maanantai 20. helmikuuta 2017

Nuoriherra Taisto






Vuosi on rientänyt ja jälleen on tullut aika juhlistaa pikku pirpanan syntymäpäivää. Ikäähän on mittarissa jo kolmen vuoden verran eli ihan aikuinen poika alkaa olla kyseessä. Tässä viimeisen vuoden aikana on kyllä tapahtunut käytöksessä selvää rauhoittumista, vaikka tietysti edelleen leikitään ihan täysillä. Viimeisimmän vuoden sisällä on opittu myös pari uutta temppua perusjuttujen ohelle - pyöriminen ja tassun antaminenkin siis sujuu jo, jos palkinnosta vain sovitaan. 

Parasta tuon kolme vuotiaan terrierin mielestä taitaa olla päiväunet, kunnon riehumisleikit sekä tietenkin ruoka. Talvisin on kiva peuhata lumessa ja kesäisin makoillaan auringossa. Sanoisin, että kaveri on melkoinen nautiskelija ja ihan onnellinenkin taitaa tuo pieni karvakuono olla.

Tällä kertaa päivänsankarin kakku kasattiin Maukkaan raakamakkarasta, koristeinaan nappuloita ja kurkkua. Ja taas kerran lempiherkku, eli kurkku, häipyi lautaselta ensimmäisenä. Vaikka kakku varmasti houkutteli, suostui nuoriherra kuitenkin hetken poseeraamaan todella kiltisti. Kakun jälkeen olikin sitten hyvä retuuttaa uutta jättipöllöä, joka toivottavasti kestää kauemmin kuin vain tämän päivän...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti