sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Bisque de homard


Hummerikeitto on ollut juhannusperinteeni jo muutamana vuonna, ja taas ajatus alkoi kummitella mielessäni ennen aattoa. Varsinainen juhannus kylläkin oli ja meni jo, mutta vasta tänään ehdin paneutua tähän. Tällä kertaa en saanut anopilta valmiita hummerinkuoria, vaan piti teurastaa koko otus itse, ja niinpä ostin pakastetun ja valmiiksi keitetyn hummerin, sillä muuten en olisi kyllä osannut sitä tehdä.

Annoin hummerini sulaa rauhassa, jonka jälkeen hyvin väkivaltaisesti laitoin sen osiksi ja irroitin kaiken syötävän. Minulla ei ollut tähän tarkoitettuja välineitä eikä osaamista, joten homma kävi välillä hieman haastavaksi eikä sotkulta vältytty. Kun olin erotellut lihat kuorista ja saksista, huuhtelin kuoret, sillä tarvitsin niitä vielä keiton pohjaan ja lihat laitoin jääkaappiin odottamaan. 


Seuraavaksi pilkoin valmiiksi sipulia, porkkanaa, fenkolia ja tomaatteja. Freesasin sipulia ja hummerin kuoria hetken aikaa ison kattilan pohjalla, lisäsin loput vihannekset, tölkin tomaattipyrettä, suolaa, pienen kourallisen mustapippureita sekä pari litraa vettä. Kun liemi alkaa kiehumaan, se saa kiehua maksimissaan parikymmentä minuuttia, sillä jos hummerin kuoria keittää liian kauan, keittoon voi tulla kitkerä maku. Keittämisen jälkeen liemi siivilöidään ja keitellään hiljalleen kasaan. Joukkoon lisätään vielä cayennepippuria, kermaa, hummerifondia sekä sahramia ja valkoviiniä, jos sellaisia sattuu kotoa löytymään. Itse jätin ne pois. Lopuksi keittoa suurustetaan maizenalla ja tarkistetaan maku. Keittolautasen keskelle nostetaan ensin hummerista saadut lihat ja sitten kuumaa keittoa päälle. Toisen lautasellisen söimme surimin kera, mutta joukkoon voi lisätä jokiravun pyrstöjä tai vaikka enemmän hummeria. 

Keittoa on parasta nauttia vaalean leivän kanssa, mutta koska tämä oli meidän päivällinen, niin tein lisäksi vielä katkarapuleipiä. Suosittelen kyllä lämpimästi, hummerikeitto on ehkä paras ruoka maan päällä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti