keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Seikkailujen seikkailu

Kuva

Tänään tein jotain jännää, minä nimittäin varasin matkan ulkomaille. Saimme matkan joululahjaksi ja olemme tässä joulusta asti sitä suunnitelleet. Tänään saimme matkatoimistolta lopullisen tarjouksen ja matkaan pääsemme toukokuun koittaessa! Such fun!

Kohteenamme on tällä kertaa Saksa, tarkemmin sanottuna Berliini. Tarkoituksena olisi lähteä oikein kunnon seikkailulle, emme nimittäin mene perinteisesti lentäen. Suunnitelmana on, että vuokraamme auton täältä kotosuomesta ja matkaamme laivalla kohti Saksaa. Finnlines tuudittaa meidät aluksellaan reilussa 24 tunnissa Travemündeen, josta jatkamme autoillen kohti Berliiniä. Tämä on meille helpoin ja stressaamattomin matkustusmuoto. 

Olen kuullut Berliinistä paljon hyvää, mutten oikein tiedä kohteesta mitään. Olenkin tässä illan aikana syventynyt netin uumeniin ja ihmetellyt mitä kaikkea kohde tarjoaa. 

Shoppailun ja kahvilakulttuurin lisäksi haluaisin nähdä ainakin seuraavat kohteet. 


Brandenburgin portti. Historiallinen kaupunginportti on yksi Beriliinin tunnetuimmista symboleista ja nähtävyyksistä. Tämä taitaa kuulua niihin pakollisiin nähtävyyksiin.


Zoologischer Garten. Se on yksi maailman suurimmista eläintarhoista ja eläinlajien määrällä mitattuna kai jopa suurin. Eläintarhassa on noin 14 000 eri eläintä ja 1500 eläinlajia 35 hehtaarin alueella. Sinne on pakko päästä!
Kaikenlaiset linnat ja palaisit. Eniten kiehtoo Charlottenburgin linna, joka on Berliinin jäljellä olevista linnoista suurin.  

Berliinin televisiotorni. Korkeat paikat vetää minua aina puoleensa ja niin tälläkin kertaa. Tornin keskiosassa oleva näköalatasanne on 204 metrin korkeudessa maanpinnasta. Wou! Harmi vain, ettei torni ole esteetön, joten tämä mahtavuus on syytä unohtaa... 

Holokaustin muistomonumentti. Minua kiinnostaa juutalaisvainohin liittyvät asiat ja toivonkin, että ehdimme käymään myös aihetta käsittelevässä museossa. Muistomerkki koostuu 2 711 erikokoisen kivilaatikon labyrintista 19 000 neliömetrin alueella. 

Viktoriapark-puisto. Matkoilla on kiva käydä paikallisissa ruokakaupoissa, ostaa eväät ja mennä piknikille. Uskon, että Viktoriapark-puisto antaa oivat puitteet siihen. Se sijaitsee Berliinin Kreuzbergin kaupunginosassa ja on pinta-alaltaan yli 12 hehtaaria. Puiston alueella sijaitsee Berliinin keskusta-alueen korkein luonnollinen kohta, 66 metriä korkea Kreuzberg-kukkula ja lisäksi sieltä löytyy muun muassa 24 metriä korkea keinotekoinen vesiputous. Toukokuussa ilmojenkin pitäisi jo sallia puistoilun.

Potsdam. Sinne on päästävä. Ihastuin siihen luettuani Palmuasemaa ja alusta asti olen tehnyt selväksi, että sinne on päästävä. Potsdam on Saksan Brandenburgin osavaltion pääkaupunki ja sijaitsee Havel-joen varrella Berliinin naapurissa. Berliinistä on sinne noin 30km matka, mutta kun meillä on auto koko ajan käytettävissä, niin se ei liene mikään ongelma. Potsdamissa voi nähdä monet, monet upeat palatsit ja mahtavat puutarhat, joita on yhteensä noin 20. Tunnetuin matkailukohde Potsdamissa on Sanssoucin palatsi puutarhoineen. Yksi Potsdamin suosituimmista alueista turistien keskuudessa on hollantilainen korttelisto, jossa on runsaasti kahviloita, pieniä kauppoja ja ennen kaikkea hollantilaistyylisiä tiilitaloja. Kuulostaa täydellisen idylliseltä! Historian havina ja kohteiden sympaattisuus vetoaa tähän turistiin.

 Jokisteily Spree-joella. Pariisissa ja Lontoossa käydessämme jäi jokiristeilyt kokematta, kuinkakohan Berliinissä käy?

Kaiken tämän lisäksi pitää tietenkin nauttia paikallista ruokaa, kuten currywurstia ja tietenkin yksi päivä pyhitetään ihan vain shoppailulle. Mahtavuutta! Olen niin innoissani reissusta, että tuskin maltan odottaa toukokuuhun. 

Onko sinulla vinkkiä Berliinistä, minne meidän kannattaisi mennä?  :)

1 kommentti:

  1. http://www.ddr-museum.de/en
    http://www.veborange.de/index2.html

    VastaaPoista