Taas vähän leivontajuttuja, sillä leipominen on nyt vain niiiiin kivaa. Itse ainakin koen onnentunteita ja jonkinlaista riemua leipoessani. Kai se vähän auttaa stressiinkin, kun keskittyy johonkin oikein kunnolla. Vaikka tiedän kyllä, että jotkut kokevat juuri nimenomaan leipomisen stressaavana.
Tässä lähiaikoina on varmaan tulossa tänne blogiinkin aika paljon ruokapainotteisia juttuja, toivottavasti et pahastu. Tammikuu vain on niin tylsä, että ei oikein tule tehtyä muuta kuin oltua kotosalla. Katsottua läjäpäin sarjoja ja kokkailtua. Asiaa siis on tulossa ainakin leivän sisään tehdystä keitosta ja ihanasta paellasta. Miltä kuulostaa?
Samalla kun leivonta on mielestäni kiehtovaa ja rauhoittavaa, on se myös kaunista ja lopputulos on usein syötävän suloinen. Niin kuin vaikka näissä pikku kavereissa, näihin tiivistyy kaikki kesällä pakastettujen metsänantimien maut ja värit. Täydellisyyttä. Myös valmistusvaiheessa taikina saattaa muotoutua nätisti tai muna rikkoutua jotenkin taianomaisen kauniisti.
Mutta nyt siihen varsinaiseen aiheeseen eli näihin ylitsevuotavan suloisiin leivonnaisiin. Tänä viikonloppuna oli jälleen vuorossa anopilla vierailua ja halusin tehdä jotain hyvää jälkkäriä. Kaiken pähkäilyn jälkeen päädyin marjaisiin tartaletteihin. Vaikka lopputuloksena oli vain yhdeksän pientä piirakkaa, sain niiden tekemiseen kulumaan suurimman osan päivästä. Koko aika ei tietenkään ollut aktiivista tekemistä vaan asioiden piti antaa jäähtyä ja tekeytyä. Mutta lopputulema oli kuitenkin se, että nopeita nämä eivät ole.
Pohjat tein vatkaamalla vaahdoksi 100 grammaa voita, 1 desin sokeria ja 1 teelusikallisen vaniljasokeria. Vaahtoon vatkasin mukaan yhden munan ja lopuksi sekoitin joukkoon 2,5 desiä vehnäjauhoja. Taikinasta tuli nätti pallo, jonka käärin kelmuun ja annoin tekeytyä jääkaapissa kauppareissun ja lasagnen valmistuksen verran.
Täytteeksi halusin tehdä sekä vadelma- että mustikkaversioita, sillä en osannut päättää. Marjoja oli pakastimessa ja kumpaakin käytin noin 250 grammaa. Keitin niistä paksuhkot kiisselit perunajauhon ja sokerin kera, ja lisäsin hieman mausteita - vadelmaan vaniljaa ja mustikkaan kardemummaa.
Taikinan painelin tarkasti pieniin tartalettivuokiin ja voin kertoa, että tämä taikina ei ollut mikään helpoin käsiteltävä. Taikinan sai painella melko ohueksi ja siltikin se nousi melkoisesti. Itse sain tuosta taikinamäärästä yhdeksän pohjaa, halkaisijaltaan noin 10 cm. Laitoin pohjien päälle pienen palan leivinpaperia ja paistokuulia, jottei pohjat nousisi liikaa. Ja hyvä että laitoin, sillä reunoista päätellen ne olisivat kohonneet melkoisesti. Paistoin pohjia 16 minuuttia 175 asteessa, jonka jälkeen otin kuulat pois ja paistoin vielä pari minuuttia lisää. Se oli kyllä sinänsä virhe, sillä olin tekemässä torttujen päälle vielä paistettavia koristeita, joten lopulta pohjan reunat tulivat hieman liian tummiksi. Sen välipaiston kuulien pois ottamisen jälkeen voi siis unohtaa, jos tartaletin pinnalle tulee jotain paistamiseen viittaavaa.
Pohjat kannattaa jäähdyttää hyvin ennen kuin yrittää irrottaa niitä vuoista. Täytevariaatioita on taas kerran useita, mutta itse halusin pitäytyä valitsemallani marjalinjalla. Uskoisin kyllä, että myös joku vaniljakreemi ja raikkaat hedelmät toimisivat todella hyvin. Vadelmatorttuihin laitoin päälle voitaikinasta tehdyn pienen ristikon ja mustikka sai kaveriksi kaura-voi-siirappi murua. Täytettyjen pohjien kanssa kannattaa olla varovainen, sillä ne halkeilivat siirrettäessä melko helposti. Valmiista piiraista ei ole nyt tällä kertaa kuvaa, sillä unohdin ottaa kameran mukaan, mutta anopin luona näitä syötiin vaniljajäätelön kera ja voi pojat - ne maistuivatkin kyllä todella herkulliselle.
Kyllä kannatti tuhrata yhdeksän piirakan kanssa koko päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti