sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Tyytyväistä hyminää





Eilen illalla meillä kävi porukkaa kahvittelemassa. Halusin järjestää jotain kivaa ja tein tikusta asiaa; ystävänpäivä on hyvä syy kokoontua saman pöydän ääreen. 

Pääsin toteuttamaan itseäni ja pyöräytin pöydän täyteen herkkuja. Suolaiselta puolelta löytyi salaattia, pieniä katkarapuleipäsiä sekä tapastyyppisesti tarjoilin marinoituja valkosipuleita, oliiveja, pikkukurkkuja, juustoa ja salamia. Lisäksi kokeilin muffinsivuoassa pikku munakkaita, jotka eivät onnistuneet aivan odotusteni mukaisesti. Olen nähnyt sellaisista monesti kuvia ja ne ovat näyttäneet helpoilta. Voitelin muffinsipellin, laitoin pohjalle paprikaa, juustoraastetta ja kinkkua. Päälle rikoin munan ja varoen vähän rikoin keltuaista. Paistamisen jälkeen munakkaat ei kuitenkaan irrottautuneet vuoasta niin helposti kuin luulin. Varoen lusikalla kaivoin ne ja sain jotenkuten pysymään muodossaan. Mutta mikä meni pieleen?



Makealta puolelta löytyi vadelmacupcakeja, täytekakkua ja suklaa-vaahtokarkkikakkua. Tein suklaafondant ohjeella kakun sydämen mallisessa irtopohjavuoassa, paistoin ja annoin hetken jäähtyä. Irrotin vuoan reunat ja kuorrutin kakun vaahtokarkeilla. Sitten vain hetkeksi uuniin grillivastuksen alle ja herkku on valmis tarjoiltavaksi. Oi nam! Lisäksi kuorrutin taateleita tummalla suklaalla, koska tarvitsin myös vegaanisen herkkupalan kahvin kanssa tarjoiltavaksi. Niihin ihastui kyllä muutkin! 

Se on aina paras kiitos,  kun joka puolelta kahvipöytää kuuluu tyytyväisiä hymähdyksiä. Kiitti kaverit, teille on aina kiva leipoa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti