Viime vuonna vietimme ensimmäistä kertaa joulua aivan kahden kesken. Yleensä menemme jomman kumman vanhemmille, tänäkin jouluna kutsu kävi anoppilaan. Viime jouluna myös ensimmäistä kertaa laitoin joulun itse; meillä oli kuusi, koristeet ja kaikki mahdolliset ruoat. Jokin ei vain tuntunut oikealta ja kuusta koristellessani ajattelin, että tämä olkoon ainut joulu tässä asunnossa.
En tiedä mikä tässä asunnossa on vialla, mutta se ei vain tunnu kodilta. Vaikka laittaisin asiat miten päin ja asettelisin huonekalut tuhennaesti uudestaan, ei tästä saa kotia. Niinpä olemme jo yli vuoden pävivät etsineet uutta kotia, mutta tuloksetta. Yhtä kävimme jopa katsomassa, mutta se ei vain tuntunut oikealta. Tähän muutimme, koska oli pakko saada asunto jostain ja kaiken piti olla vain väliaikaista. Pelkään, että viiden vuoden päästä huomaan yhä istuvani tämän keittiön pöydän äärellä, elämässä tätä väliaikaista vaihetta.
Miksi sitä kotia ei sitten löydy? En tiedä. Aina kun rakastun keittiöön, on kylpyhuone ahdas ja epäkäytännöllinen. Tai sitten asunto onkin kahdessa kerroksessa tai muuten vain täysin soveltumaton pyörätuolin käyttäjälle. Ja siellä pitäisi olla myös se jokin kodikas tunnelma eikä pelkkiä valkoisia tiiliseiniä.
Nyt kun joulu kiirehtii kamalaa vauhtia kohti, en tiedä miten päin olisin. Kaikki sisutaminen ja muu tuntuu niin turhalta, kun ajattelen, että ostan mielummin sen uuden lampun tai pöydän sitten uuteen kotiin. Vaan tuleeko sitä hetkeä koskaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti