Pikakelauksella

En ole paljoa ehtinyt kirjoitella tänne marraskuisen työreissun jälkeen. Paljon on kuitenkin tapahtunut, joten otetaanpa pikakelaus taaksepäin.

Tänä vuonna olen laittanut kotiin joulua oikein olan takaa. Ostin vihreän joulukuusen valkoisen tilalle, ja se löysi paikkansa olohuoneen ikkunan edestä. Olen tykännyt viime vuosina laittaa kuusen jo itsenäisyyspäivänä, mutta tänä vuonna myöhästyin siitä, koska tilaamani kuusi oli väärän kokoinen. Niinpä etsin uuden kuusen käsiini ja viikkoa myöhemmin se koristi olohuonettani. Lisäksi laitoin valoja vitriinien päälle ja pöydälle punaisen pöytäliinan kynttilöineen. 

Tänä vuonna joululla on ihan eri merkitys, sillä en ole yksin. Siltä samaiselta marraskuiselta työreissulta tarttui nimittäin mukaan eräs henkilö, joka sulostuttaa arkeani nykyään melko tiiviisti. Olen löytänyt rinnalleni rakkaan ihmisen, jonka kanssa lähden viettämään jouluaattoa lapsuudenkotiini. En muista milloin viimeksi olisin ollut siellä jouluna. Ihanaa päästä äidin joulupöytään!

 

Joulutunnelmaa olen hakenut myös eläinlääkäristä. Neponen alkoi sairastelemaan reilu viikko sitten, mutta lopulta onneksi selvittiin suurinpiirtein säikähdyksellä. Se lopetti yhtäkkiä syömisen, ja se on pupuille todella vaarallista. Päivystykseen päästyämme suusta löytyi pieni haava, ja lääkäri sanoi sen johtuvan hampaista. Saimme kotiin kipulääkkeitä ja ajan hammaslääkärille, mutta lopputulema oli se, että hampaissa ei ollut mitään vikaa. Haava oli ilmeisesti tullut oksasta tai heinästä, mutta nyt Neponen on jo taas oma itsensä!

Joulukuun alussa osallistuin jälleen poetry slameihin, mutta tällä kertaa en menestenyt. Tärkeintä itselleni kuitenkin oli päästä mikin taakse, sekä saada tutustutettua rakas runouteni maailmaan. 

Näin joulun alla on tullut käytyä paristi kirkossakin, sekä seurakunnan avoimessa olohuoneessa. Kävimme siellä murusen kanssa iltahartaudessa, ja Martat tarjoilivat tilaisuudessa myös joulupuuroa. Lisäksi kävin lähikirkossa laulamassa Kauneimpia joululauluja sekä Johanneksen kirkossa kuuntelemassa Ylioppilaskunnan laulajien perinteisen joulukonsertin. Huomaan itsessäni samaa rauhattomuutta, kuin viime joulunakin. Se on jonkinlainen tunne siitä, että pitää päästä kirkon tai hautausmaan rauhaan. 

Olen huomannut itsessäni, että näin aikuisena uskosta on tullut itselleni tärkeämpi. Minut on kasvatettu kristillisin arvoin, mutta vasta nyt alan tuntea, kuinka sekin puoli on oikeasti osa elämääni. Ehkä nuorempana asia ei ole tuntunut yhteisöllisesti hyväksyttävältä tai se on tuntunut hieman nololta. Itse löydän uskosta rauhaa. Asia ei juuri vaikuta arkiseen elämiseeni, mutta itselleni saan siitä turvaa. Turvaa, että tapaan kaikki rakkaani vielä taivaassa. Turvaa, että joku suojelee juuri minua. Ja yhteisöllisyyttä yhteisöstä, johon haluan kuulua. 

Tänä jouluna olen rakastettu. Tänä jouluna uskon löytäväni rauhan. Tänä jouluna joulu tuntuu joululta.

Työmatkalla

Olin tällä viikolla elämäni ensimmäisellä työreissulla! Tampereella järjestettiin apuvälinemessut, jossa olin töissä kaikkina kolmena päivänä.

