sunnuntai 30. elokuuta 2026

Peruna-porkkana rieskat


Minulla on viime aikoina ollut kova himo porkkanoihin. Kalapuikkojen kanssa tehdystä perunamuussista jäi yli, joten päätin tehdä loppumuussista rieskoja, ja lisäsin joukkoon vielä porkkanaa sekä kuminaa.

Itse kutsuisin näitä ennemmin teeleiviksi, enkä oikeastaan ole edes varma mikä on rieskan ja teeleivän ero. Lapsena meillä oli äidin kanssa tapana syksyisin tehdä porkkanateeleipiä iltapalaksi. Näin aikuisena sitä yhä useammin kaipaa lapsuuden tuttuja ja lohdullisia makuja. Itselläni syksyyn kuuluu myös vahvasti äidin omenapaistos ja possupata. 


Peruna-porkkana rieskat

3 dl perunamuussia
2 porkkanaa
1 muna
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 tl kuminansiemeniä
1 dl kaurajauhoa
1dl Virtasalmen vaaleaa jauhoseosta

Kuori ja raasta porkkanat. Sekoita raaste, muussi ja munat tasaiseksi. Lisää kuivat aineet ja sekoita. Tee yhdeksän yhtä suurta kasaa pellille ja taputtele ne jauhotetuin sormin ohuiksi rieskoiksi. Pistele haarukalla ja paista 200 asteessa 10-12 minuuttia.

perjantai 28. elokuuta 2026

Kolmannen vuoden päätepysäkki


Tällä viikolla tuli kuluneeksi kolme vuotta miehen kuolemasta. Samana päivänä olisi ollut 12. hääpäivämme.

Aiempina vuosina päivän ympärille on kertynyt ahdistusta ja voimattomuutta. Odottelin tuota tunnetilaa saapuvaksi nytkin, mutta yllättäen se ei tullutkaan. Oikeastaan mieli oli aika rauhaisa - päivä lipui ohi kuin mikä tahansa maanantai. 

Mies tulee aina olemaan osa tarinaani, mutta ehkä viimein olen löytänyt oman paikkani ja merkitykseni. Ehkä viimein en ole enää niin hauras, vaan suru elää muistoissa. Aina silloin tällöin näen unia, joissa en ehdi sairaalaan riittävän ajoissa tai olen unohtanut järjestää hautajaiset. Alitajuisesti tulen käymään tapahtunutta läpi varmasti lopun elämääni, mutta enää en koe olevani vain leski.

En ole kääntänyt pelkästään uutta lehteä, vaan aloittanut ihan kokonaan uuden kirjan uusine kansineen. Ja sitä tarinaa minä kirjoitan nyt joka päivä.

keskiviikko 26. elokuuta 2026

Suklainen kurpitsakakku


Tykkään aina muokata ohjeita ja kokeilla erilaisia juttuja. Joskus ne kokeilut menee ihan pipariksi ja joskus niistä syntyy jotain taivaallista, kuten tämä suklainen kurpitsakakku.

Otin äidin banaanikakun reseptin suurennuslasin alle, ja muokkasin sen kurpitsalle sopivaksi. Lisäsin mausteita, vaihdoin banaanisoseen kurpitsaan ja hämmensin sekaan vielä hieman tummaa suklaata. 

Halusin lopputuloksesta porkkanakakkumaisen, joten tein kakun pyöreässä irtopohjavuoassa rengasvuoan sijaan. Päälle laitoin samaa kuorrutetta kuin porkkanakakkuunkin, ja koristelin sen pekaanipähkinämurulla.

Kurpitsasosetta jäi tästä yli, niin tein myös kurpitsaisen bostonkakun, mutta siitä saatte ohjetta toisella kertaa. En nimittäin ihan vielä ole samalla aaltopituudella uuden kodin uunin kanssa, joten siitä tuli omaan makuuni hieman liian tumma. Sisältä se pysyi kuitenkin ihanan mehevänä - mausteita vain saisi olla rohkeammin! Kurpitsabostonin kehittely siis jatkuu vielä, mutta ei se huonoa ollut nytkään, joten tämän hetkisen reseptin voit käydä kurkistamassa TikTokin puolella.


Kurpitsakakku

150 g voita
1,5 dl sokeria
3 munaa
3,5 dl glut.jauhoseosta (Virtasalmen)
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1,5 tl kardemummaa
0,5 tl jauhettua inkivääriä
0,5 tl neilikkaa
0,5 tl muskottipähkinää
2 dl kurpitsasosetta
½ dl appelsiinimehua
200 g suklaahippuja

Kuorrute 
200 g maustamatonta tuorejuustoa
tomusokeria

Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri, lisää munat joukkoon yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää ne taikinaan suklaahippujen kanssa. Lopuksi lisää sose sekä mehu, ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan, ja paista 175 asteessa n. 50-60 minuuttia. Anna jäähtyä ja kuorruta. 

maanantai 24. elokuuta 2026

Huonekalut asettuvat paikoilleen




Täällä alkaa näyttää kodilta. Olen asunut täällä nyt melkein kuukauden, ja vihdoin ei enää yhtään banaanilaatikkoa tai sekalaista vaatenyssykkää. Tavarat löytävät paikkansa, ja minä löydän tavarani.

Olohuoneen järjestys alkaa tuntumaan oikealta. Ehkä kohta uskallan laittaa taulunkin seinälle, kun huonekalut ovat asettuneet paikoilleen. Kaivoin varastosta mummun tekemän räsymaton sohvan eteen, ja heti tuntuu jotenkin kotoisammalta. 

Olohuoneeseen ja keittiöön ostin uudet verhot, koska halusin niiden olevan samanlaiset. Kermanvaaleat sivuverhot ovat tällä hetkellä vielä puoli metriä liian pitkät, mutta näppärästi lyhensin ne hakaneuloilla siihen asti kunnes jaksan kaivaa ompelukoneen esiin. Makuuhuoneessa on samat valkoiset verhot kuin aiemminkin, ja Neposen huoneeseen tulee vain verhokappa.




Tänne on kiva tulla. Ei ahdista käydä ovesta sisään. Makuuhuone odottaa vielä lopullista sijoittelua, sillä olen aika vahvasti sitä mieltä, että pöytä ja sänky vaihtavat paikkoja. Odotan vain oikeaa hetkeä sille, koska sen kanssa ei ole mikään kiire. 

Täällä on myös ollut intoa laittaa asioita sellaisiksi kuin haluaa, koska tiedän, että aion pesiytyä tässä mahdollisimman pitkään. Edellisessä asunnossa sitä jotenkin aina tyytyi tai ajatteli, että "en mä nyt tarvitse". Nyt en kuitenkaan halua tehdä kompromisseja, vaan jos haluan jotain, niin säästän hetken, jotta voin sen tänne kotiin hankkia. Nyt esimerkiksi kasvattelen kattolamppurahastoa, sillä tiedän minkä lampun haluan, mutta suorilta käsin ei ole siihen varaa. Olen kuitenkin valmis panostamaan, koska haluan kaiken olevan niin kuin tuntuu hyvältä.




Viime viikolla hain parvekkeelle jo syyskukkia. Moni on kysellyt miltä tuntuu avoparveke ilman lasitusta. Oikeastaan se on minulle juuri sopiva, sillä enpä minä muutoinkaan parvekkeella oleile näin säiden viilennyttyä. Vähän vain pitää katsoa, ettei siellä ole mitään tuulen mukana lentävää, mutta eipä sillä muutoin ole minulle eroa lasitettuun parvekkeeseen. 

Uusimmat hankinnat on keittiön aterinlaatikon ihanat bambuiset lokerikot, ja vessan bambuinen hyllykkö. Yksi seinä olohuoneessa olisi vielä kerran pakko maalata valkoisella, ruokapöytä vaihtunee jossain kohtaa pyöreäksi ja eteiseen tulee iso, pyöreä peili - sitten kun on ne kattolamput hankittu. 

Tykkään asua täällä. Tykkään siitä miltä täällä näyttää ja miltä täällä tuntuu. 

