tiistai 1. syyskuuta 2026

Rautamatkalla


Tästä alkaa minun rautamatkani! Viime viikolla minulla mitattiin ferritiini, joka oli vain 13. Käsitykseni mukaan, jotta olo tuntuisi normaalilta, pitäisi arvon olla lähempänä sataa. Terveyskeskuslääkäri sanoi vain, että voin hakea apteekista reseptivapaasti D-vitamiinia, joten aloitan nyt oman ristiretkeni kohti parempia veriarvoja. 

Ferritiinin puute aiheuttaa minulle ensinnäkin valtavaa väsymystä. Väsymystä, joka ei enää tunnu pelkältä unen puutteelta. Lisäksi minulla on aivosumua, palelemista, öisin jalat tuntuvat levottomilta, ärsyynnyn tavallista helpommin ja keskittyminen herpaantuu helpommin. Myös toistuvat ja pahentuneet migreenit saattavat johtua ferritiinitasoista, samaten kuin sydämen tykytys ja muistamisen vaikeutuminen. On vaikeampi löytää sanoja sekä tavallista heikompi stressinsietokyky. Kaikki ei tietysti välttämättä liity juuri ferritiiniin, ja monien oireiden olenkin ajatellut liittyvän krooniseen migreeniin, mutta matalalla ferritiinillä on kuitenkin hyvin monenkaltaisia vaikutuksia kehoon. Ja niin kauan kun ei tutkita, niin olen vain arvailujen varassa. Siitä olen kuitenkin varma, että tämä väsymys ei ole enää millään tavalla normaalia.


Lääkäristä kun en apua saanut, niin päätin yrittää itse. Aloitin nyt rautalisän aamuisin, jonka lisäksi aion kiinnittää huomiota ruokavalioon, jotta se olisi mahdollisimman rautapainotteinen. Eli lisään viikoittaisesti maksa- ja veriruokia, enemmän naudanlihaa tai riistaa ja kasvikunnan tuotteista pyrin syömään enemmän valkoisia papuja, pinaattia sekä linssejä. Tärkeintä on kuitenkin eläinkunnan tuotteista saatu rauta. En halua mennä liiallisuuksiin tai miettiä ruokiani vain raudan kautta, mutta jo muutamakin hemirautaa sisältävä ruoka viikossa pitäisi parantaa tilannetta - sikäli mikäli rauta imeytyy syömisen kautta.

Söin jo keväällä oma-aloitteisesti tähän väsymykseen neljä kuukautta rautalisää, mutten usko sen kovinkaan paljon vaikuttaneen. Tai jos se olisi nostanut ferritiiniä, niin aika nopeasti se olisi laskenut. Nämä kuitenkin ovat vain arvailuja, koska terveydenhuollossa ferritiini otetaan varsin huonosti hoidettavaksi. Tämän rautamatkani jälkeen ajattelin käydä talvella mittauttamassa ferritiinit uudelleen, ja jos ne eivät ole normalisoituneet, niin silloin ainakin voi viimein vaatimalla vaatia rautainfuusiota. Sitten kaikille lienee jo selvää, ettei se suun kautta otettuna imeydy.

Entä mitäs tykkäätte uusista housuistani? Ostin nämä kesällä ja olen aivan rakastunut. Olen aiemmin ostanut Anna Fieldiltä vain kenkiä, mutta nyt uskaltauduin kokeilemaan myös vaatepuolta. Ja nämähän ovat aivan ihanat! Siistit, mutta rennot eli monipuoliset, ja näin ollen siis juuri sopivat tähän alkavaan syksyyn.