tiistai 13. syyskuuta 2022

Herkullista ja pitkään säilyvää

 

Syksy on kotimaisten omenoiden, juuresten ja marjojen säilömisen kulta-aikaa. Saimme hakea anoppipuolen pihamaalta omenoita niin paljon kuin halusimme, ja kyllä sieltä lähtikin mukaan kaksi isoa kestokassillista. Mies laittoi suurimmasta osasta siideriä tulemaan ja minä puolestani leivoin sekä tein omenahilloa.

Omenahillo on herkullista ja pitkään säilyvää, kunhan vain prosessin tekee huolella. Lasipurkit voit kuumentaa ja desinfioida 200 asteisessa uunissa, ja kannet on helpoin keittää. Puhdistamisen jälkeen ole tarkkana, ettet koske enää purkkien tai kansien sisäpintoihin, jottei niihin mene bakteereja. Näin hillo tai muu säilöttävä asia pysyy hyvänä pidempään. Hillot säilyvät ainakin vuoden, ja itse pidän ne vielä varmuuden vuoksi jääkaapissa.

Omenat voi käyttää kuorineen, mutta minä pidän enemmän hillosta missä ei ole kuorenpaloja joukossa. Mummukin teki minulle aina kuoretonta hilloa! Minulla oli paloiteltuja omenoita noin neljä litraa, lisäksi 5 desiä hillosokeria, pari kanelitankoa, 5 desiä vettä sekä yhden sitruunan mehu. Hilloa keitellään miedolla lämmöllä kunnes omenat pehmenevät. 

Hilloa voi halutessaan survoa lopuksi hieman, ja koostumuksesta voit päättää itse - soseutatko aivan hienoksi vai jätätkö sattumia. Itse jätin sattumia hillooni, sillä mielestäni omenahillo on sillä tavoin parasta. Voit lopuksi maistaa tarvitseeko hillosi vielä lisää sokeria tai sitruunaa, sillä omenoiden happamuus vaikuttaa lopputulokseen. Anna purkkien ja hillon jäähtyä hieman ennen purkitusta, ettei lämpötilaero riko lasia. Tein tämän 4 litran lisäksi vielä toisen 6 litran satsin, ja nyt on 18 purkkia omenahilloa talven varalle. Tai no 17, kun yksi purkki meni jo!


Vastakeitetyn omenahillon kanssa oli pakko saada tietysti pannukakkua. Tässä teille hyvä gluteeniton ohje, jota kokeilin äidin kanssa kesällä. Silloin pannari nousi jotenkin enemmän, mutta yhtä herkullista se oli, vaikkei se niin kohonnutkaan. Gluteeniton pannari on mielestäni parempaa kuin tavallinen, ja sen todistaa jo pelkästään sekin, että olen tehnyt tätä kahdesti pienen ajan sisällä. Nyt kaikki herkkusuut ylös, ulos ja pannukakun valmistukseen! 

Gluteeniton pannukakku

7 dl maitoa 
3 munaa
4 dl Virtasalmen vaaleaa jauhoseosta 
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
100 g voita

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sulata voi ja riko munien rakenne rikki kulhossa. Sekoita kaikki keskenään. Kaada taikina korkeareunaiselle pellille leivinpaperin päälle ja paista 20-30min. Ripottele pinnalle sokeria.



4 kommenttia:

  1. Siitä onkin paljon aikaa kun olen keittänyt hilloa. Pitäisi ryhdistäytyä siinä hommassa kyllä.

    VastaaPoista
  2. Meillä omenat päätyy usein piirakoihin, mutta voisi kyllä kokeilla myös tuota hillon tekoa. :)

    VastaaPoista
  3. Namskis! Työkaverini teki satsin omppuhilloa ja minäkin sain pari purkkia :)

    VastaaPoista