maanantai 23. lokakuuta 2023

Messulöydöt



Kävin viikonloppuna virkistäytymässä I love me -messuilla Helsingin messukeskuksessa. I love me -messuilta löytyy aina uusimmat trendit niin muodin kuin kosmetiikankin osalta, ja lisäksi siellä on esittelyssä erilaisia terveys- ja hyvinvointi palveluita sekä ravintoon liittyviä tuotteita. Olen käynyt kyseisillä messuilla kerran aiemmin, ja silloin en oikein tykännyt. Ehkä nyt on tullut hieman tietoisemmaksi omasta hyvinvoinnistaan, sillä messut kiinnostivat ihan eri tavalla. Päivä oli myös mukavan erilainen kaiken tämän keskellä.

Tein messuilta hyviä löytöjä, mm. Acon seerumi oli hyvässä tarjouksessa. Lisäksi ostin Flow Cosmeticsilta uuden ihanan voiteen ja Dependin geelilakkaussetin, johon palaan toisella kerralla.

Suomalainen Flow Cosmetics on yksi suosikkikosmetiikkamerkeistäni, ja aiemmin minulla on ollut heiltä käytössä mm. ruusuvesi. Messuilta mukaan tarttui voide, joka oli suunnattu "ongelma-iholle", eli atooppiselle, kuivalle ja kutiavalle iholle. Kasvoihini ilmestyi viime talvena outoa ihottumaa, johon toivon tämän auttavan.



Omat ihonhoitorutiinini ovat olleet hieman jäissä tässä viime aikoina, mutta messuilta sai taas uutta intoa. Flow'n Propolis & Probiotics Rescue Cream on voide, joka sopii käytettäväksi päästä varpaisiin. Voide sisältää hampunsiemenöljyä, tyrniöljyä, sheavoita, propolis-uutetta, mustaherukkaöljyä, probiootteja sekä E-vitamiinia. Voide on koostumukseltaan miellyttävän tuntuinen, ja erityisesti pidän siitä, että se imeytyy nopeasti eikä jää iholle pyörimään. Tuote on myös erittäin riittoisaa eikä tuoksu liian voimakkaalle.

Olen nyt parina päivänä laittanut sitä kasvoille ja ollut tyytyväinen. Meikin alle ehkä vähän paksu, mutta täydellinen juuri ihonhoitoa ajatellen. Parasta on, että se toimii samalla myös huulirasvana, sillä se sisältää vain luonnollisia ainesosia. Tämä pelastaa varmasti myös talven kuivattamat kädet tai karheat kantapäät, joten lämmin suositus vaikka joululahjaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti