torstai 15. kesäkuuta 2017

Buon appetito




Parvekkeella basilika valloittaa maailmaa jo kolmen ruukullisen voimin, joten ajattelin siitä pyöräyttää jotain maistuvaa. Siispä tein tänään päivälliseksi raikasta pestopastaa ja lisukkeeksi paistoin ihan vain halloumi juustoa. Aika perfetto kesäateria!

Peston tein perinteisesti tuoreesta basilikasta, pinjansiemenistä, parmesanista sekä oliiviöljystä. Maustoin tahnan sitruunamehulla, mustapippurilla ja suolalla. Pinjansiemeniä olisi voinut vähän paahtaa pannulla, mutta siinä tohinassa se unohtui. Basilikaa oli alkujaan melkoinen kasa, mutta aika pieneksi se kutistui ja lopulta koko pestoannos menikin tämän päivän ruokaan. Täytynee siis kasvattaa vielä uusi erä basilikaa ja toivoa, että noihin vanhoihinkin kasvaisi vielä uutta. Siinä on vain sitä jotakin, kun omalla parvekkeella kasvatetusta pikku yrtistä saa jotain näin täydellisen hyvää. 




Ja nyt kun kastikekin tehtiin alusta asti, niin kyllähän siinä samalla voi sitten pastankin pyöräyttää. Se kun on niin älyttömän helppoa ja oikeasti melko nopeaakin, niin sitä voi ihan hyvin tehdä näin torstaipäivällisenkin kunniaksi. 

Tällä kertaa valmistin kolmen munan pastataikinan, johon laitoin noin 300 grammaa durumvehnäjauhoja. Tein taikinan ensin valmiiksi, jotta sillä välin kun taikina lepäsi, oli aikaa valmistaa pesto. Uudella pastakoneellamme saa tehtyä myös spagettia, ja se sopikin tähän ateriaan paremmin kuin hyvin. Rohkeasti vain kaivakaa se sisäinen italialainen esiin itsestänne ja kokeilkaa kotitekoista pastaa, sillä ihan oikeasti tämän aterian valmistamiseen ei kulunut juuri sen kauempaa kuin tavallisen arkiruoan tekemiseenkään. Buon appetito!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti