Yksi asu, kaksi jakkua

Pidän asukokonaisuuksista, joita on helppo muunnella pienillä asioilla aivan toiseksi niin, että käyttätarkoitus tai asun fiilis muuttuu.

Toimistolle tykkään usein pukea päälle bleiserin, jonka yhdistän farkkuihin tai suoriin housuihin. Tämä pinkki bleiseri on uusin tulokas bleisereistäni, ja tuo väri on aivan mahtava. Se sopii mielestäni paremmin vaaleiden vaatteiden kanssa yhdisteltäväksi, ja kesällä se olikin helppo yhdistää erilaisiin vaaleisiin hameisiin. 

Nyt ei kuitenkaan ole enää ihan hamesää, joten laitoin sen farkkujen kanssa. Bleiserin alla oli tavallinen valkoinen t-paita ja lisäksi yhdistin asuun kullan värisen kaulakorun. Koru teki asusta entistäkin asiallisemman.

Farkut ja valkoinen paita on siitä helppo, että jakkua vaihtamalla koko ilme muuttuu. Tähän samaan kokonaisuuteen sopii pinkin bleiserin lisäksi myös uusi Holly & Whyten neuletakki. Tällä muutoksella asu muuttui hieman arkisemmaksi, sopivaksi esimerkiksi kaverin luo kyläilyyn.

Olin vakaasti päättänyt, etten hetkeen osta vaatteita, jos ei tule jotain tarpeellista, kuten toppahousut, jotka on ostettava. Mutta sitten tämän kaunokaisen nähdessäni minun oli pakko pyörtää päätökseni. Neuletakin väritys ja kuviointi on mielestäni todella kaunis. Ja talvellahan nyt neuletakeille on aina käyttöä.

Kumpi asukokonaisuus on sinun suosikkisi? Onko sinulla asuja, jotka on helposti muunneltavissa? 

Pinkki bleiseri: Shein Curve

Farkut: H&M

T-paita: Tokmanni

Neuletakki: Lindex

Kengät: Prisma

Ranskalainen klassikko

Tein pitkästä, pitkästä aikaa lehtitilauksen. Lehtitilauksia on tullut karsittua vuosien aikana, kun netistä löytyy niin paljon. Pari viikkoa sitten sain puhelun, jossa myytiin Maku-lehteä hyvällä tarjouksella, enkä voinut kieltäytyä.

Minulle tuli Maku-lehti joskus vuosikausia, mutta lopetin tilauksen ryhtyessäni gluteenittomalle ruokavaliolle. Nyt kuitenkin vuosia myöhemmin osaan jo itse soveltaa tavallisista ohjeista gluteenittomia, ja ilokseni sain huomata, että lehdessä on nykyään myös gluteenittomia reseptejä.

Ensimmäinen lehti tuli viikossa, ja voi kuinka jännää oli kun pitkästä aikaa postiluukusta kolahti uunituore lehti! Ensi selaamisella löysin monta kiinnostavaa reseptiä, ja toisella silmäyksellä Lyonin kana kiehtoi eniten. Päätin kokeilla.

Lehdessä kerrottiin Lyonin kanan olevan "ranskalainen ruokalaji, jota kutsutaan myös etikkakanaksi". Itse käytin marinoituja kanankoipia, sillä kaupassa ei ollut maustamattomia. Otin kaikki esille ja tarkastelin ohjetta. Vasta siinä vaiheessa huomasin ruokaan tulevan etikan määrän, ja suorastaan järkytyin, sillä yleensä etikkaa tulee ruokiin vain joitakin ruokalusikallisia. Olisihan se pitänyt ehkä jo tuosta kuvauksesta osata päätellä, että etikkaa tulee reilusti. Tähän reseptiin nimittäin tulee puolitoista desilitraa punaviinietikkaa, mutta pakko myöntää, että itse uskalsin laittaa vain desin verran.

Ruoan pääasiallinen mauste oli rakuuna, eikä lähikaupassani ollut tuoretta, joten korvasin sen ruokalusikallisella kuivattua. Alkuvaiheessa ruoan tuoksu ei ollut mitenkään huumaava, sillä keitetyn etikan tuoksu oli melko voimakas. Uunin jälkeen tuoksu oli jo kuitenkin huomattavasti houkuttelevampi.

Lyonin kana yllätti positiivisesti, ja tämä resepti jää varmasti käyttööni. Kastikkeen maku oli todella syvä ja voimakas, ei yhtään etikkainen, vaikka etikkaa tulikin niin reilusti. Keitin lisukkeeksi pitkäjyväistä riisiä, mutta myös uunijuurekset sopisivat tämän kanssa mainiosti. 

Lyonin kana

1 sipuli

3–4 valkosipulinkynttä

1 rkl voita

800 g broilerinkoipia

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria

2-3 rkl tomaattipyreetä

1½ dl punaviinietikkaa 

1 laakerinlehti

2½ dl kanalientä

1 prk (200 g) ranskankermaa

tuoretta rakuunaa

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Laita koivet öljyttyyn uunivuokaan ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Jätä suola pois, jos käytät marinoituja koipia. Lisää paistinpannulle voita ja hienonnetut sipulit sekä valkosipulit. Kuullota. Lisää tomaattipyree, etikka ja laakerinlehti. Nosta levyn lämpötilaa ja anna etikan kiehahtaa kunnolla. Keitä 5 minuuttia. Lisää lopuksi kanaliemi ja ranskankerma sekä rakuuna. Sekoita tasaiseksi ja kaada seos vuokaan broilerinkoipien päälle. Siirrä vuoka 200-asteiseen uuniin ja paista 30 minuuttia. Pienennä uuni 175 asteeseen ja hauduta vielä noin tunti, kunnes kastike on saostunut ja koivet saaneet kunnolla väriä. 

Juoksuhaudoilla

Lähdin tänään aivan tavalliselle lenkille koiran kanssa, mutta siitä tulikin oikeastaan aika mielenkiintoinen. Ilma oli sumuisen kostea, mutta silti ulkona oli jotenkin kaunista.

Löysimme taas uuden lenkkipolun, ihan vain kääntymällä tutusta risteyksestä eri suuntaan. Harmittaa, kun unohdin laittaa puhelimen karttasovelluksen päälle, niin en ihan tarkalleen tiedä mistä kiersimme. Hahmotan reitit näkemällä ne kartasta, muutoin käytän vain omia maamerkkejäni. Tuossa oli tuo puu, ja tuossa penkki. Tästä syystä suunnistamiseni on äärettömän vaikeaa, kun joka puolella näyttää ihan erilaiselta eri vuodenaikoina!

Tavallinen sunnuntaikävelymme muuttui kuitenkin kiehtovaksi, kun löysimme yllättäen juoksuhautoja. Ensin luulin sen  olevan vain jokin luola kalliossa, mutta lähemmäs päästyämme totuus valkeni. Kyseessä oli siis ensimmäisen maailmansodan aikainen juoksuhauta, ja vaikka se olikin kasvanut melkein umpeen, niin oli se aika vaikuttava näky. Siinä sitä pysähtyi hetkeksi ja mietti, kuinka nyt ihan kirjaimellisesti seisomme osana historiaa. Kuinka siinä paikalla on taisteltu oman henkensä ja yhteisen hyvän puolesta. Siinä hetkessä sitä tunsi itsensä aika pieneksi.

Mutta minä niin rakastan tällaista! Yksi käännös lenkillä uuteen suuntaan tai elämässä ylipäätään, ja eteen voi tulla jotain yllätävää. Jotain kohauttavaa. Jotain kaunista sumun keskellä.

Herra Neponen

Meillä on uusi asukas! Pieni, vaaleanruskea pupuvauva muutti meille viikonloppuna, sillä johan tässä on vuosi eletty aivan kaksin Taiston kanssa. 

Minulla on aina ollut pupuja. Ala-asteen lopulla tuli kodinvaihtajina kaksi ensimmäistä, sillä niiden perhe allergisoitui enkä minä antanut äidille periksi. Niiden jälkeen sain yläasteella synttärilahjaksi ikioman hermeliinin, jonka kanssa muutin sitten myös Helsinkiin. Sille otin seuraksi toisen hermeliinin, ja vahingossa tuli myös kolmas, sillä yksi hoitokani jäikin minun luokseni asumaan. Tämä viimeisin oli minulla ja miehellä myös meidän yhteisessä kodissa, samaan aikaan kun Taisto tuli kuvioihin. Sen pupun jälkeen tulikin sitten Elvis ja nyt herra Neponen.

Olin suunnitellut pupun hankintaa tässä jo jonkin aikaa, mutten pitänyt mitään kiirettä. Yhtenä päivänä kuitenkin sosiaaliseen mediaani lävähti kuva tästä karvaturrista, enkä sen suuremmin enää miettinyt. Meille tulisi pupu.

Ennen kuin pystyin kotiuttamaan pupun, niin piti hankkia kaikki tarpeisto. Heitin nimittäin Elviksen jälkeen ruokakuppeja lukuunottamatta kaiken pois, sillä ne olivat jo niin vanhoja rikkinäisiä. Neposelle ostin häkin käytettynä, mutta pesämökki ja aktiviteetit ovat uusia. Olin aika järkyttynyt siitä, miten paljon kaikkien tarvikkeiden hinnat olivat nousseet, kun ei ole näitä tarvinnut ihan hetkeen uusia.

Mutta nyt meillä asustaa Neponen. Se on leijonaharjas-kääpiöluppa sekoitus, eli aivan uusi tuttavuus minulle. Aiemmat kun ovat olleet hermeliinejä, "hoitokania" lukuunottamatta, joka oli hermeliini-leijonanharjas sekoitus. Neponen on kuitenkin paljon pörröisempi kuin se! 

Neponen on syntynyt heinäkuussa, joten se on aivan vauva vielä. Tällä hetkellä painoa on 1,5 kiloa, ja oletuksena on, että aikuisena se painaisi noin kaksi kiloa. On kyllä heti jotenkin kotoisampaa, kun pupu vilistää olohuoneessa. Olen niin tottunut asumaan niiden kanssa, ettei koti ole koti ilman pupua.

Neponen on hyvin utelias ja rohkea poika, ja se on tottunut hyvin tässä muutamassa päivässä jo sylissäoloonkin. Se antaa harjata turkkiaan ja on erittäin perso herkuille. Taisto ja Neponen tulevat hyvin juttuun keskenään, eikä se ollut minulle yllätys, kun Taisto on niin tottunut pupuihin. 

Tutustumme vähitellen kaikki toisiimme, totuttelemme Neposen kanssa kodin ääniin ja uusiin herkkuihin. Imuri on vielä hieman kauhistuttava, mutta tuore basilika suurinta herkkua.

Vielä huomennakin

Nyt on pakko myöntää, että ihan vähän nolottaa kertoa tätä teille, mutta olen löytänyt paremman mokkapalareseptin. Olen nimittäin aina vannonut äidin reseptiin, mutta valitettavasti se on nyt päihitetty. Anteeksi äiti!

Vetoan nyt kuitenkin siihen, että äidin ohje on tarkoitettu leivottavaksi tavallisilla vehnäjauhoilla. Olen vain aina vaihtanut jauhot gluteenittomiin, mutta ongelmana on ollut se, että mokkapala on ollut seuraavana päivänä hyvin kuivaa. Kesällä jouduin kokeilemaan tätä uutta reseptiä, sillä töihin tarvittiin sekä gluteeniton että maidoton jälkkäri. Olin hyvin epäileväinen reseptin suhteen ja mikään vaihe ei mielestäni mennyt siinä oikein, mutta lopputulos oli täydellinen. Niin pehmeää ja suussasulavaa - vielä seuraavana päivänäkin!

Nyt pimenevien syysiltojen myötä teki mieli jotain herkkuja, ja päätin kokeilla samaa ohjetta uudestaan. Edelleen yhtä hyvää, joten haluan jakaa tämän ilon myös teille. Leivo, nauti ja ihastu. Ja muista, että jos mokkapalan ei tarvitse olla maidoton, niin voit käyttää aivan tavallista voita.

Pohja:

 1/2 dl vettä

1/2 dl tummaa kaakaojauhetta

225 g voita tai maidotonta margariinia

2,5 dl sokeria

2 3/4 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

1/2 dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

4 kananmunaa

Kuorrute:

6 dl tomusokeria

1/2 dl tummaa kaakaojauhetta

75 g voita tai maidotonta margariinia

3/4 dl vahvaa kahvia

1 tl vaniljasokeria

Pinnalle strösseleitä

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Kiehauta vesi vedenkeittimellä ja mittaa joukkoon kaakaojauhe. Sekoita tasaiseksi. Mittaa isoon kulhoon huoneenlämpöinen voi ja sokeri, ja toiseen astiaan valmiiksi jauhot sekä leivinjauhe. Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella ja lisää joukkoon kananmunat yksitellen, samalla vatkaten. Lisää jauhot vähitellen, edelleen vatkaten. Kaada lopuksi taikinan sekaan kaakaoseos ja vatkaa se tasaisesti taikinan joukkoon. Kaada taikina leivinpaperin päälle syvälle uunipellille, tasoita pinta ja laita uuniin 25–30 minuutiksi. Jäähdytä.

Mittaa tomusokeri ja kaakao valmiiksi astiaan. Lisää joukkoon sulatettu voi sekä kahvi. Lisää tarvittaessa tomusokeria tai kahvia, jotta saat koostumuksesta sopivan. Kaada kuorrute pohjan päälle ja tasoita kauniiksi. Ripottele pinnalle strösseleitä ja anna jähmettyä ennen leikkaamista.

