En olisi 11 vuotta sitten uskonut, että tulen vielä joskus viettämään hääpäiviä hautausmaalla. Miehen kuolemasta tulee tänään kuluneeksi kaksi vuotta. Kävin ottamassa kesäkukat pois ja laitoin tilalle hopealankoja ja pallokrysanteemin, sekä istutin myös valkoisen syklaamin maahan, jonka joku oli sinne jättänyt. Haravoin nurmikon siistiksi ja olen edelleen varma, että mies arvostaisi tuota pinkkiä leikkiharavaa.
Kaksi vuotta on melko lyhyt aika tässä kaikessa kokonaisuudessa. Vuosi sitten kaikki tuntui vielä pahemmalta. Viime vuonna en pystynyt menemään festareille, sillä en voinut olla miettimättä olisiko minun pitänyt olla silloin se viimeinen viikonloppu miehen kanssa eikä yksin juhlimassa. Toisaalta, enhän minä voinut tietää. Tänä vuonna pääsin jo festareille asti, mutten vieläkään ihan saavuttanut sitä festarifiilistä. Ehkä ensi kesäksi onnistun pakenemaan tästä festarikahleestani?
Miehen kuolema oli elämäni kauheimpia asioita. Vielä kauheampaa asiasta teki kaikki ne riidat ja tulevat asumuserot, jotka siinä oli samaan aikaan meneillään. Koko elämä oli jo mullistunut, kunnes se kääntyi kokonaan ympäri. Miehen kuolema oli erittäin traumaattinen ja moni asia meni pieleen, ja aina tässä tämän päivän ympärillä nämä kaikki palaa mieleen kaatosateen lailla. Typerästi ajattelin jo olevani tälle jotenkin "immuuni", mutta kyllä alitajunta pitää huolen siitä, ettei uni tule ja stressihammasta kolottaa. Olen silti päässyt vuodessa paljon eteenpäin elämässäni, ja saanut kiinni siitä punaisesta langasta - itseni huolehtimisesta. Päivä päivältä minä paranen, sillä en voi jumiutua menneseen. Minulla on elämä elettävänä.
Haudalla on edelleen rauha. Siellä on rauhoittavaa käydä kuopimassa kukkapenkkiä, vaikka tänä kesänä olenkin jättänyt sen aika vähälle huomiolle. Olen silti yrittänyt olla syyllistämättä itseäni siitä, että minulla on vihdoin taas muuta elämää ja elämänhalua. Ei se hauta mihinkään sieltä katoa, vaikkaen siellä joka viikko kävisikään.
Hyvää hääpäivää, rakas. Joskus me vielä kohdataan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti