En näe enää tulipaloa
En edes hälvenevää savua
Kaikki on liian kirkasta,
rauniot yltävät näkökenttääni

Miksen nähnyt sen tulevan?

Taitoa tassuihin

Meillä käydään nykyään koulua. Koirakoulua. Tuon pikku mussunmussunpuudelihöpönassun ulkoilutus alkoi lähentelemään katastrofia. Suurinpiirtein kivi-paperi-sakset -meiningillä pohdittiin kumpi lähtee ulos. Voittajan rooli oli kova; vetämistä ja räyhäämistä vastaantulijoille. 

Niinpä ilmoitin meidät koirakouluun. Olemme nyt käyneet kahdella tunnilla ja kotona harjoiteltu ahkerasti ja kyllä; uskoni tuohon otukseen on palannut!

Olin hieman skeptinen tuon koulun suhteen, mutta aivan turhaan. Olemme saaneet tärkeät työvälineet pikkuisen kouluttamiseksi ja tänään jo iltalenkillä ohitimme koiran rähisemättä. Kuvittele! 

Lapsen ehdoilla

Kuten muissakin lapsiperheissä, meilläkin vietettiin juhannus lapsen ehdoilla. Olimme aaton miehen isän luona, eli Taiston kolmannessa mummulassa. Siellä oli koirakaveri, ranskanbulldoggi Pietari, joka pienen alkurähinän jälkeen oli Taistonkin mielestä ihan kiva tyyppi. Voi sitä riemun määrää kun koirat juoksentelivat vapaana isolla pihalla ^^ Pietarille ihan tuttu juttu, mutta Taistolle unelmien täyttymys.

Juoksentelun jälkeen oli kiva syödä vaarin sylissä vähän lettuja ja loppuillasta pääsi vielä trampoliinille jahtaamaan koripalloa! Pienen koiran pää oli kotimatkalla niin pökkyrässä, ettei unta tarvinnut kauaa odotella :)

Hyvää omasta maasta

Puhutaanko hetki ruoasta? Tarkemmin sanottuna sen alkuperästä. Kuten ehkä jo raparperimehuepisodissa huomasitte, kotimaisten mansikoiden löytäminen oli kynnyskysymys. Ihmisillä on erilaisia arvoja kuten perhe, terveys ja uskonto, mutta yksi itselleni tärkeä arvo on kotimaisuus. Ennenkaikkea ruoassa, miksei muissakin asioissa. 

Kyllä, kannatan kotimaisuutta niin pitkälle kuin voin. Tiedän, että Suomessa ei kasva banaaneja tai monia muitakaan hedelmiä, joten en oleta niitä kotimaisina saavanikaan. Mutta liha-ja maitotuotteet on mahdollista ostaa kotimaisena, samoin viljatuotteet ja kausituotteet, kuten uuden sadon vihannekset. Miksi ostaisin kaukaa kuljetettuja uusia perunoita tai superhyper marjoja, jos omakin luontomme niitä tarjoaa? 

Meillä siis luotetaan kotimaisuuteen, ruoan alkuperällä on väliä. Jääkaapistamme löytyvä liha- ja maitotuote pitää olla varustettu hyvää suomesta -merkillä, joka takaa, että tuotteiden raaka-aineiden suomalaisuusaste on vähintään 75 %. Ei siis riitä, että tuotteen nimessä mainitaan sana kotimainen, sillä silloin alkuperä- tai valmistusmaa voi olla mikä vaan. Myöskään suomalainen valmistuttaja ei ole tae kotimaisuudesta.

Tietenkin syön ravintoloissa ja kylässä ollessani mitä tarjotaan, alkuperää kyselemättä, mutta silloin kun itse voin valita, valitsen suomalaista. Valinnoillani koen tukevani pienyrittäjiä, maanviljelijöitä ja ylipäätään suomalaista työtä. Ehkä tämä kertoo myös sen, että arvostan omien vanhempieni ja isovanhempieni elämäntyötä.

Ruokaa omasta maasta. Se on parasta.

Epäonnen raparperi

Tänä vuonna eivät raparperijumalat ole olleet puolellani. Anoppipuoli toi ison kassillisen tuota hapanta herkkua, mutta melkeinpä kaikki meni vähän niin kuin penkin alle. 

Ensitöikseni leivoin piirakan, joka oli 20 minuutin paisto-ohjeen sijasta tunnin uunissa ja silti umpiraaka. Söimme kypsyneet reunat jäätelön kera ja keskus sai paistua vielä toisen tunnin. Uskomatonta. En oikeasti ole näin surkea leipuri. 

Piirakkaepisodista selvittyäni metsästin lähialueen kaupat, jotta löytäisin edes yhden pussin pakastemansikoita, jossa alkuperämaana olisi Suomi. Viimein löysin ja sain kuusi litraa mehua keittymään. Raparperiä, mansikoita, sitruunaa, kanelitankoja ja sokeria. Keitetään, yöksi viileään ja seuraavana päivänä siivilöidään. Ihanan herkullista ja helppoa kesäjuomaa. 

Pitkän odottelun jälkeen seos ei kuitenkaan alkanut millään kiehumaan, joten lähdin koneelle maksamaan laskuja. Se oli virhe, sillä kohta koko keittiö tulvi raparperimehua ja tahmean lattian olisi voinut höyhenillä kuoruttaa. Ja voitte kuvitella lopputuloksen, kun sokeripitoinen mehu paloi kuumaan hellaan kiinni. Siinä meinasi usko loppua. Miehen kommentti oli, että ainakin alkoi kiehumaan. No todellakin.

Onneksi mehua kuitenkin ehti kiehua yli vain alle puoli litraa, niin ei kaikki mennyt hukkaan. Sain siis lopulta siivilöityä talteen kuutisen litraa mehua, joka on yhtä hyvää joka kesä! ^^

Viisusynttärit

Viikonloppuna juhlittiin Euroviisuja, niin meillä kuin maailmallakin. Samalla nostettiin hieman maljaa syntymäpäivieni kunniaksi ja nautiskeltiin. Vierasmäärä tiivistyi matkan varrella, mutta naurua ja huonoja juttuja riitti silti. Ruokapöydällä komeili pari pikaisesti kyhättyä piirakkaa sekä kasviksia dippien kera. Lasit täytettiin kesäisellä sangrialla, jonka jäähdykkeenä toimi oivasti pakastetut appelsiinin palat.

Hei tyypit, koska otetaan uusiksi? :)

Rakkauscroissant

Alkuviikon sairastelu meinasi pilata koko päivän, mutta sain sentään synttäreitäkin vähän vietettyä. Mies leipoi aamiaisyllätykseksi croissantteja, eikä siis mitään pakastejuttuja vaan itse alusta asti. Oli aika tosi hyviä, saakohan näitä nyt joka aamu? ^^

Illemmalla lähdimme ulos syömään. Olimme varanneet pöydän yhdestä vakiopaikastamme, Trattoria Sognosta. Sogno on Helsingin Töölössä sijaitseva italialainen ravintola, jota voin kyllä suositella :)

Schwarzwaldia anopille

Eikös ole sellainen sanonta, että pidä mies tyytyväisenä ja anoppi vieläkin tyytyväisempänä? Vai miten se nyt meni... :)

Äitienpäivänä oli kuitenkin oiva ajankohta leikkiä maailman parasta miniää ja tehdä anopin lempikakku. Schwarzwaldin kakku ei ollut itselleni entuudestaan tuttu, joten sopivannäköisen reseptin etsintään kului hetki. Tämä sanahirviökakku koostuu kirsikkaviinalla kostutetusta mehevän suklaisesta pohjasta, makeasta kirsikkahillosta sekä kermaisesta täytteestä. Parasta olisi, jos olisi saanut tuoreita kirsikoita, mutta niiden aika ei ole vielä niin tyydyin sokeriliemeen säilöttyihin. Mutta älä missään nimessä käytä niitä punaisia tölkkikirsikoita. 

Omaan makuuni kakku jäi hieman liian kuivaksi, mutta muita ei tuntunut moinen haittaavan.

Toteutin luomuksen seuraavanlaisesti;

Sekoitin keskenään 4dl vehnäjauhoja, 1½dl kaakaojauhetta, 1dl mantelijauhoja, ½dl perunajauhoja, 2tl sekä vaniljasokeria että leivinjauhetta. Toisessa kulhossa vaahdotin 200g huoneenlämpöistä voita, 2dl sokeria ja 1dl fariinisokeria, ja mukaan vatkasin yksitellen 4 munaa. Sitten vain vuorotellen lisäsin jauhoja ja yhteensä 2dl maitoa. Sekoittelin taikinan tasaiseksi, kaadoin vuokaan ja laitoin 175 asteiseen uuniin tunniksi. So easy.

Pohjan täytyy jäähtyä kunnolla, mielellään seuraavaan päivään. Täytteeksi vaahdotetaan 5dl kuohukermaa, joka maustetaan 1½dl sokeria ja 2tl vaniljasokeria hyödyntäen. Kerman vaahtouduttua mukaan lisätään 200g créme fraichea ja siinä ohella pilkotaan pari kourallista kirsikoita (tuoreita tai säilöttyjä). Kostutusliemi sekoitellaan kirsikkalikööristä tai -viinistä ja vedestä. Sokeria voi myös lisätä jos siltä tuntuu. 

Sitten vain kakkupohja kolmeen osaan, väleihin kostutusta, kirsikkahilloa, kirsikanpaloja sekä kermatäytettä. Toiseen väliin rouhin kirsikoiden tilalle hieman tummaa suklaata. Kakku yöksi kylmään ja seuraavana aamuna loppu kermaseos lapioidaan päälle ja koristeeksi kirsikoita. Voilá!

Jopa sinä pystyt tähän! 

Ympyrä sulkeutuu

Kolmisen vuotta sitten rakastuin. Enkä pelkästään nykyiseen mieheeni. Olin Kulttuuritehdas Korjaamolla kuuntelemassa Pariisin Kevättä ja lämppäämässä oli joku ihme Aino Venna. Ajattelin, että noh, kuunnellaan nyt sekin vaikka lämppärit ovat useimmiten aika heikkoja. Mutta minä lumouduin! Aivan ensiksi vaikutuin Ainon äänestä. Miten matala ja voimakas se onkaan. Seuraavaksi iskivät sanat ja sitten se oli menoa. Ensikohtaamisen jälkeen kuuntelin levyä lähes taukoamatta. Olin myyty.

Kukaan ei koskaan tiedä ketä tarkoitan kun puhun kyseisestä artistista. Aino Venna -yhtye kantaa solistinsa, laulaja-lauluntekijä, Aino Vennan nimeä. He eivät tee aivan tavallista valtavirta radiomusiikkia, vaan kulkevat omia polkujaan. Venna laulaa pääasiassa sekä englanniksi että ranskaksi, ja musiikissa kuullaan vivahteita aina ranskalaisista chansoneista vanhaan rock and roll -musiikkiin. Vaikuttajikseen hän onkin maininnut artisteja kuten Edith Piaf ja Billie Holiday. Yhtyeen esikoisalbumi Marlene julkaistiin syksyllä 2012 ja toinen albumi
Tin roof  tuli ulos 2014.

Eilen ympyrä sulkeutui kun tiemme kohtasivat jälleen Korjaamolla. Hyvin monesti on pitänyt keikoille mennä, mutta aina se on jäänyt. Eilinen oli myös jokseenkin historiallinen hetki, sillä menimme keikalle mieheni kanssa yhdessä. Kovin montaa yhteistä artistia ei soittolistoiltamme löydy, joten tämä oli kai jonkilainen etappi suhteessamme. Parin vuoden takaista Philip Glassin pianokonserttoa kun ei keikaksi lasketa..

Mutta, taas kerran vakuutuin Vennan musiikista ja nautin siitä, että he tekevät täysillä omaa juttuaan, eivät pyytele tekemisiään anteeksi eivätkä tarvitse mitään turhaa kikkailua. He ovat rehellisesti lavalla ilman sen suurempia valoefektejä tai taustatanssijoita. Musiikki kantaa, ottaa yleisön ja lennättää sen tomuisille Pariisin kaduille.  

Muuta ei tarvita.

Hei hei

 

 Omenapuun alla on taas yksi sydän enemmän.