sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Kevyt villakangas



Ajattelin aloitella uutta aluevaltausta, nimittäin asukuvien ottamista. Aikaisemmin olen ajatellut, ettei ketään kiinnosta tai ei se ole minua varten, mutta nyt yritän muuttaa ajatusmalliani. Vaikka olen pyörätuolissa tai hieman ihannekokoa isompi nainen, niin tykkään silti näyttää hyvälle ja käyttää kivoja vaatteita. Ja enitenhän teen tätä itseäni varten, eli jos sinua ei kiinnosta, niin se ei varsinaisesti ole minun murheeni.

Media on täynnä leikattuja ihmisiä, joiden kuvia on muokattu viimeiseen asti. Itse taas nautin tässä hommassa eniten siitä, että saan otettua sen täydellisen kuvan tai tuotua ne omasta mielestä parhaat puolet itsessäni esiin. Jokainen meistä on kuitenkin jollain tavalla kaunis, ja se pitäisi minun itsenikin muistaa joka päivä. Uskon, että asukuvien kuvaaminen ja esittely vahvistavat itsetuntoani, ja kaiken lisäksi nautin valokuvaamisesta. Nautin ruokien ja muiden asioiden valokuvaamisesta, mutta miksen voisi olla itse enemmän myös siellä kameran toisella puolen.

Tänään haluan esitellä uuden syystakkini, jonka tilasin Ellokselta. Jouduin kertaalleen palauttamaan ja vaihtamaan kokoa, mutta tykkäsin takista heti ensisilmäyksestä alkaen. Tämä koko on hippasen verran liian iso, mutta edellinen oli liian napakka näyttääkseen hyvältä. Sitä paitsi, takissa on aina hyvä olla tilaa myös paksummalle kerrospukeutumiselle.


Talvitakki tämä ei ole, mutta menee varmasti pitkälle syksyyn. Takki on kevyttä villakangasta ja iso huppu vei sydämeni heti. Otin ihan tarkoituksella tumman harmaan, vaikka valittavissa olisi ollut myös musta, mutta jotenkin se tuntui liian itsestään selvältä. Ja oikeastaan tämä väri on mielestäni juuri täydellinen!

Takki on siisti, ja yksi kriteereistäni oli, että sen kanssa voisi käyttää baskeria. Aiemmat välikausitakit kun ovat enemmän ulkoilutakkimaisia, eikä baskeri oikein istunut niihin. Talvella taas baskeri ei lämmitä korvia, joten sen käyttöikä ajoittuu tähän syksyyn ja nyt on ainakin siisti takki sen kanssa.

Mitäs pidätte? Ja mitä mieltä olette jos aloitan asupostaukset- hitti vai huti? 

5 kommenttia:

  1. Ihan kiva idea - Sinulla kun kuitenkin on asiaan vähän oma näkökulmasi, kun asujen pitää olla ok erityisesti istuessa.

    VastaaPoista
  2. Kauneus on katsojan silmissä. Joten jokainen meistä on kaunis.

    VastaaPoista
  3. Anna mennä vaan! :)

    VastaaPoista
  4. Alkaakin olla jo sellaiset kelit, että on pukeuduttava lämpimämmin. Kiva takki.

    VastaaPoista