keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Kosmetologien kauhu


Olen viime aikoina tehnyt jotain mitä jokainen kosmetologi tai kynsiteknikko varmasti kauhistuisi. Tykkään laittaa kynsiä ja minulla on nykyään uv-uunikin, mutta geelilakkojen hinta on melko korkea. Minulla ei myöskään ole varaa käydä laitattamassa geelikynsiä aina kolmen viikon välein, mutta omat kynnet ovat liian hauraat ilman geelin vahvistusta. Lisäksi omistan 120 kynsilakkaa, joten tuntuisi tyhmältä hamstrata saman verran erivärisiä geelilakkoja.

Ratkaisin asian niin, että olen laittanut kirkasta, ns. päälimmäiseksi laitettavaa geeliä pohjalle, jonka päälle lakkaan perus kynsilakalla. Ja voin kertoa, että toimii! En ole uskaltanut kokeilla laittaa toisinpäin, eli ensin kynsilakkaa ja vasta sitten geeli päälle, sillä en tiedä miten tavallinen kynsilakka reagoi uv-uunissa. 

Teen siis näin:

- putsaan kynnen pinnan, tarvittaessa leikkaan kynnet ja viilaan ne haluamaani muotoon. Lisäksi hoidan kynsinauhat ja tasoitan kynnen pinnan.

- seuraavaksi laitan kaksi todella ohutta kerrosta kirkasta  uv-geelilakkaa, jonka kovetan uunissa molempien kerrosten välissä; ensimmäisen kaksi minuuttia ja toisen neljä minuuttia. En laita geeliä koko kynnelle, vaan enimmäikseen kynnen kärkeen, jonne kaipaan vahvistusta.

- tämän jälkeen putsaan geelin aiheuttaman tahman pois kynsilakanpoistoaineella sekä viilaan geelin pinnan ihan kevyesti rikki, jotta kynsilakka tarttuu paremmin.

- sitten vain kynsien lakkaus haluamallaan värillä. Ensimmäinen kerros ei ole kovin tasaisen oloinen, mutta sitä ei kannata säikähtää, sillä toinen kerros tasoittaa tunnelmaa.

- lopuksi vielä kiiltoa antava päällyslakka sekä pikakuivatustipat ja tadaa - kynsiä vahvistava manikyyri on valmis, eikä se maksanut mitään. Laitan noin kolmen viikon välein uuden geelipinnan, mutta lakkaa voi vaihtaa niin usein kuin siltä tuntuu!

4 kommenttia:

  1. Olen kosmetologi yhdeltä ammatiltani mutten ole noihin kynsihommiin perehtynyt, joten en tästä ainakaan kovin pahasti kauhistunut :D

    VastaaPoista
  2. Ihanat kevätkynnet. Tollanen barbie-pinkki on ihan mun lemppari :)

    VastaaPoista
  3. Tein vuosia rakennekynsiä, mutta nyt pitänyt taukoa.

    VastaaPoista