatteet vaaahtoon ja kaadoin täytteen pohjan päälle. Jännitin koko yön kakun hyytymistä ja heti herättyäni halusin tietää onko se hyytynyt. Ja sehän oli! Koristelin kakun limepaloilla, rouhitulla valkosuklaalla sekä kullan värisillä sokerikuulilla.

Onnea vielä kerran, murmelini!