keskiviikko 12. elokuuta 2015

Helppo arkiruoka



Pakastimessa on jo hetken aikaa asustellut kokonainen kana. Tänään oli juuri oiva päivä valmistaa tuo herkullinen otus, sillä ilma on ollut sateinen ja näin ollen ei asuntokaan ole ylitsevuotavan kuuma. Toki en tiennyt sitä eilen, kun otin kanan sulamaan, vaan tuskailin kuinka kuuma täällä tulee olemaan auringon JA uunin paahtaessa.


Kerran aikaisemmin olen valmistanut kokonaisen, paahdetun kanan ja tällä kerralla tein sen kutakuinkin samoilla nikseillä. Ainut ero oli, että paistoin kanan vihannes-yrttipedillä, ja otin sen siitä toiseen vuokaan vasta kun laitoin sen hetkiseksi grillivastuksen alle ruskettumaan.

Aluksi kana sai kunnon pesun ja kuivauksen, niin sisältä kuin ulkoakin. Ehkä hieman ällöä. Täytteeksi ahdoin yrttejä, sitruunan puolikkaita ja suolaa, tottakai. Pintaan öljyä, jotta suola ja pippuri tarttuisivat ja lopuksi paistonarulla koko komeus nippuun. Tähän kannattaa katsoa video netistä, jos ei ole ennen solminut, sillä muuten saattaa tulla äitiä ikävä. 

Lisukkeeksi tein rutistettuja juustoperunoita ja kastikkeen. Kanan ja kasvisten tuottamasta liemestä sai helposti maukkaan kastikkeen ja perunoidenkin resepti on yksinkertainen; keitettyjä uusia perunoita litistetään uunipellille, päälle voinokare, suolaa, pippuria sekä voimakkaan makuisen juuston raastetta. Paistetaan kunnes saavat vähän väriä.



Samalla toteutimme hieman arjen romantiikkaa, 
katoimme pöydän koreasti ja nautiskelimme lasit viiniä. 

 Mitäs sinä söit tänään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti