Olin eilen illalla pitkästä aikaa runoilemassa. Tikkurilan kirjastolla järjestettiin Mikael Agricolan päivän kunniaksi open mic ja päätin lähteä seikkailulle.
Olen nyt reilun vuoden käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti näissä illoissa, mutta olen oikeastaan aina ollut saman järjestäjän pitämissä tilaisuuksissa. Päätin hypätä tuntemattomaan ja lähteä kohti uutta, koska itsensä haastaminen kuulemma kannattaa. On nimittäin aivan eri asia lähteä esiintymään tuntemattomalle yleisölle, kuin mennä paikkaan, jossa jo tuntee muitakin osallistujia.
Tämä kannatti, sillä minut ja runoni otettiin ilolla vastaan! Paikan päällä oli ihanan lämmin ja hyväksyvä ilmapiiri, kuten muissakin illoissa, joihin olen osallistunut. Oli kuitenkin kiva nähdä ja kuulla uusia ihmisiä, ja näin omakin kirjoittaminen vahvistuu. Tällä tavoin tekstini myös tulevat useamman ihmisen tietouteen, sillä sehän runoudessa on yksi parhaimmista asioista - sanat löytävät toisten luo.
Paikalla oli eilen niin vähän ihmisiä, että pääsin mikkiin käsiksi kahdesti, ja lausumisen lisäksi keskustelimme myös yleisesti runoudesta ja taiteesta. Sekin oli mukavaa vaihtelua, sai jakaa ajatuksia siitä, miksi on päätynyt kirjoittamaan ja mistä aiheet kumpuavat.
Jotkut meistä näkevät maailman valokuvina tai maalauksina, mutta minä näen kaiken runoina. Nappaan ajatuksia ja sanoja ympäristöstä, kaikesta mitä näen, kuulen ja koen. Yksi kirjoitustapani on, että saatan kuulla jonkun inspiroivan lausahduksen kadulla tai nähdä kuinka joku juo litran piimää lähibussissa, ja lähden rakentamaan kokonaisuutta siihen ympärille. Rakastan sitä, että koko elämä voi olla runoa.
Eilisilta sain minut myös laittautumaan pitkästä aikaa, ja sekin tuntui niin hyvälle! Olen ylpeä itsestäni, että menin. Sain vahvistusta sille, että olen oikealla tiellä ja teksteistäni pidetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti