sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Rakkauspakkaus




Vietimme ystävänpäivää viikinkimäisissä merkeissä. Olen jo pitkään tahtonut illallistaa Ravintola Haraldin rakkauspaketin merkeissä ja nyt se onnistui. Saimme joululahjaksi lahjakortin, jolla pystyimme tämän lemmenillallisen lunastamaan. 

Harald on yksi lempiravintoloistani, eikä pelkästään ruoan vaan myös miljöön vuoksi. Ravintolassa saa kokonaisvaltaisen elämyksen ja pidän siitä, että konsepti on loppuun asti mietitty. Lahjakortitkin olivat oravannahkoja eikä vain lahjakortteja. Parhaiten Harald -tunnelman tavoittaa mielestäni Oulun toimipisteessä, sillä siellä tarjoilijat pistävät kaikkensa peliin.

Ilta oli onnistunut ja maittava, teimme jopa ryöstöretken viikinkien tapaan! Nappasimme viereisestä pöydästä pari kynttilää, kun pöydässä ei ollut asiakkaita. Kohta siinä kyllä oli, onneksi heille tuotiin uudet tuikut. 

Mitenköhän tämä rakkauden ilta jatkuu? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti