keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Täysin sopimaton


Mosaiikkitarjotin sai muutaman viikon olla aivan itsekseen, kun innostus laantui, mutta nyt sain sen valmiiksi. Jäljellä oli siis enää vain kiillotus, ja kun se ei ole kovin jännittävä työvaihe, niin se vähän jää aina roikkumaan. Päätin kuitenkin viedä tämän lahjaksi anopille, joten se motivoi saamaan työn loppuun.

Katselin tarjotinta monta kertaa ja joka kerta totesin, että ei se vain sovi meille. Pidän siitä kyllä ja se on mielestäni hieno, mutta täällä se ei pääsisi oikeuksiinsa. Siinä on aivan selkeästi samoja sävyjä kuin anoppilan sisustuksessa ja lisäksi tiesin anopin pitävän mosaiikkijutuista, joten lopulta päätin lahjoittaa sen heille. Sen voi laittaa vaikkapa koriste-esineeksi seinälle tai sitten ottaa ihan hyötykäyttöön, mutta siellä sillä on varmasti parempi koti joka tapauksessa. Ehkä joskus saan tehtyä uuden samanlaisen, paremmilla värivalinnoilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti