Ei lisättyä sokeria

Kokeilin tuossa alkukesällä uutta reseptiä, ja nyt viikonloppuna innostuin leipomaan uudelleen. 

Kyseessä on siis suklaa-banaanikaurakeksit, joihin ei ole lisätty ollenkaan sokeria. Paitsi itse lisäsin kyllä hieman vaniljasokeria. Nämä sopii siis hyvin kahvipöytään, välipalaksi, tai kuten itse teen, napostelen näitä aamupalaksi aamukahvin kanssa. Helppoja ja herkullisia, mutta miksi tyytyä valmiiseen reseptiin, kun sitä voi itse vähän muokata.

Ensimmäisellä kerralla lisäsin taikinaan maapähkinävoita, koska maapähkinä, suklaa ja banaani on täydellinen yhdistelmä. Viikonloppuna sain kuitenkin idean kokeilla samaisia keksejä kookoshiutaleilla - ja sehän toimi! Tein taikinasta ns. pohjan, jonka jälkeen sekoitin puolikkaaseen maapähkinävoita ja toiseen puolikkaaseen kookoshiutaleita.

Nämä kannattaa muotoilla pellillä juuri sellaiseksi kuin haluaa, sillä ne eivät muuta uunissa muotoaan. Olen miettinyt tuota leivinjauheen funktiota, mutta silti laittanut sitä, kun alkuperäisessä ohjeessa oli. Suklaahoput voi halutessaan korvata vaikka rouhituilla pähkinöillä tai kuivatuilla marjoilla. 

Suklaa-banaanikaurakeksit 20kpl

3 kypsää banaania

50 g voita

2 dl kaurahiutaleita

1 dl Virtasalmen vaaleaa glut. jauhoseosta

2 tl leivinjauhetta

100 g tummasuklaahippuja

(2 tl vaniljasokeria)

Lisäksi 

1 rkl maapähkinävoita

1 dl kookoshiutaleita

Muussaa banaanit ja sulata rasva. Sekoita ainekset yhteen ja jaa taikina puoliksi. Lisää toiseen puolikkaaseen maapähkinävoita ja toiseen kookoshiutaleet. Sekoita kumpikin tasaiseksi. Tee pellille kasoja ja painele ne lusikalla kekseiksi. Ei kovin ohueksi. Kookosversioihin laitoin vielä pinnalle hieman koristeeksi kookoshiutaleita.  Paista 175 asteessa 15-20 minuuttia.

20 vuotta sitten

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun muutin pois kotoa. Lähdin maailmalle heti 16 vuotiaana peruskoulun jälkeen ja muutaman mutkan kautta päädyin lopulta Helsinkiin. Aloitin opinnot ammattikoulussa, opettelin elämään omaa elämää ja luomaan uusia ihmissuhteita. Opettelin hoitamaan Kelan hakemukset ja omat raha-asiat sekä opettelin arkea avustajien kanssa, sillä siihen asti oli ollut vain äiti. Olin oikeastaan aika tyhjän päällä, ja vieraana vieraassa ympäristössä, mutta ei se menoa haitannut.

Osa vanhoista kuvista on hävinnyt ja nuorena minulla oli myös vaihe, jolloin en liiemmin viihtynyt kameran toisella puolella. 18 vuotta täytettyäni menin heti ottamaan huulilävistyksen, ja se on myös sitä aikaa, josta alkaa olemaan jo kuviakin. 

Helsingissä asuin ensin puolisen vuotta Katajannokalla, sieltä muutin Lauttasaareen ja viisi vuotta siellä asuttuani muutin miehen kanssa saman katon alle Vuosaareen. Ensimmäinen oikea kotini oli mielestäni Lauttasaaressa, koska sinne ehdin oikeasti kotiutua. Minulla oli 52 neliöinen kaksio ja muistan vielä, että vuokra oli silloin 750 euroa. Jo silloin asuin pupujen kanssa, ja parhaimmillaan tuossa kaksiossa oli kolme pupua yhtä aikaa! 

Opintojen ohella aloin pitämään ensimmäistä blogiani, jonka perustin oikeastaan ystävääni varten, joka muutti silloin Australiaan. Halusin, että hänellä on jokin väylä, josta hän voi nähdä tekemisiäni, ja innostuin tästä hommasta näköjään vähän enemmänkin. Lisäksi opettelin tekemään mitä erikoisempia kynsiä ja vielä nykyäänkin kynteni ovat aina laitetut. 

Vaikka nuoruuden sanotaan oleva parasta aikaa, niin kyllä itse koen, että olen juuri nyt siellä missä pitääkin. Löysin itseni ja oman ääneni vasta kolmenkympin tällä puolen, uskallan tuoda ilmi mielipiteitäni enkä ole niin vietävissä. Olen paljon tasapainoisempi, ehkä jopa onnellisempi kuin aiemmin.

On vaikea uskoa, että tuosta kaikesta on jo kaksikymmentä vuotta. Muistan kuin eilisen, kun äiti ja isä toivat minut kaupunkiin ja äiti kysyi, että jos hän jäisi yöksi. Sanoin, että et varmasti jää, ja sinne minä jäin, yksin suureen kaupunkiin täynnä tarmoa ja elämännälkää. Aika hyvin olen mielestäni luovinut kaikki nämä vuodet, vai mitä sanot?

Sitten opintojen ja muun jälkeen kuvioihin tuli poikaystävä, joka muuttui kihlatuksi ja lopulta aviomieheksi. Veitimme yhdessä 12 tapahtumarikasta vuotta matkustellen, kokkaillen, riidellen, nauraen ja itkien. Teimme, elimme ja olimme yhdessä joka päivä. Elämäni koki mullistuksen 2023 syksyllä, kun mieheki yllättäen menehtyi ja olinkin taas yksin täällä suuressa kaupungissa. En ehkä niin täynnä tarmoa tai odotuksia, kuin silloin nuorena, mutta sitäkin kovemmin valmis taistelemaan omasta elämästä ja sen pysyvyydestä. Tiesin, että minun oli jatkettava ja jaksettava. 

Nyt, melkein kaksi vuotta miehen kuoleman jälkeen, olen löytänyt rauhan. Uskon, että asiat tapahtuvat syystä, ja sille on jokin syy, miksi minä olen yhä täällä. Elämä lipuu eteenpäin ja minä siinä mukana. Tulee uusia ihmisiä, uusia kohtaamisia. Tulee uusia tarinoita, joita kertoa seuraavan 20 vuoden päästä. 

Ei ole väliä mitä kantaa, vaan miten kantaa

Joskus vuosia, vuosia sitten eräs viisas nainen opetti minulle, että "ei ole väliä mitä kantaa, vaan miten kantaa". Ja tiedättekö, se on todellakin totta. Viime aikoina, kun olen lakannut mollaamasta itseäni, hyväksynyt ulkomuotoni ja kantanut itseni ylpeydellä, niin olen saanut "olet kaunis" -kommentteja enemmän kuin koskaan aiemmin. Ja mikä parasta - olen uskonut ne.

Minä olen kaunis. Sinäkin olet kaunis. Eikä sillä ole mitään tekemistä painon, hiusten värin, ripsien pituuden tai minkään muunkaan kanssa. Pääasia on siinä, miten kannat itsesi. Valovoimaisuus lähtee sisältä. Olen oivaltanut, etten elämässäni tule koskaan saamaan mitään muuta kroppaa kuin tämän mikä minulla jo on. Se on hieman pyöreä ja pehmeä, mutta mitä sitten. Se on kuitenkin juuri minun, ja minulla on velvollisuus olla parjaamatta sitä. Minulla on oikeus pukea se kauniisiin vaatteisiin ja kertoa itselleni, että tänäänkin sinä näytät hyvältä.

Ja minulla on myös oikeus olla ylpeä asioista mitä teen. Esimerkiksi runoistani. Minä osaan, minä pystyn. Minä riitän. Muutos ei tietenkään tapahdu yhdessä yössä, enkä ole yksin näihin ajatuksiin päätynyt. Mutta kun on ihmisiä, jotka uskovat sinuun, niin lopulta on pakko alkaa uskoa itsekin.

Tämä kesä on kyllä ollut sääolojen puolesta varsin poikkeuksellinen. Olen vasta yhtenä päivänä päässyt käyttämään kesämekkoa, ja silloinkin meinasi tulla kylmä. Siksi tämänkertainen asu sisältääkin takin, vaikka onkin olemukseltaan kesäinen. 

Olen vasta nyt viime vuosina alkanut syttyä shortseille ja tänä kesänä tavoitteenani olisi löytää farkkushortsit. Niitä etsiessä löysin kuitenkin toiset, jo kauan kaivatut shortsit mustien kaveriksi, eli metsänvihreät shortsit. Nämä sopivat ihanasti mustien, kuviollisten sukkahousujen kanssa.

Yhdistin asuun mustan yläosan ja koska ulkona oli viileää, niin mukaan pääsi myös toinen uusi suosikkini - kukallinen farkkutakki. Vielä vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan omistavani sinistä farkkutakkia, mutta siinä se nyt on ja minä rakastan sitä! Se on ollut ehdottomasti tämän kesän käytetyin vaate, koska ulkona on kokoajan niin viileää.

Asun viimeisteli tottakai luottoasusteeni, eli jättimäinen kukkahuivi. Viihdyn tässä kokonaisuudessa ja se on hyvin minua itseäni. Siisti ja asiallinen, mutta samalla rento ja rempseä.

Farkkutakki: SheinCurve

Shortsit: Zalando/Kaffe

Sukkahousut: Lindex

Kengät: Zalando/Anna Field

Huivi: kirpparilta

Pitkospuilla

Kävin kesäretkellä Helsingin Lammassaaressa, jossa esteettömät pitkospuut kuljettavat läpi niittyjen, metsien ja kosteikkojen aina lintulavalle sekä piilomajalle asti. Reitin pituus yhteen suuntaan on noin 1,2 kilometriä ja sieltä pääsee pois vain tulemalla pitkospuita pitkin toiseen suuntaan.

Olen käynyt tuolla vuosia sitten miehen kanssa, ja silloin se oli minusta hieman tylsä kohde. Nyt ajattelin kokeillla, että jos löytäisin tieni ihan lampaiden luokse, mutta harmillisesti sinne meni vain kapea polku kantoineen. Löysin kuitenkin jotain uutta, nimittäin piilokojun! Se on katettu, avoimilla ikkunoilla varustettu majapaikka, jossa voi pitää eväsretken ja tähystellä lahdella asustelevia lintuja. Jos omistaa kiikarit, ja tykkää lintubongailusta, niin piilokoju on varmasti siihen täydellinen paikka.

Piilokoju oli ikään kuin laiturin päässä, ja laiturille menevä reitti oli omituisen joustava. Menin siitä kuitenkin, vaikka kengät vähän hörppäsivätkin merivettä. Se oli hauska elämys ja ihana tarina kertottavaksi - mitä sitten vaikka vähän kastuttiinkin! Ilma oli melkoisen viileä ja tuulinen, eikä kierroksen jälkeinen jäätelöpallo yhtään lämmittänyt tunnelmaa, mutta hauskaa oli.

Lammassaari on kiva retkikohde, mutta sen verran yksipuolinen reitti, ettei sinne kovin usein tule mentyä. Tällä kertaa aloin kuitenkin miettimään, että syksyllä ruskan aikaan se voisi olla aika valokuvauksellinen kohde! 

Tallinna

 

Minulla alkoi tällä viikolla elämäni ensimmäinen, palkallinen kesäloma! Sen kunniaksi suunnittelin jo keväällä, että haluan lähteä reissuun.

Päätin lähteä Tallinnaan pariksi yöksi. Jos menee vain päiväristeilylle, niin ikinä ei ole kunnolla aikaa, vaan sen sijaan on kauhea stressi, että ehtii paluulaivaan. Miehen kanssa vietimme jouluja Tallinnassa yöpyen, mutta talvella ei tullut juuri tutustuttua kaupunkiin. Nyt halusin nähdä Tallinnasta muutakin kuin ostoskeskukset, joten otin hotellin kahdeksi yöksi. Se oli juuri sopivan pituinen aika nähdä ja kokea Tallinnaa.

Lähdin reissuun avustajani kanssa. Matkustimme molempiin suuntiin Tallinkin MyStar -laivalla, ja olin aivan häkeltynyt siitä kuinka uudenaikainen ja siisti se oli! Olen niin tottunut kaikkiin nukkavieruihin, ysärille jääneisiin risteliyaluksiin, että tämä oli kyllä todella tervetullut ja raikas tuulahdus. Yövyimme Tallinnassa Sokos Hotel Virussa, joka valikoitui kohteeksi ihan puhtaasti sijainnin takia. Hotelli puolestaan oli jäänyt vähän sinne viime vuosituhannen puolelle, mutta kun siellä käy vain nukkumassa, niin pääasia on, että asiat toimii.

Huoneemme oli 16.kerroksessa, mistä olin aivan innoissani. Huone oli myös ihanan tilava, joka on aina plussaa apuvälineiden kanssa. Miinusta kuitenkin siitä, että hotellin saunatilat eivät olleet esteettömät ja aamupalalla oli todella kehnosti mitään gluteenitonta, paitsi leipää. 

Saavuimme Tallinnaan keskiviikkona puoliltapäivin. Olimme tehneet etukäteen listan kohteista, jotka meitä kiinnostaisi nähdä. Siihen kuului T1 Mall of Tallinn -kauppakeskus, Koplin kaupunginosa, Telliskiven alue, Kadriorgin puisto sekä Ülemisten kauppakeskus. Hotelille kirjauduttuamme lähdimme etsimään T1 Mall of Tallinn -kauppakeskusta, sillä ilma oli melko viileä, niin päätimme jättää ulkokohteet seuraaville päiville. T1 kauppakeskuksen katolla oli esteetön maailmanpyörä, johon ehdottomasti halusin.

Matka sinne ei kuitenkaan ollut aivan niin yksinkertainen. Emme kumpikaan ole mestareita kartan kanssa, ja Tallinnan julkinen liikenne oli aivan uusi tuttavuus. Kävelimme muutamaan otteeseen edes takaisin, menimme väärillä busseilla ja lopulta päädyimme oikealla bussilla väärään suuntaan ja löysimme itsemme bussivarikolta! Lopulta, matkaan johon olisi kuulunut kulua puolisen tuntia, niin kolmen tunnin jälkeen pääsimme perille ja istahdimme maailmanpyörän kyytiin. 

ShyWheel of Tallinn nousee 120 metrin korkeudelle merenpinnasta, ja koska rakastan korkeita paikkoja, niin tämä oli ihan kiva kokemus, mutta maisemat olivat hieman tylsät. Maailmanpyörän jälkeen yritimme päästä kadun toisella puolella olevaan Ülemisten kauppakeskukseen, mutta siinä oli välissä junaraiteet sekä työmaa, emmekä löytäneet reittiä toiselle puolen. Lopulta palasimme kaikkemme antaneena hotellille ja kävimme nukkumaan.

Seuraava aamu valkeni Tallinnassa aurinkoisena, ja aamupalan jälkeen otimme suunnaksi Koplin. Toisena päivänä bussienkin käyttäminen sujui jo paremmin, ja pääsimme ensi yrittämällä perille. 

1930-luvulla Kopli oli Tallinnan kauneimpia kaupunginosia, jossa vietettiin aktiivista seuraelämää. Siellä sijaitsi myös niin kutsuttu professorien kylä ja vuonna 1927 suljetun Venäjän-Baltian telakan päärakennuksessa toimi teknillinen korkeakoulu. Neuvostovuosina Koplista tuli työläisten kaupunginosa, sinne muutti arveluttavia asukkaita, rikollisuus lisääntyi ja rappiolle joutuivat niin rakennukset kuin monet ihmisetkin. Huono maine on seurannut Koplia näihin päiviin saakka. Nyt Kopli on kuitenkin kehittymässä yhdeksi Tallinnan kiinnostavimmista kaupunginosista – lähellä merta ja keskustaa, mutta kuitenkin omissa oloissaan. Tai näin olimme lukeneet. 

Kävelimme siellä ympäriinsä, näimme kauniita rakennuksia, vanhoja tehtaita ja neuvostovallan aikaisia rakennuksia. Ihmettelimme missä se kaikki on, mitä olimme odottaneet. Kävelimme vain eteenpäin, juttelimme ja jahkailimme, että olemmekohan oikeassa paikassa. Vasta kotiin tultuani tarkistin, että mihin meidän olisi kuulunut mennä, ja
totuus valkeni - olimme nähneet kaiken oleellisen. Koplin alue oli siis kaunis, mutta se meni meiltä ikään kuin vähän ohi, koska emme tajunneet, että olemme asian ytimessä.

Koplista otimme bussin Telliskiveen, johon ehdin tutstua pikaisesti viime syksynä. Siellä kävimme kahvilla ja jäätelöllä, kiertelimme puoteja ja antiikkikauppaa, sekä ostimme ruokatorilta evääksi mansikoita. Kävimme myös katsomassa valkokuvataiteenmuseo Fotografiskan näyttelyt, jonka jälkeen suuntasimme hetkeksi takaisin hotellille.

Telliskivi on mielestäni todella valokuvauksellinen ja pidän niistä graffiteista, joita siellä on seinillä joka puolella. Siellä olisi ollut myös kiinnostava ravintola, mutta itselläni tuli vatsa kamalan kipeäksi kesken päivän, joten oli parempi mennä vähän hotellille lepäämään.

Ruokapaikkojen löytäminen Tallinnasta oli yllättävän haastavaa. En halunnut mennä ostoskeskusten pikaruokaloihin, ja yhteen ravintolaan meitä ei huolittu sisään. Sanottiin vain, ettei ole tilaa, vaikka ravintola oli puoliksi tyhjä. Gluteeniton tarjonta koko kaupungissa tuntui olevan yllättävän suppea, ja vasta viimeisenä päivänä löysimme ravintolan, josta sai gluteenitonta pizzaa ja pastaa. Onneksi  tämän reissun suurimmat odotukset eivät olleet ruoassa, joten se ei sen liiemmin harmittanut. 

Viimeisenä aamuna suuntasimme Kadriorgin puistoon. Alueeltaan noin 70 hehtaarin kokoinen puisto on rakennettu Pietari Suuren kesäasunnon Kadriorgin palatsin ympärille. Nykyisin palatsin tiloissa toimii Viron taidemuseo, jonne oli yllättäen myös esteetön pääsy. Kävimme kiertelemässä näyttelyn, mutta meitä molempia kiinnosti enemmän itse palatsi - mikä huone on ollut missäkin käytössä ja millaisia juhlia siellä on kestitty.

Kadriorgin puistoa alettiin rakentaa vuonna 1718 samaan aikaan palatsin kanssa, ja vuonna 2011 puistoon on rakennettu japanilaistyylinen puutarha. Se oli ihan rauhoittava ympäristö, mutta olisi tehnyt mieli kysyä japanilaisilta turisteilta oliko puutarha kuinka autenttinen kokemus. 

Puiston suhteen meillä oli aika hyvä ajoitus, sillä kun pääsimme kotiinlähtöpizzoille, niin taivas repesi ja vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Matkan kokonaiskesto oli kyllä sopiva, sillä viimeisenä päivänä meillä oli jo ehkä vähän vaikeaa keksiä tekemistä. Kiertelimme viime töiksemme vielä ostoskeskukset ja lähdimme iltalaivalla kotia kohti. Reissussa on aina kiva olla, mutta voi että kun on mukavaa tulla kotiin! 

Ostin reissusta muutamia meikkejä, geelilakkoja sekä laivalta löysin kesätuoksuni alennuksesta. Lisäksi ostin kosmetiikkapussukan, joka sattui löytymään alesta, sillä kaikki kosmetiikkani matkusti muovipussissa. En nimittäin ole nähnyt pussukkaani muuton jälkeen, mutta nyt se varmaan putkhtaa jostain esiin, kun ostin uuden. 

Lisäksi kunnon keski-ikäisenä tarkistin tottakai ruokakauppojen gluteenittoman tarjonnan ja löysin muutaman kiinnostavan tuotteen. Löysin myös gluteenittomia suolatikkuja, ja olen niistä ikionnellinen!

Reissu oli mahtava, näimme kaiken minkä halusimmekin ja reissuun mahtui myös sopivasti sekoilua. Tämä oli erittäin hyvä tapa aloittaa kesäloma!