Majoituin Sokos hotelli Ilveksessä. Menin Tampereelle jo keskiviikkona, sillä torstaina messut alkoivat aamulla yhdeksältä ja minun oli oltava siellä paikalla hyvissä ajoin. Keskiviikkona ehdin käymään syömässä ja pienellä kävelyllä koskella, mutta menin joka ilta aika aikaisin nukkumaan. Etukäteen minua hieman jännitti, että miten tulen jaksamaan pitkät työpäivät ja vähäiset yöunet, mutta yllättävän kivuttomasti se meni. Messupäivien jälkeen menin aina heti hotellille ja aikaisin sänkyyn.

Reissu opetti minulle myös uutta itsestäni. En tiennyt, että oikeasti tykkäisin niin paljon asiakastyöstä, mutta sehän oli aivan mahtavaa! Minun tehtäviini kuului kuvata ihmisiä meidän kuvausseinällä ja päivittää sosiaalista mediaa. Oli kiva keskustella ihmisten kanssa, pyytää heitä kuvaan ja monet halusivat yhteiskuvaan myös minun kanssa. Tapasin paljon vanhoja tuttuja, mutta tuli myös uusia tuttavuuksia, ja pääsin keskustelemaan somesta tuttujen ihmisten kanssa, kuten Arja Ahtaanluoman sekä Peltsin ja Osmon kanssa. 

Tiedättekö, ennen kaikkea minä olen itsestäni ylpeä. Sitä ei suomalaiset monesti sano ääneen, mutta nyt minä sanon. Olen parissa vuodessa kavunnut pois Kelan tukiviidakosta, ja teen leipäni nykyään itse. Kukaan ei enää halua nähdä tiliotettani, että paljonko mitäkin tukea pitäisi maksaa, vaan olen tavallinen, verokortilla töitä tekevä aikuinen. Ja se saa minut sopimaan jotenkin paremmin joukkoon. Koen olevani hyväksytympi, kun minulla on töitä. Ihan jo jos miettii deittailumaailmaa, niin "joo, en mä käy töissä" ei ole kovin inspiroiva aloitus. Sen sijaan, '"hei, mä teen työkseni.. " avaa paljon enemmän keskusteluja. 

En tarkoita, että työn pitäisi määritellä ihmistä, ja jokaisella on omat syynsä miksei pysty tai halua niitä ansiotuloja tienata, mutta tähän asti työelämä on tuonut itselleni ainakin elämään pelkkää hyvää. Rahallisen korvauksen lisäksi olen tavannut kosolti uusia ihmisiä, saanut mahtavia kokemuksia ja tilaisuuksia sekä oppinut paljon uutta, jotta voin tehdä työni aina vain paremmin. Työ on myös tuonot arkeeni rakennetta ja sisältöä.

Työllä ei välttämättä rikastu, mutta onko kaikki rikkaus rahallista?

Uusia, tulevia suosikkkeja

Palataanpa hetkeksi viikon takaisiin I love me -messuihin. Ne järjestetään vuosittain Helsingin messukeskuksessa ja nämä messut keskittyvät kauneuteen sekä hyvinvointiin.

Itse olen käynyt näillä messuilla jo joitakin vuosia, vaikkakaan en välttämättä aivan joka vuosi. Pitkään ajattelin, että I love me -messut eivät ole minua varten, koska en ole riittävän kaunis. Nykyään minusta on kuitenkin ihanaa laittautua ja mennä etsimään omaa suosikkikosmetiikkaa tai löytää uusia, tulevia suosikkeja. Tällä kertaa pukeuduin pinkkiin - pinkit sukkahousut, musta tyllihame, vaaleanpunaiset kynnet sekä uusi, ihana vaaleanpunainen laukkuni. Löysin tämän Tommy Hilfigerin pikkulaukun Vintedistä tässä syksyllä, ja nyt vasta pääsin ulkoiluttamaan sitä ensimmäistä kertaa.

