Lähdin tänään aivan tavalliselle lenkille koiran kanssa, mutta siitä tulikin oikeastaan aika mielenkiintoinen. Ilma oli sumuisen kostea, mutta silti ulkona oli jotenkin kaunista.
Löysimme taas uuden lenkkipolun, ihan vain kääntymällä tutusta risteyksestä eri suuntaan. Harmittaa, kun unohdin laittaa puhelimen karttasovelluksen päälle, niin en ihan tarkalleen tiedä mistä kiersimme. Hahmotan reitit näkemällä ne kartasta, muutoin käytän vain omia maamerkkejäni. Tuossa oli tuo puu, ja tuossa penkki. Tästä syystä suunnistamiseni on äärettömän vaikeaa, kun joka puolella näyttää ihan erilaiselta eri vuodenaikoina!
Tavallinen sunnuntaikävelymme muuttui kuitenkin kiehtovaksi, kun löysimme yllättäen juoksuhautoja. Ensin luulin sen olevan vain jokin luola kalliossa, mutta lähemmäs päästyämme totuus valkeni. Kyseessä oli siis ensimmäisen maailmansodan aikainen juoksuhauta, ja vaikka se olikin kasvanut melkein umpeen, niin oli se aika vaikuttava näky. Siinä sitä pysähtyi hetkeksi ja mietti, kuinka nyt ihan kirjaimellisesti seisomme osana historiaa. Kuinka siinä paikalla on taisteltu oman henkensä ja yhteisen hyvän puolesta. Siinä hetkessä sitä tunsi itsensä aika pieneksi.
Mutta minä niin rakastan tällaista! Yksi käännös lenkillä uuteen suuntaan tai elämässä ylipäätään, ja eteen voi tulla jotain yllätävää. Jotain kohauttavaa. Jotain kaunista sumun keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti