Korin punonnan ABC?

Olen hulluna pärekoreihin, mutta en ikinä raaski ostaa sellaista mistään torilta tai markkinoilta. Vaikka ehkä se olisi hintansa väärti, kun tämäkin äidiltä saatu kori on kestänyt jo monta kymmentä vuotta. Tämä kyseinen kori nimittäin kuului äitini mummulle ja nyt minä sain sen itselleni. Minulla on kyllä kaapissa oman mummunkin vanha kori, mutta tunnearvon vuoksi en raaski käyttää sitä. Pelkään aina, että se hajoaa tai tuhoutuu.

Pärekorit ovat täydellisiä juurikin piknikeillä ja retkillä, jossa tämäkin kori tuli tiensä päähän. Kotiin päin kulkiessa kahva sanoi naps ja toinen puoli korista alkoi roikkua. Mutta nyt kun tämä on tällainen tunnearvoltaan vähempiarvoinen, uskalsin lähteä vahvistamaan sitä. 

Ensin vahvistin kahvaa ohuella rautalangalla. Siitä ei kuitenkaan yllättäen tullut kovinkaan nätti, joten punoin päälle vielä kierroksen juuttinarua. En halunnut käyttää liimaa tai muuta kiinnikettä näin eläväiseen pintaan, joten punoin narun vain pätkä pätkältä ja piilotin solmut punoksen alle. Ihan helppoa punominen ei ollut, varsinkaan sivuista, kun välit joista naru piti saada kulkemaan olivat hieman ahtaita. Apuna käytin neulaa ja pihtejä, ilman niitä ei olisi koko hommasta tullut mitään.

 En tiedä mitä joku pärekoriekspertti olisi mieltä, mutta itse pidän lopputuloksesta. Kahvasta tuli hieman muhkurainen, mutta toisaalta ei sitä alkuperäistä kahvaa mukailemalla voinut muuta odottaakaan. Siitäkin huolimatta lopputulos on mielestäni siisti ja toivon mukaan myös kestävä. Yritin pyörittää narua kaikkiin mahdollisiin suuntiin, jotta se varmasti vahvistuisi. Kestävyys selviää sitten seuraavalla retkellä ja jos se ei kestä aktiivikäyttöä, niin sille on ainakin aina paikka parvekkeella vilttikorina.