Uusi makuuhuone

Sain viime kuussa itselleni uuden sängyn ja siinä samassa makuuhuoneen sisustus kääntyi täysin päälaelleen. Ja heti alkuun on todettava, että miksei kukaan ole ikinä kertonut kuinka mukava onkaan nukkua isossa sängyssä!

Uusi sänky tuli samalle kohdalle kuin entinen, koska näin se toimii parhaiten apuvälineiden kanssa. Muiden huonekalujen piti kuitenkin vaihtaa järjestystä. Lipasto siirtyi lähemmäksi sänkyä, ja nyt se toimii samalla näppärästi yöpöytänä. Tietokonepöytä siirtyi lipaston kanssa samalle seinälle ja peili siirtyi siihen, missä tietokone oli ennen. Nojatuoli oli pakko viedä varastoon, koska huoneesta tuli sen kanssa liian ahdas. En kuitenkaan halua myydä sitä, vaan odotan isompaa asuntoa, jonne sekin mahtuisi.

Hassusti makuuhuone tuntuu nyt paljon tilavammalta, vaikka sänky onkin melkein tuplasti isompi. Tietokonepöydän päälle olen suunnitellut valokuvaseinää, sillä tuo seinä on mielestäni nyt liian tasapaksu. Ehkä myös jokin amppeli nurkkaan.

Olohuoneeseen tein toissayönä ihan vain pikkumuutoksia samalla, kun annoin kasveille keväisen piristysruiskeen ravinnepuikkojen merkeissä. Tänä keväänä kaikki tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömältä, joten en aio lähteä multienvaihtoralliin. Pyyhin kasveista vain pölyt, leikkasin huonoja lehtiä pois ja pari kasvia vaihtoi keskenään paikkaa.

Jukkapalmu alkaa olla jo niin iso, että se vei vähän liikaa tilaa ikkunan edustalla. Niinpä siirsin sen makuuhuoneen oven viereen ja kliivia sekä toinen anopinkieli pääsivät ikkunalle. 

Sisustaminen on aina hieman erilaista, kun tarve tulee ennen halua. Pitää miettiä miten pääsee pyörätuolilla ja miten avustaja mahtuu toimimaan. Jos kävelisin, niin huonekalut voisi laittaa miten päin vain, mutta esteettömässä kodissa se ei mene niin. Käytännöllisyys ja toimivuus tulee ensin, sitten vasta visuaalisuus. Sitä ei kuitenkaan sovi unohtaa, sillä ei kenenkään kodin tarvitse näyttää sairaalalta. Pienellä mielikuvituksella kodista saa itsensä näköisen ja kodikkaan kokonaisuuden, joka on toimiva, mutta kaunis. 

Tykkään tästä makuuhuoneen uudesta ilmeestä, ainoastaan kaipaan jotain tuolle seinälle. Yhdelle taululleni löysin jo paikan - en vain tiedä mihin olen sen taulun muutossa jemmannut!

Päähänpistosta toteutukseen

Sain syksyllä päähänpiston, joka toteutui eilen. Vietimme Bulevardilla, Helsingin Valkonauhan tiloissa aivan mahtavan runoillan ja olen todella ylpeä itsestäni! Olen todennut, että olen parhaimmillani, kun saan järjestää tilaisuuksia ja olla ihmisten kanssa.

Olen vuoden aikan tutustunut moniin runoilijoihin open mic - illoissa, ja sain ajatuksen, että jos me Valkonauhallakin järjestäisimme tällaisen illan. Sinne saisi tulla lukemaan omia tekstejään tai vain kuuntelemaan ja nauttimaan runoudesta. Niinpä kysyin lähtisiko helsinkiläinen runoilija ja juontaja Harri Hertell yhteistyöhön - ja kas, hän innostui!

Tämä päähänpistoni toi meille eilen tuvan täydeltä väkeä ja ihania runoja koko illan mitalta. Valkonauhan rusettia ilolla rinnassa kantaen emännöin illan ja itse luin ensimmäistä kertaa tekstejä omasta kirjastani. Se on julkaistu omakustanteisena vuonna 2013, mutta usein minusta tuntuu, etten ole enää se ihminen, joka tuon kirjan kirjoitti.

Ajattelin, että kirja on kuitenkin osa menneisyyttäni, ja vaikka kirjoitustyylini onkin melko erilainen nykyään, niin joku minussa on tuon kirjan luonut. Luin sieltä useamman runon, ja jokaisen kohdalla yhä enemmän ja enemmän ne tuntuivatkin yhtäkkiä ihan omalta. Olen pitkään ajatellut niiden olevan jotenkin huonoja tai kehnoja, mutta yllätyksekseni eivät ne olletkaan. Ehkä alan lukea niitä useamminkin. 

Ehkä minun olisi aika olla ylpeä kirjastani. Sillä jos en voisi kirjoittaa, jäisi aika paljon sanomatta.

Deitti-ilta ilman miehiä

Alunperin olin ajatellut viettäväni romanttisen viikonlopun hotellissa ystävänpäivän kunniaksi. Ruokaa huonepalvelusta ja leffoja pitkin päivää sängyssä maaten. Asiat kuitenkin menivät toisin, ja romantiikan sijaan vein itse itseni treffeille.

Loppujen lopuksi elämässä on tärkeintä tulla toimeen itsensä kanssa ja olla oman itsensä paras ystävä. Muistan kuinka Sinkkuelämässä Carrie vietti deitti-illan New Yorkin kanssa, ja siitä kumpusi idea tähän päivään. Ajattelin, että juuri nyt, kaiken tämän kuormituksen keskellä ansaitsen vähän hemmottelua ja laatuaikaa itseni kanssa.

Olisin halunnut laittaa ylle jonkun ihanan mekon, mutta pakkasukko oli eri mieltä. Tänään kuitenkin pitkästä aikaa minusta tuntui hyvältä. Olen taas vähitellen oma itseni, vaikka minua yritettiinkin huomaamattani painaa alas. Laitoin huulipunaa ja iskin silmää peilille - you go girl!

Vein itseni ehkä vähän liiankin hienolle illalliselle, mutta juuri tällaista arjen luksusta olin kaivannut. Brasserie Lionne oli kuin suora pudotus Pariisiin, ja nautin joka suupalasta haaveillen ja unelmoiden.

Loppuillasta osallistuin vielä kulttuuritehdas Korjaamolla open miciin, ja kävin lukemassa muutaman runoni. Viime aikoina on tullut osallistuttua enemmän vain poetry slameihin, joten oli kiva pitkästä aikaa käydä lukemassa ilman kilpailuasetelmaa. Ihan vain runouden ilosta. 

Minulla oli aivan mahtava treffipäivä - ja ihan ilman miehiä! 

Ystävänpäivän leivokset

Ylihuomenna on ystävänpäivä ja sen innoittamana leivoin Valkonauhan Kohtaamiskahvilaan vaaleanpunaisia kuppikakkuja.

Pohjan resepti on mummultani. Näin alkuvuonna hän on ollut paljon mielessä, sillä hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi 10 vuotta. Niiden vuosien aikana on ollut aika monta tilannetta, jotka olisin halunnut hänen näkevän. Välillä aina juttelen hänelle pilven reunalle, ja tiedän, että mummu kyllä kuulee. Useimmiten kyse on viherkasveista tai leipomisesta - ne kaksi yhdistivät meitä.

Reseptin nimi on Rakkauden pala, joten jo pelkästään nimensäkin vuoksi se sopii ystävänpäivään. Tämä on pellille tarkoitettu piirakkaohje, johon voi laittaa päälle esimerkiksi marjoja tai omenaa. Kerran nuorena keksin käyttää ohjetta muffinsseina ja kerroin tästä innoissani mummulle. Ja arvatkaapa mitä! Seuraavalla kerralla Rakkauden pala oli mummullakin muffinsseina!

Halusin tehdä nyt ystävänpäivän kunniaksi vaaleanpunaisia leivoksia, mutta punaiset maut eivät houkutelleet. Niinpä maustoin muffinssit sitruunan kuorella, ja kuorrutteeseen laitoin sitruunan mehua. Täydellisyyttä olisi vielä voinut hioa laittamalla muffinssien keskelle lemon curdia, mutta sitä minulla ei ollut. 

Valitsin näihin tällaiset suorakulmion malliset vuoat, sillä halusin niistä enemmän leivosmaiset kuin perinteiset kuppikakut. Ohje on sen verran vanha, että mittayksikkönä on käytetty kahvikuppia (kkp). Mikä tahansa kahvikuppi ei kuitenkaan käy, vaan sen tulee olla vanhanaikainen ja siro, hieman desilitraa pienempi kuppi. Mieluiten vielä kullatulla reunuksella ja kukkakuviolla, niin tulee parempi lopputulos.

Ystävänpäivän leivokset

4 kkp jauhoja (gluteeniton jauhoseos tai vehnä)

3 kkp sokeria

200 g voisulaa

4 tl leivinjauhetta

3 tl vaniljasokeria

3 munaa

1,5 kkp maitoa

1 sitruunan raastettu kuori

Kuorrute

150 g huoneenlämpöistä voita

300g tuorejuustoa

3 dl tomusokeria

1 sitruunan mehu

2 tl vaniljasokeria

elintarvikeväriä

Sekoita kaikki aineet keskenään ja jaa taikina muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa n. 10-15 minuuttia. Vaahdota kuorrutteen voi kuohkeaksi, lisää vähitellen tomusokeri. Sekoita joukkoon sitruuna, tuorejuusto ja halutessasi väriä. Kuorruta ja koristele!

Tammikuun mielipaha

Tammikuu ei tänäkään vuonna ole suosikkikuukauteni. Miksi se onkaan aina vuoden ankeinta aikaa?

Itse aloitin tammikuun sairastelemalla, ja loppiaisena hain päivystyksestä hieman vauhtia. Sain elämäni pahimman migreenikohtauksen, ja se kipu oli pahempaa kuin mikään aiemmin kokemani. Koko päivän oli vähän särkenyt päätä, mutta migreenilääkkeet olivat (ja ovat edelleen) oireilevan vatsahaavan vuoksi kiellettyjen listalla. Ajattelin, että kokeilen uutta kohtauslääkettä jonka sain, jotta kipu hellittäisi ja saisin yön nukuttua.

Puoli tuntia nenäsumutteen ottamisesta tilanne lähti käsistä. Tuntui, että pää on täynnä painetta ja se halkeaa hetkenä minä hyvänsä. Kömmin sänkyyn, mutta mies oli vakaasti sillä kannalla, että kannattaisi lähteä päivystykseen. Soitin sairaanhoitajaystävälleni, että onko päivystyksessä jotain, mitä ne voivat antaa, etten lähde sinne turhaan. Olin varma, etten selviä päivystykseen asti - kipu oli niin järjetön. 

Pääsin melko nopeasti päivystävälle neurologille, sain lisää lääkkeitä ja olo alkoi normalisoitumaan. Päivystykseen mentäessä kipu oli 10, lähtiessä 4 ja seuraavana aamuna ei enää sattunut. Itse muistan kuinka nuorempana ihmettelin, että miten migreeni voi muka viedä jonkun päivystykseen asti. Sehän on vain päänsärky. Nyt voin todeta, että se ei todellakaan ole vain päänsärkyä. Se on pahimmillaan jotain niin kauheaa, ei sitä voi edes kuvailla enää kivuksi.

Alkavan vatsahaavan ja tuon migreenikohtauksen lisäksi olin yhden viikon flunssassa, joka ei onneksi äitynyt pahemmaksi tällä kertaa, joten kaiken kaikkiaan tammikuu on ollut melko surkea. Tämä sairastelu on tietysti vaikuttanut myös jaksamiseen ja omaan mieleen. Muutaman viikon olin aika pohjalla, mutta onneksi huomenna on helmikuu ja ikkunasta on alkanut paistaa aurinko. 

Rakkausrintamalla sen sijaan sujuu edelleen hyvin. Hän on viime viikot melkeinpä asunut luonani, ja mietimme vakavasti jo yhteistä kotia. Päädyimme kuitenkin nyt sellaiseen väliaikaiseen ratkaisuun, että hän muutti minun naapuriin! Lähellä, mutta kummallakin on omaa aikaa ja tilaa.

Tämä ratkaisu tuntuu juuri täydelliseltä tähän kohtaan. Hän asui aiemmin esteellisessä asunnossa, joten nyt on kiva kun voin vierailla myös hänen luona. Ja eihän sitä tiedä, vaikka tämä tuntuisi meille hyvältä ratkaisulta pidemmänkin aikaa. En kyllä usko, sillä odotan yhteistä kotia ja arkea - ja erityisesti sitä koiranpentua joka on luvattu minulle muuton myötä!

Rakastamisen valinta

Täällä ollaan alkusuhteen huumassa ja ajattelin siitä hieman höpötellä teille. Tämä suhde on nimittäin taas saanut minut pohtimaan monia asioita.

Olen havainnut itsessäni todella suuren hylätyksi tulemisen pelon. Se on ollut minussa varmasti ennenkin, mutten ole osannut sanottaa sitä itselleni, vaan se on ehkä saanut minut käyttäytymään tietyllä tavalla edellisissä suhteissa. Mutta todettakoon, että minulla on siis todella suuri pelko siitä, että tulen hylätyksi, jätetyksi, enkä puhu nyt vain parisuhteesta. En tiedä mistä tämä alunperin kumpuaa, mutta toisaalta, olen myös tullut elämässäni aika monesti hylätyksi. Olen pettynyt useasti ja saanut näpeilleni. Ehkä se pelko on lopulta ollut tavallaan myös jonkilainen keino suojella itseään - jos ei heittäydy kokonaan, ei tule hylätyksi?

Tämän suhteen alussa minulla kesti kauan ennen kuin uskalsin tai annoin itseni täysin rakastua. Pidättelin itseäni, etten pettyisi. Yritin suojella itseäni, mutta lopulta mietin että miltä oikein suojaudun? Elämältä? Ymmärsin, että mitään ei saa, jos ei anna itsestään kaikkea. Puhuminen selvittää paljon asioita, ja olenkin avoimesti kertonut Janille mitkä asiat laukaisevat tämän pelkoreaktion minussa, jotta molemmat ovat kartalla asioista. Rakastan tällaista aikuista suhdetta, missä asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä ja molemmat voivat olla juuri sellaisia kuin ovat. Ei salailua, ei esittämistä, ei tunteiden pienentämistä. 

Se oli viimeinen pisara, kun Jani sanoi kertoneensa minusta läheisilleen, silloin en voinut enää olla rakastumatta. Se tunne siitä, että hän ei häpeile tai piilottele minua, vaan kaikki on täysin avointa ja läpinäkyvää. Se tunne siitä, että olen täysin riittävä ja hyväksytty juuri tällaisena - keskeneräisenä ja epätäydellisenä. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin minä olen turvassa, kaikilla tasoilla. Minun ei tarvitse ahdistua, ei olla epävarma tai miettiä negatiivisesti. Voin vain olla sataprosenttisesti läsnä omana itsenäni.

Hykätyksi tulemisen pelko on minussa varmasti ainiaan, mutta enää se ei näyttäydy samalla tavalla. Se ei ole yhtä vahvasti läsnä, vaan osaan puhua sille, että ei ole hätää, minua ei hylätä. Ja jos hylättäisiinkin, niin siitäkin selviää. 

Rakastan häntä tänään enemmän kuin eilen, mutta vähemmän kuin huomenna. Löydän joka päivä uusia tapoja rakastua häneen, uusia tapoja kertoa kuinka paljon rakastan, kuinka onnellsieksi tämä kaikki tekee minut. Haluan tuntea näin loppuelämäni jokaisena päivänä. Ja jos joskus tulee eteen vaikea hetki, valitsen hänet silti, sillä lopulta rakkaus on valinta, jonka teet joka päivä. 

Rakastua ja hullaantua voit hetkessä, mutta rakastamisen valinta on sinusta itsestäsi kiinni.