keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Corn flakes puikot

 

Meille on syntynyt uusi arkiruokasuosikki. Se on helppo ja maukas, eli paneroidut kanafileet. Olen paneroinut niitä murskatuilla maissihiutaleilla ja tällä kertaa kokeilin samaa temppua myös lohen kanssa.

Leikkasin lohifileen nahattomaksi ja paloittelin sen kalapuikkomaisiksi paloiksi. Näitä kannattaa tehdä aina päiväkohtainen annos, sillä seuraavana päivänä lämmitettyjen puikkojen panerointi menee jotenkin sitkeäksi. Itse esimerkiksi teen niin, että leivitän ne valmiiksi kahteen uunivuokaan ja paistan vasta seuraavana päivänä toisen niistä.

Kalapuikkoja varten sekoitin yhteen kulhoon Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta sekä kuivattua tilliä ja sitruunapippuria. Toiseen kulhoon kaksi munaa, joiden rakenne vatkataan rikki ja kolmanteen nyrkissä puristeltuja corn flakeseja. Ei haittaa, jos maissihiutaleisiin jää kokonaisia paloja ja ne voi halutessaan myös korvata gluteenittomilla pankojauhoilla. 

Sitten vain kanat tai kalat pyöritellään ensin jauhoissa, seuraavaksi munassa ja lopuksi murskatuissa maissihiutaleissa. Kanan ja kalan maustan aina valmiiksi suolalla ennen panerointia.

Kanojen pinnalle laitan ennen uunia vielä hieman öljyä tai juoksevaa oivariinia, mutta lohi on jo itsessään sen verran rasvaista, että siinä en nähnyt sitä tarpeelliseksi. Lopuksi 200 asteiseen uuniin noin 20-30 minuutiksi ja nämä rouheat kalapuikot tarjoilin muussin sekä chiliaiolin kera. Itse tykkään puristaa puikkoihin vielä reilusti sitruuna - oli se sitten kanaa tai kalaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti