Asunnosta kodiksi

Täällähän alkaa näyttää jo ihan kodilta! Sain viime viikolla vihdoin hieman tauluja seinälle, mutta seinäkello etsii vielä paikkaansa ja avohyllyt odottaa jotakuta, joka poraisi ne seinään.

Minä niin tykkään asua täällä. Täällä on kotoisaa, avaraa, valoisaa ja kaiken kaikkiaan mukavaa. Minusta on ihanaa laitella tätä pikkuhiljaa kodiksi ja suunnitella mitä mihinkin tulee. Ensi viikonloppuna ajattelin maalata yhden seinän, joka on entisen asukkaan jäljiltä maalattu melko epätasaisesti. Tarkoituksena olisi myös päällystää eteisen pöytä D-C-fixillä ja katsotaan mitä muuta pikkuhommaa keksin. Olen jotenkin tykästynyt sellaiseen kaikkeen pieneen remppahommaan, jota täällä on täytynyt tehdä. 

Tässä viime aikoina on myös tullut sellainen muutos, että Neponen muutti toiseen kotiin. Neponen on ihana ja persoonallinen tyyppi, mutta meidän arkemme ei vain ole ikinä lähtenyt toimimaan niin kuin toivoin. Ja kun koti alkaa olla täynnä kaikkea, mitä kani on päättänyt vähän maistella, repiä tai muuten vain pistää uusiksi, niin on pakko todeta, että tämä yksilö ei ehkä ollutkaan ihan minun heiniäni.

Olen miettinyt asiaa jo varmaan keväästä asti, ja vaikeinta tässä päätöksessä oli hyväksyä se, ettei minulle ole syntynyt Neposeen samanlaista kiintymystä kuin aiempiin lemmikeihin. Meillä on ollut nämä reilu kaksi vuotta todella vaikeaa ja myrskyisää, ja vain pieni osa siitä on varmasti näkynyt ulospäin. Olen yrittänyt, antanut aikaa ja ollut pitkämielinen, mutta lopulta oli vain myönnettävä, ettei tilanne olisi tullut muuttumaan. Neponen tarvitsee jotain, mitä minä en osannut sille tarjota ja toisaalta, eläinten kanssa voi tulla vastaan tilanteita, joita ei pysty ennakoimaan. 

Minulle oli myös vaikeaa tehdä päätös, koska pelkäsin mitä ihmiset ajattelevat. Mitä jos joku tuomitsee? Ja varmasti tuomitseekin, mutta siinä tilanteessa hän ei tiedä kaikki aspekteja, joita asiaan liittyy. Minusta vastuullista on pystyä myöntämään itselleen, jos oma koti ei olekaan lemmikille se oikea paikka. Aikuisen ihmisen on pystyttävä pyytämään apua.

Ja tässähän kävi lopulta todella hyvin! Neposelle löytyi uusi koti tutun ihmisen luota. Nyt tiedän, että se muutti paikkaan, jossa siitä pidetään hyvää huolta enkä kyllä mielelläni olisi antanut sitä kenenkään vieraan luokse. Itse asiassa minunkin ensimmäiset pupuni tulivat minulle aikoinaan kodinvaihtajina. Siksi toivon, että tämäkin tyttö, jolle Neponen meni, saa saman kipinän pupuihin kuin minä silloin aikoinaan. 

Rakkaus pupuja tai eläimiä kohtaan ei lopu, mutta lopulta nekin ovat yksilöitä. Me emme Neposen kanssa sopineet toisillemme, enkä usko, että kumpikaan leimaantui toiseen kovinkaan vahvasti. Loppujen lopuksi tämä oli varmasti paras päätös niin minulle kuin Neposellekin.

Nyt sitten tietysti jäi yksi huone enemmän sisustettavaksi, ja aion tehdä siitä pikkuhiljaa itselleni työ-/harrastushuoneen, ja sinne mahtuu myös hyvin yöpymään vieraita. Nyt huone odottaa verhoja, ja jotakin kivaa nojatuolia. Haluaisin sinne hieman sellaista hämyisää ja pehmoista, kirjastohuonemaista tunnelmaa.

Tällä hetkellä kuitenkin sisustusprojektin ykkösenä on eteinen, johon löysin juuri käytettynä pöydän. Se vain kaipaa hieman tyylin muutosta ja sen pöydän ylle tulee peili, johon tarvitaan sitä surullisen kuuluisaa poraa sekä sen käyttäjää.