maanantai 26. kesäkuuta 2017

Vohvelin ilosanoma













Jokunen viikko sitten päädyin vain ihan tavallisella kauppareissulla ostamaan ehkä yhden suurimmista turhakkeista. Mukaani lähti nimittäin vohveliraura, sillä haaveilin vohveleiden paistamisesta kesäisellä parvekkeella. Vaikka voihan sitä nyt tietysti käyttää ympäri vuoden.

Ja nyt kun on vohvelirauta, niin pitäähän silloin tietysti pitää vohvelijuhlat! Kutsuin porukkaa kylään, laitoin vohveliraudan kuumaksi ja paistoin niitä koko poppoolle. Tein sekä suolaisia että makeita versioita, ja yllätyin kuinka hyviä suolaiset olivatkaan. En nimittäin yleensä pidä suolaisista letuista, mutta vohveleihin se kyllä sopi. Suolaisina vaihtoehtoina oli smetanaa, tilliä ja rapuja sekä kanaa ja ceasar kastiketta. Lisäksi oli keitettyjä munia sekä omalta parvekkeelta poimittua salaattia. Makea vohveli sai täytteekseen melko perinteikkäät herkut; kermavaahto-rahka seosta, kotitekoista vadelma- ja mustikkahilloa, nutellaa sekä tuoreita marjoja ja hedelmiä. Oi nam!

Vohvelitaikina oli itselleni täysin uusi tuttavuus ja hetken ohjetta hämmästelinkin. Vaahdotettuun kermaan lisättiin vichyä. Otin reseptin uusimmasta Maku -lehdestä ja makeaan versioon lisäsin vain sokeria ja kardemummaa. Perusohjeesta tulee noin kahdeksan vohvelia ja siihen tarvitset 2 dl vaahdotettua kermaa, 2 dl vichyä, 2 munaa, 2 ruokalusikallista voisulaa, ripauksen suolaa sekä 2 dl vehnäjauhoja joihin on sekoitettu teelusikallinen leivinjauhetta. Vohveliraudan pintaan kannattaa sipaista pullasudilla aina välillä vähän öljyä, niin vohvelit eivät tartu kiinni. Ohjeita on varmasti monia, mutta tätä voin kyllä suositella, sillä saimme tällä reseptillä todella rapsakoita ja maukkaita vohveleita. Makua voi helposti muunnella lisäämällä taikinaan erilaisia mausteita tai vaikkapa kaakaojauhoa! Vaikka vohvelirauta on mielestäni turha ja aika hidastakin sillä oli näitä paistaa, niin ei se poista tämän homman hauskuutta ja iloa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti