lauantai 4. maaliskuuta 2023

Joskus pitää olla hieman lapsellinen



Sain vaihdettua kaikkien huonekasvien mullat, joten nyt oli aikaa keskittyä parvekkeen hyötykasveihin. Tilasin osan siemenistä netistä, sillä salaatit ja yrtit ehtii laittamaan keväämmällä.

Parvekkeelle tulee perinteisesti taas varhaisperunaa, kurkkua, kirsikkatomaatteja sekä chiliä. Tämä kokonaisuus on sellainen, josta takuulla saa satoa ja nämä kaikki pärjäävät paahteisella parvekkeellamme. Edellisvuosina on tullut kokeiltua punajuuria, porkkanoita, vadelmaa sekä herneitä, mutta niistä ei mikään menestynyt.


Tämän vuoden uutena kokeiluna on paprika. Löysin siemenkauppa.com sivuilta ihanan pieniä napostelupaprikoita, ja niissä mainittiin, että nämä kasvaa hyvin myös parvekkeella. Nähtäväksi jää, mutta odotukseni ovat korkealla! Lisäksi sieltä löytyi tuttu ja turvallinen Baby -kurkkulajike, mutta toinen lajike oli itselleni uusi tuttavuus. Pakko myöntää, että ostin sen ihan vain nimen perusteella - ja se nimihän on Paska. Joskus pitää olla hieman lapsellinen.

Tammikuussa istuttamani kirsikkatomaatit ovat jo hyvässä kasvuvauhdissa, ja myös pelargonian pistokkaat näyttävät onnistuneen. Odotan jo niin kovasti, että pääsen siivoamaan ja laittamaan kesäparveketta kuntoon. 


4 kommenttia:

  1. teinköhän virheen kun luin lapsille tämän kurkkukohdan ääneen ja sitten tutkittiin kuvaa, että noissa on paprikaa, chiliä ja baby ja tässä on paska purkissa... jospa tämä laantuu tässä päivän aikana :'D mä istutin kaupan paprikan pari päivää sitten, saa nähdä lähteekö niistä siemenistä tulemaan mitään. :)

    VastaaPoista
  2. Itsellä myös syhyää sormet laittaa pihaa kesäkuntoon...Valitettavasti vielä on sen verran lunta ja pakkasta, että ei kyllä ihan heti pääse hommiin.

    VastaaPoista
  3. Sinä olet ollut reipas! Minä en ole edes vielä ehtinyt vaihtaa multia kodin viherkasveille. Omat pelargoniani ovat talvehtinet isäni luona ja toivon, että mahdollisimman moni niistä jää henkiin. Alkoi vähän kutkutella itsekin kylvää jotain kuin katselin sinun kylvöjen tuloksia.

    VastaaPoista