Messuilla oli tänä vuonna mielestäni enemmän ihmisiä kuin aiempina vuosina. Sieltä myös puuttui paljon sellaisia pisteitä, joita on ollut aiemmin. Onneksi kuitenkin tärkein oli paikalla, eli Flow Cosmetics. Ostan heiltä joka kerta jotakin uutta testattavaksi, ja usein niistä on muodostunut ihan jokapäiväisiä käyttötuotteita. Tällä kertaa ostin ruusufinni-iholleni suositellut  Ceramides & Probiotics Cream -kasvovoiteen sekä Hyaluron & Probiotics -hyaluronihapposeerumin. Ostin nämä matkakokoina kokeiluun, jos ihoni ei tykkääkään.

Lisäksi hakusessa oli hiusväri, joka löytyi Vivahde Hairin pisteeltä. Ostin kaksi eri punaisen sävyä, sillä niitä voi kuulemma tarvittaessa sekottaa keskenään sopivan sävyn saavuttamiseksi. Messuilta löytyi myös muutama uusi geelilakka sekä biotiinia hiusten ja kynsien tueksi. Tarkoitus oli löytää messuilta vielä huultenrajauskyniä sekä yhtä tiettyä hiuslakkaa, mutta ne jäivät uupumaan.

Tuleeko sinun käytyä I love me -messuilla?

Pienen pupun tarmoa

Nuori herra Neponen on asunut meillä nyt vuoden päivät. Vuoteen on mahtunut yltiöpaljon söpöilyä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, paljon irtokarvaa ja harjausta sekä lisää vauhtia. Sitä ei nimittäin Neposelta puutu.

Neponen asuu omassa aidatussa yksiössään, ja vapaalla jalalla sitä on vahdittava silmä tarkkana. Neponen liikkuu kyllä vapaana päivittäin, ja vaikka suurimmilta vahingoilta on vielä vältytty, niin kaikesta huolimatta se ehtii aina nakertaa milloin mitäkin. Minulla ei ole ikinä ollut tämän luontoista pupua, sillä Neponen on kyllä oikea taistelupari. Hirmuisen söötti, mutta voi luoja mikä temperamentti - kyllä on pieneen pupuun ahdettu paljon tarmoa! Toisaalta tykkään, että siltä löytyy omaa tahtoa ja luonnetta.

Neponen tykkää maailman eniten lelupallostaan, johon laitetaan herkkuja. Välillä se ravistelee tyhjää palloa merkiksi, että sitä olisi taas aika täyttää. Kun se saa pallon eteensä, niin se ei näe eikä kuule mitään muuta - pallo vie kaiken huomion. Toinen Neposen suosikki oli ehdottomasti ulkoilu, jota teimme kesällä paljon. Nyt talvella on tyytyminen olohuoneeseen, jossa se tykkää pötkötellä pitkin pituuttaan eri puolilla lattiaa, varsinkin sohvan alla.

Alkusyksyllä Neponen kävi kastraatiossa, sillä edellisille pupulle kehittyi loppuvaiheessa kasvain kivekseen, joten en halunnut ottaa sitä riskiä. Ja nuorena kun on parempi hoitaa nukutukset, niin tein sen heti kesähelteiden hellitettyä. Neponen on oppinut tulemaan jääkaapille rapinasta, ja se tietää myös mitä "ei" tarkoittaa, vaikka välillä isot korvat tuntuvatkin olevan vain koristeena. Se tietää missä sen nappuloita säilytetään, sen mielestä heinäsäkkeihin on hurjan kiva syödä reikiä ja mattojen tuhoaminen on parasta ikinä. Kaikesta huolimatta Neponen on juuri oikea kämppis minulle! 

Ihonhoitorutiini

En ole oikein koskaan ollut hyvä huolehtimaan itsestäni, vaan muut asiat ja ihmiset ovat aina menneet sen edelle. Tottakai olen osannut syödä, nukkua ja pitää itseni hengissä, mutta tässä tarkoitankin sellaista huolehtimista, joka vaatii vähän aikaa ja vaivaa, kuten ihonhoito.

Heräsin vasta viime keväänä tähän itsestäni huolehtimiseen ja se on onneksi jäänyt päälle. Talvella tuli panostettua uuden suhteen vuoksi, mutta jotenkin se opetti minut myös ajattelemaan, että miksi tekisin sitä kenenkään muun vuoksi. Vain minä voin huolehtia itsestäni parhaiten ja ihan itseäni varten. 

Hävettää myöntää, mutta minulla ei oikeasti ole ollut aiemmin viitsimistä, jaksamista eikä kiinnostusta ihonhoitoa kohtaan. Olen rasvannut kun on tuntunut kuivalta ja that's it. En ole ajatellut, että tuotteilla olisi oikeasti väliä. Loppukeväällä minulle sitten diagnosoitiin vaikea ruusufinnitulehdus, johon sain lääkevoiteet. Oireet olivat melko klassiset; kasvojen punoitusta, kuivuutta ja kutinaa. Pitkään peitin punoituksen meikkivoiteella ja kaikki muu nyt vain sai olla. Lopulta oli pakko mennä ihotautilääkärille, ja vähitellen sain oireet rauhoittumaan vaihtamalla päivittäiset tuotteet lääkärin suosittelemiin.

 Aika pian kuitenkin kävi ilmi, ettei ensimmäinen lääkevoide sopinut minulle enkä uskaltanut aloittaa uuden kokeilua enää kesän kynnyksellä, koska näitä rasvoja ei suositeltu käytettäväksi auringon kanssa. Pelkäsin myös, että tulee uusi reaktio ja kesä olisi pilalla. Nyt olen toisella lääkevoidekuurilla, joka sopii iholleni onneksi paremmin.

Päivittäisen kasvovoiteen lisäksi aloin käyttää kasvoilla teepuuöljyä, jolla sain oireet kesän ajaksi hallintaan. Se on eteerinen öljy, jolla on luonnostaan antiseptisiä ja antibakteerisia ominaisuuksia, ja sitä käytetään monesti juurikin iho-ongelmiin. Aluksi en pitänyt sen voimakkaasta tuoksusta, mutta nyt kun olen käyttänyt ruusufinnin hoitoon antibioottivoidetta, niin olen suorastaan ikävöinyt tuota teepuuöljyn tuoksua!

Jo ennen tätä käytin vain apteekkituotteita, lähinnä Aco -sarjalta, mutta ihoni on parantunut huomattavasti näiden uusien tuotteiden myötä. Puhdistan kasvot La Roche-Posayn Lipikar Syndet AP+ -suihkuvoteella, joka puhdistaa tehokkaasti myös meikin ja tarvittaessa sillä voi pestä koko kehon. Näppärä tuote siis esimerkiksi reissatessa! Lisäksi käytän Avenen Thermal Spring Water -kasvovettä, joka on steriiliä lähdevettä ja sillä on ihoa rauhoittava, kosteuttava ja tulehdusta lievittävä vaikutus. Voiteena käytän La Roche-Posayn Toleriane Rosaliac -voidetta, johon sekoitan aina kaksi tippaa teepuuöljyä, paitsi tietysti nyt tällä hetkellä käytän vain antibioottivoidetta. Tuo kosteusvoide on sellaisenaan myös erittäin hyvä meikin alle, eikä siitä jää sellaista tahmaista oloa.

Kesällä piti terästäytyä myös aurinkosuojan kanssa, sillä uv-säteily on pahinta ruusufinnille. Ihotautilääkäri suosittelikin Eucerinin Sun Actinic Control -aurinkovoidetta, jossa oli suojakerroin 100. Pakko myöntää, etten edes tiennyt niin korkeita kertoimia olevan olemassa! Mutta se kyllä teki työnsä, en palanut kesällä kertaakaan.

Ja asia mistä olen ehkä eniten ylpeä - pesen nykyään meikit pois aina ennen nukkumista. Ylipäätään olen ylpeä siitä, että minulla on jokin ihonhoitorutiini, ja että sillä on ollut vaikutusta. Olen parantanut myös käsien ja jalkojen rasvaamista, mutta niiden tilanne nyt alkujaankaan ei ollut niin kriittinen kuin kasvoilla. Lämpimät, ruusuntuoksuiset jalkakylvyt ovat jotain, mitä pitäisi jaksaa tehdä useammin.

Kaikenkaikkiaan voisin kuitenkin sanoa, että melko hyvä parannus entiseen! Toki vieläkin tulee päiviä, kun se kasvovoide jää välistä, mutta ei saa olla myöskään liian ankara itselleen - tässäkään asiassa.