Viime vuosi oli niin tapahtumarikas, että on ehkä aika tehdä pieni summa summarum. Tein jo kuvakoosteen Instagramin puolelle, mutta jotenkin tuntuu, että asiaa olisi hyvä avata vähän enemmän.
Viime vuoden alussa sain ensimmäisen työpaikkani! Olen opetellut työelämää toiselta puolen, sillä työnantajanahan olen toiminut avustajille jo yli vuosikymmenen.
Alkukeväällä Taisto täytti pyöreät 10 vuotta ja itse kävin kirurgisessa pienoperaatiossa, joka jännitti aivan järjettömästi. Onneksi äiti oli täällä pari viikkoa, kun minä kipulääketokkurassa parantelin haavojani. Samalla sain myös elämäni ensimmäisen positiivisen sairaalakokemuksen - minut kohdattiin ihmisenä.
Keväällä vietin miehen syntymäpäivää haudalla. Kutsuin sinne muitakin, juotiin lasilliset kuohuviiniä ja syötiin salmiakkitikkarit, koska ne olivat miehen suosikkeja. Loppukeväästä tein myös haudalle kunnon kukkapenkin ja nyt tulevana keväänä olisi tarkoitus saada viimein hautakivi paikoilleen.
Kevään aikana sain myös ystävän useasti yöpymään sohvalleni, ja ne hetket olivat aivan parasta. Me kun ehdimme lyhyessäkin ajassa kokea hurjan paljon.
Loppukeväästä vietin 35-vuotissynttäreitäni kolme päivää. Lisäksi loppukeväällä pääsin ensimmäistä kertaa parvekkeelleni ja sain sisustettua sen kesäkuntoon.
Kesällä kävin kotipuolessa ja töiden puolesta pääsin kesän aikana kahdesti merelle. Ne olivat kyllä kesän parhaat retket, sillä olin ollut viimeksi moottoriveneen kyydissä joskus lapsena.
Kesään kuului myös paljon ulkoilua Taiston kanssa, kesäteatteria, keikkoja ja museoita. Värjäsin hiukset vuosien tauon jälkeen, ja muutoinkin löysin itseni ja naiseuteni.
Syksyn taitteessa innostuin farkkutakeista ja vietin 10. hääpäivää haudalla. Vietin aikaa kaverin lasten kanssa, kävin mustikassa ja vaihdoin parvekkeen järjestystä.
Syksy ja alkutalvi oli Taistolle vaikeaa aikaa, ja olemme käyneet normaalia enemmän eläinlääkärissä. En voi vieläkään sanoa, että koira olisi täysin oma itsensä, mutta elämme päivä kerrallaan.
Syyskuussa piipahdin Tallinnassa ja lokakuussa meille muutti Neponen. Olen edelleen sitä mieltä, ettei koti ole koti ilman pupua.
Marraskuussa tapasin uuden ihmisen ja loppuvuosi menikin sitten pitkälti treffaillessa. Puspus. Tältä vuodelta en odota mitään, sillä niin paljon tapahtuu odottamattakin.
Viime vuoden aikana opin taas hiljalleen luottamaan elämään, opin paljon uutta omasta hyvinvoinnista ja sain kotia sisustettua paremmaksi. Aloitin myös kunnolla vapaaehtoistyön Helsingin Valkonauhan somevastaavana, ja koen vahvasti kuuluvani valkonauhasisarten joukkoon.
Vuonna 2024 sain paljon ja annoin itsestäni kaiken. Kiitos kaikille, jotka olitte mukana seikkailuissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti