Vuosi 2025 - yhtäkkiä elämä oli puolellani

Vuosi alkaa olla lopuillaan. Tämä vuosi on ollut täynnä suuria tunteita, isoja päätöksiä, pettymyksiä ja onnistumisia. Tänä vuonna kasvoin omaksi itsekseni enemmän kuin koskaan aiemmin. Uskalsin päästää irti monista epävarmuuksistani, aloin luottaa itseeni ja kas - yhtäkkiä elämä oli puolellani.

Tänä vuonna muistan nauraneeni, mutta muistan myös ne kyyneleet, sillä lopetin niiden pidättämisen. Muistan auringonsäteet ihollani, sadepisarat huivin hapsuissa ja tuulenpuuskat punaisissa hiuksissani. Minä koin ja näin, minä elin. Ja elän edelleen. 

Vuonna 2025 sain unelmieni työpaikan, jossa pääsen toteuttamaan itseäni ja sain sieltä myös jatkosopimuksen, hyvä minä! Olen ylpeä itsestäni, sillä tämän työn sain täysin omilla ansioillani ja osaamisellani. Vuonna 2025 vietin elämäni ensimmäisen palkallisen kesäloman, olin sinkku ja deittailin, kunnes loppuvuodesta osui oikeaan. Tapasin paljon mielenkiintoisia ihmisiä, opin uutta, leivoin paljon ja aloitin lavarunouden, joka veikin sitten mukanaan. Rakastan sitä tunnetta mikrofonin takana ja sitä yhteisöllisen hyväksyvää ilmapiiriä. Jokaisen teksti on arvokas ja hyvä juuri sellaisena kuin se on. 

Vuonna 2025 opettelin olemaan välittämättä muiden mielipiteistä ja elin enemmän itselleni. Jouduin tänä vuonna myös luopumaan koirasta, harjoittelin ulkoiluttamaan pupua, matkustin ja aloin säästämään koiranpentua varten. Tänä vuonna yritin enemmän katsoa tulevaisuuteen sen sijaan, että murehtisin menneisyyttä. Tänä vuonna löysin viimein rauhan, niin itsestäni kuin ympäriltänikin. Opettelin tietoisesti puhumaan avoimemmin asioistani ja ajatuksistani, sekä aloin pitämään parempaa huolta omasta hyvinvoinnistani.

Vuonna 2025 löysin puuttuvat palaset itsestäni, hyväksyin itseni tällaisena kuin olen ja aloin arvostamaan elämää. Opin ymmärtämään, että kaikki on oikeastaan aika hyvin juuri nyt. 

Ja sitten lopulta löysin rakkauden.

En tiedä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan, mutta en oikein myöskään uskalla toivoa mitään. Ainut mitä toivon on se, että tärkeät ihmiset pysyisivät elämässäni - sillä he ovat lopulta se asia joka merkitsee eniten. Ja heistä olen eniten kiitollinen.

Joulu

Se olisi taas yksi joulu takanapäin, ja voisin jopa sanoa, että minulla oli paras joulu pitkiin aikoihin. Kiitos siitä miehelle. Tapasin Janin, uuden miesystäväni, marraskuun alussa. Hän ajaa invataksia, ja toi minut eräänä iltana keskustasta kotiin. Olen tässä miettinyt mihin iskin silmäni silloin kun tavattiin, koska äiti sitä niin ihmetteli, että miten voi yhdellä kotimatkalla rakastua!

Tykkäsin hänen silmistä ja iloisuudesta, mutta ennen kaikkea siitä, että minusta tuntui heti siltä, että hän näki minut. Olisin jo samana iltana halunnut antaa suukon poskelle, jos olisin uskaltanut, sillä halusin jäädä myös hänen mieleen, mutta toisaalta niin kai jäinkin, koska aloimme melko pian ensitapaamisen jälkeen viestittelemään ja tapailemaan. Yllättävän äkkiä kaikki vain tuntui menevän oikeaan suuntaan, joten mitä sitä jarruttelemaan. Ei kai tässä iässä enää tarvitse odotella?

Jani on herkkä ja empaattinen, komea, hauska ja hassutteleva. Meillä on sellainen tietynlainen yhteys, hän puhuu ja pussaa, ja ennen kaikkea - hänen seurassa minun on äärettömän hyvä ja helppo olla oma itseni. Hän saa minut nauramaan ja tiedän, että hän pitää minut turvassa. 

Vietimme joulun yhdessä ja aattona kävimme vanhempieni luona, ja pakko myöntää etten edes muista milloin olisin viettänyt viimeksi joulun siellä. Päivä oli pitkä, kun lähdimme heti aamutuimaan ja palasimme vasta puolilta öin, mutta oli ihana nähdä sukulaisia, erityisesti papaa. 

Kotipuolessa oli kaikki ennallaan ja aatto kului rauhallisesti herkutellen, mutta joulupäivänä tulikin sitten vipinää, kun miehen lapsi tuli käymään. Laitoin kotonakin vielä joulupöydän, tosin osan ruoista sain äidiltä mukaan, niin pääsin vähän helpommalla. Katselimme rauhassa koko perheen elokuvia ja poika availi innoissaan lahjoja, jotka joulupukki oli vahingossa jättänyt tänne. Aivan kertakaikkisen ihana joulu, vaikka Tapaninpäivän iltana laitoinkin jo kuusen ja muut koristeet varastoon. Tänä vuonna joulu sentään tuntui joululle.

Haudan kävin laittamassa joulukuosiin jo ennen pyhiä, koska tiesin, että olemme aaton reissussa. Kanervat olivat aivan mädäntyneet kun on satanut niin paljon, joten revin ne pois ja laitoin kukkapenkkiin vain havuja. Sekä tietysti ne ruusut, niin kuin joka joulu.

Pikakelauksella

En ole paljoa ehtinyt kirjoitella tänne marraskuisen työreissun jälkeen. Paljon on kuitenkin tapahtunut, joten otetaanpa pikakelaus taaksepäin.

Tänä vuonna olen laittanut kotiin joulua oikein olan takaa. Ostin vihreän joulukuusen valkoisen tilalle, ja se löysi paikkansa olohuoneen ikkunan edestä. Olen tykännyt viime vuosina laittaa kuusen jo itsenäisyyspäivänä, mutta tänä vuonna myöhästyin siitä, koska tilaamani kuusi oli väärän kokoinen. Niinpä etsin uuden kuusen käsiini ja viikkoa myöhemmin se koristi olohuonettani. Lisäksi laitoin valoja vitriinien päälle ja pöydälle punaisen pöytäliinan kynttilöineen. 

Tänä vuonna joululla on ihan eri merkitys, sillä en ole yksin. Siltä samaiselta marraskuiselta työreissulta tarttui nimittäin mukaan eräs henkilö, joka sulostuttaa arkeani nykyään melko tiiviisti. Olen löytänyt rinnalleni rakkaan ihmisen, jonka kanssa lähden viettämään jouluaattoa lapsuudenkotiini. En muista milloin viimeksi olisin ollut siellä jouluna. Ihanaa päästä äidin joulupöytään!

 

Joulutunnelmaa olen hakenut myös eläinlääkäristä. Neponen alkoi sairastelemaan reilu viikko sitten, mutta lopulta onneksi selvittiin suurinpiirtein säikähdyksellä. Se lopetti yhtäkkiä syömisen, ja se on pupuille todella vaarallista. Päivystykseen päästyämme suusta löytyi pieni haava, ja lääkäri sanoi sen johtuvan hampaista. Saimme kotiin kipulääkkeitä ja ajan hammaslääkärille, mutta lopputulema oli se, että hampaissa ei ollut mitään vikaa. Haava oli ilmeisesti tullut oksasta tai heinästä, mutta nyt Neponen on jo taas oma itsensä!

Joulukuun alussa osallistuin jälleen poetry slameihin, mutta tällä kertaa en menestenyt. Tärkeintä itselleni kuitenkin oli päästä mikin taakse, sekä saada tutustutettua rakas runouteni maailmaan. 

Näin joulun alla on tullut käytyä paristi kirkossakin, sekä seurakunnan avoimessa olohuoneessa. Kävimme siellä murusen kanssa iltahartaudessa, ja Martat tarjoilivat tilaisuudessa myös joulupuuroa. Lisäksi kävin lähikirkossa laulamassa Kauneimpia joululauluja sekä Johanneksen kirkossa kuuntelemassa Ylioppilaskunnan laulajien perinteisen joulukonsertin. Huomaan itsessäni samaa rauhattomuutta, kuin viime joulunakin. Se on jonkinlainen tunne siitä, että pitää päästä kirkon tai hautausmaan rauhaan. 

Olen huomannut itsessäni, että näin aikuisena uskosta on tullut itselleni tärkeämpi. Minut on kasvatettu kristillisin arvoin, mutta vasta nyt alan tuntea, kuinka sekin puoli on oikeasti osa elämääni. Ehkä nuorempana asia ei ole tuntunut yhteisöllisesti hyväksyttävältä tai se on tuntunut hieman nololta. Itse löydän uskosta rauhaa. Asia ei juuri vaikuta arkiseen elämiseeni, mutta itselleni saan siitä turvaa. Turvaa, että tapaan kaikki rakkaani vielä taivaassa. Turvaa, että joku suojelee juuri minua. Ja yhteisöllisyyttä yhteisöstä, johon haluan kuulua. 

Tänä jouluna olen rakastettu. Tänä jouluna uskon löytäväni rauhan. Tänä jouluna joulu tuntuu joululta.

Työmatkalla

Olin tällä viikolla elämäni ensimmäisellä työreissulla! Tampereella järjestettiin apuvälinemessut, jossa olin töissä kaikkina kolmena päivänä.

Majoituin Sokos hotelli Ilveksessä. Menin Tampereelle jo keskiviikkona, sillä torstaina messut alkoivat aamulla yhdeksältä ja minun oli oltava siellä paikalla hyvissä ajoin. Keskiviikkona ehdin käymään syömässä ja pienellä kävelyllä koskella, mutta menin joka ilta aika aikaisin nukkumaan. Etukäteen minua hieman jännitti, että miten tulen jaksamaan pitkät työpäivät ja vähäiset yöunet, mutta yllättävän kivuttomasti se meni. Messupäivien jälkeen menin aina heti hotellille ja aikaisin sänkyyn.

Reissu opetti minulle myös uutta itsestäni. En tiennyt, että oikeasti tykkäisin niin paljon asiakastyöstä, mutta sehän oli aivan mahtavaa! Minun tehtäviini kuului kuvata ihmisiä meidän kuvausseinällä ja päivittää sosiaalista mediaa. Oli kiva keskustella ihmisten kanssa, pyytää heitä kuvaan ja monet halusivat yhteiskuvaan myös minun kanssa. Tapasin paljon vanhoja tuttuja, mutta tuli myös uusia tuttavuuksia, ja pääsin keskustelemaan somesta tuttujen ihmisten kanssa, kuten Arja Ahtaanluoman sekä Peltsin ja Osmon kanssa. 

Tiedättekö, ennen kaikkea minä olen itsestäni ylpeä. Sitä ei suomalaiset monesti sano ääneen, mutta nyt minä sanon. Olen parissa vuodessa kavunnut pois Kelan tukiviidakosta, ja teen leipäni nykyään itse. Kukaan ei enää halua nähdä tiliotettani, että paljonko mitäkin tukea pitäisi maksaa, vaan olen tavallinen, verokortilla töitä tekevä aikuinen. Ja se saa minut sopimaan jotenkin paremmin joukkoon. Koen olevani hyväksytympi, kun minulla on töitä. Ihan jo jos miettii deittailumaailmaa, niin "joo, en mä käy töissä" ei ole kovin inspiroiva aloitus. Sen sijaan, '"hei, mä teen työkseni.. " avaa paljon enemmän keskusteluja. 

En tarkoita, että työn pitäisi määritellä ihmistä, ja jokaisella on omat syynsä miksei pysty tai halua niitä ansiotuloja tienata, mutta tähän asti työelämä on tuonut itselleni ainakin elämään pelkkää hyvää. Rahallisen korvauksen lisäksi olen tavannut kosolti uusia ihmisiä, saanut mahtavia kokemuksia ja tilaisuuksia sekä oppinut paljon uutta, jotta voin tehdä työni aina vain paremmin. Työ on myös tuonot arkeeni rakennetta ja sisältöä.

Työllä ei välttämättä rikastu, mutta onko kaikki rikkaus rahallista?

Uusia, tulevia suosikkkeja

Palataanpa hetkeksi viikon takaisiin I love me -messuihin. Ne järjestetään vuosittain Helsingin messukeskuksessa ja nämä messut keskittyvät kauneuteen sekä hyvinvointiin.

Itse olen käynyt näillä messuilla jo joitakin vuosia, vaikkakaan en välttämättä aivan joka vuosi. Pitkään ajattelin, että I love me -messut eivät ole minua varten, koska en ole riittävän kaunis. Nykyään minusta on kuitenkin ihanaa laittautua ja mennä etsimään omaa suosikkikosmetiikkaa tai löytää uusia, tulevia suosikkeja. Tällä kertaa pukeuduin pinkkiin - pinkit sukkahousut, musta tyllihame, vaaleanpunaiset kynnet sekä uusi, ihana vaaleanpunainen laukkuni. Löysin tämän Tommy Hilfigerin pikkulaukun Vintedistä tässä syksyllä, ja nyt vasta pääsin ulkoiluttamaan sitä ensimmäistä kertaa.

Messuilla oli tänä vuonna mielestäni enemmän ihmisiä kuin aiempina vuosina. Sieltä myös puuttui paljon sellaisia pisteitä, joita on ollut aiemmin. Onneksi kuitenkin tärkein oli paikalla, eli Flow Cosmetics. Ostan heiltä joka kerta jotakin uutta testattavaksi, ja usein niistä on muodostunut ihan jokapäiväisiä käyttötuotteita. Tällä kertaa ostin ruusufinni-iholleni suositellut  Ceramides & Probiotics Cream -kasvovoiteen sekä Hyaluron & Probiotics -hyaluronihapposeerumin. Ostin nämä matkakokoina kokeiluun, jos ihoni ei tykkääkään.

Lisäksi hakusessa oli hiusväri, joka löytyi Vivahde Hairin pisteeltä. Ostin kaksi eri punaisen sävyä, sillä niitä voi kuulemma tarvittaessa sekottaa keskenään sopivan sävyn saavuttamiseksi. Messuilta löytyi myös muutama uusi geelilakka sekä biotiinia hiusten ja kynsien tueksi. Tarkoitus oli löytää messuilta vielä huultenrajauskyniä sekä yhtä tiettyä hiuslakkaa, mutta ne jäivät uupumaan.

Tuleeko sinun käytyä I love me -messuilla?