Pikkuhiljaa kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen. 





torstai 13. elokuuta 2026

Kurpitsa-pekaani cookiet



Syksy on ihan lemppariaikaani ja erityisesti tämä pikkuhiljaa heräilevä kurpitsakausi. Tein alkuviikolla jo ensimmäisen kurpitsakeiton ja nyt leivoin toimistolle pehmoisia kurpitsakeksejä.
 
Syksyn tullen kaupasta löytää valmista kurpitsasosetta, mutta toki sitä voi keitellä itsekin. Kurpitsasose on miellyttävän lempeä lisä leivontaan ja ruoanlaittoon. Itse teen kurpitsasta monipuolisesti ruokia, kuten pastakastiketta, keittoa tai ihan vain uunissa paahdettua kurpitsaa. Valmiista soseesta puolestaan tykkään leipoa kakkuja, keksejä ja piirakoita - oikeastaan mitä vain mieleen tulee. Sain itseasiassa viime yönä idean kokeilla sosetta hillon tavoin kierrepullan väliin! 

Spagettikurpitsa on yksi suosikeistani, samoin myskikurpitsa. Kurpitsa on ihanan monipuolinen raaka-aine, joka maistuu hyvälle, piristää kirkkaudellaan ja on hellä vatsalle. 


Kurpitsa-pekaani cookiet

100 g voita 
3 dl sokeria
1 muna 
2,5 dl kurpitsasosetta
6 dl jauhoja (Virtasalmen viljatuote)
1 tl ruokasoodaa 
1 tl leivinjauhetta 
0,5 tl neilikkaa
0,5 tl jauhettua inkivääriä
0,5 tl muskottipähkinää
1 tl kanelia

Päälle pekaanipähkinöitä

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten ja lopuksi vatkaa joukkoon kurpitsasose. Yhdistä kuivat aineet, lisää vaahdon joukkoon ja sekoita hyvin. Muotoile taikinasta pallomaisia möhkäleitä pellille ja paina pinnalle yksi pähkinä. Paista keksejä 12-14 minuuttia 175 asteessa. 

torstai 6. elokuuta 2026

Kaksiosta kolmioon




Nyt on muutto takana! Olen reilun viikon nukkunut uudessa osoitteessa, ja vaikka täällä on kaikki ihan sekaisin, niin silti tämä tuntuu omituisen kotoisalta.

Viime viikon alussa sukulaiset tulivat auttamaan muutossa ja ystävä tuli maalaamaan seiniä. Muutto sujui ihanan rauhallisesti ja itselläni oli jotenkin stressittömämpi olo, kun tiesin, että heihin voi luottaa. Ei tarvinnut miettiä miten tavaroita käsitellään. 



Lopulta päädyinkin maalaamaan täällä täysin eri seinät, kuin olin alun perin ajatellut. Tämä ratkaisu oli kyllä paljon parempi - näette sitten kun saan asunnon sisutettua. Olen saanut muutoin kaikkea laitettua täällä jo melko hyvin, mutta olohuoneen kanssa olen hieman jumissa. Olin suunnitellut laittavani ruokapöydän olohuoneen ikkunan eteen, mutta siihen paistaakin koko aamun ja alkupäivän aurinko, joten se ei ehkä ole paras mahdollinen sijainti. En tiedä minne laittaisin vitriinit ja sohvan, joten ne odottavat nyt sitä hetkeä kun inspiraatio iskee.

Säilytystilaa täällä on hyvin, ja vaikka kaikki on jo paikoillaan paitsi vitriinien astiat, niin silti löytyy vielä tilaa. Olen itseasiassa täyttänyt kaappeja melko väljästi, eli tiivistysvaraakin on tarvittaessa. Aivan parasta on kuitenkin, että kaikki keittiöön liittyvä mahtui keittiön kaappeihin eli nyt kerrankin minun ei tarvitse tehdä vaatekaappiin yhtään kuivaruokahyllyä.

Rakastan tämän kodin keittiötä ja sitä kaikkea valoa, joka täällä on. Rakastan makuuhuoneen kaksoisovia, sitä, että Neposella on oma huone ja sitä, että täällä minua ei ahdista. Uskon, että tästä tulee täydellinen. Uskon, että olen tullut kotiin.