Keittiön cocktailtaulu

Olen nyt asunut aika tarkalleen vuoden tässä asunnossa. Muista vielä liiankin elävästi sen epätoivon ja kaaoksen, joka meillä oli muuttopäivänä.

Muuttoa saatiin onneksi tehtyä silloin pitkin viikkoa, sillä sain avaimet aiemmin, jotta pääsin tekemään asuntoon pintaremonttia. Kaikki seinät maalattiin ja siinä ohella sai pestyä samalla kaappeja valmiiksi. Äiti ja kummit olivat täällä silloin, joten saimme kaiken pienen tavaran tuotua ennen varsinaista muuttopäivää. Vaikka tavaroita oli ehtinyt mennä jo kaappeihin ja varastoon, niin olin aivan varma, etten tule tänne mahtumaan.

Vaikka myin huonekaluja ja astioita, niin oli paljon mistä en halunnut luopua - varsinkaan siinä elämäntilanteessa. Joten 82 neliömetrin asunnosta tavarat sisällytettiin 52 neliön asuntoon, ja voin kertoa, etten meinannut enää itse mahtua sisälle. Siinä piti vetää muutama kerta syvään henkeä ja miettiä, että mistä aloittaisi. 

Mutta niin sitä vain kaikki löysivät paikkansa. Tästä tuli vähitellen enemmän koti, vaikka vielä tänäänkin jotkut asiat hakevat paikkaansa. Yksi parhaista asioista tässä asunnossa on se, että varasto on heti ulko-ovesta seuraava, eikä viereisen rapun kellarissa niin kuin edellisessä asunnossa. Se tuo paljon liikkumavaraa, kun varastoon lähteminen ei ole kynnyskysymys.

Nyt kun tuntuu, etten ole tästä ihan heti lähdössä, niin aloin tekemään tästä asunnosta yhä enemmän itseni näköistä. Sain vihdoin nimittäin taulun keittiön seinälle! Olen jo aikoja sitten ostanut julisteen, joka on odottanut kehyksiä. Viimein sain itseäni niskasta kiinni ja kehykset ostettua, ja kas - siinä se nyt on. Ihana cocktailtauluni kultaisissa kehyksissä.

Oikeasti ostin kaksi samanhenkistä julistetta, mutta totesin vasta sitten, ettei ne mahdu tuohon kivasti vierekkäin. Joten tämä on tällainen vaihtotaulu, vaihdan toisen kuvan aina kun siltä tuntuu. Ainut ongelma on vain se, että on vaikea päättää, kumpaa pitäisin seinällä!

Toinen pienmpi sisustusjuttu on uusi marmoria mukaileva kynttilänjalka sekä samaa tyyliä olevat lasinaluset. Lasinluset löysin Tallinnasta ja kynttilänjalan sen jälkeen Jyskistä, joten selkeästi minulla on nyt alkamassa jokin marmorikausi. 

Toivon, että saisin vielä aikaiseksi laitettua hyllyjä seinälle, ja olisi tuolla pari julistettakin odottamassa. On vain niin vaikea päättää mihin, koska en halua turhia reikiä seiniin. Mutta hyllyt auttaisivat myös kasvien kanssa, silloin saisin niitä vähän pois lattialta. Olen myös miettinyt olohuoneen vaaleanpunaiselle seinälle lipastoa, koska säilytystila ei olisi pahitteeksi, mutta jos ostan sen, niin luovun pupuhaaveesta. Koska siinä on samalla ainoa kohta, jonne pupun häkki mahtuisi. 

Lipastoa on kuitenkin onneksi hetki aikaa pohtia, sillä ensin pitää uusia puhelin. 

Täytetyt kurpitsaveneet

Syksyllä on niin paljon kaikkia mahtavia satokausituotteita, joista oma suosikkini on erilaiset kurpitsat. Rakastan ehdottomasti eniten myskikurpitsaa, mutta spagettikurpitsa tulee heti perässä hyvänä kakkosena.

Tein tällä viikolla kotimaisesta spagettikurpitsasta täytettyjä kurpitsaveneitä. Täytteen tein Hernis-proteiinista, johon itseasiassa tutustuin vasta nyt ensimmäistä kertaa. Hernis on täysin kasvipohjainen tuote, jota löytyy niin rouheena kuin suikaleenakin. Itse kokeilin ensimmäisenä rouhetta.

Hernis oli helppo valmistaa - helpompi kuin soijarouhe - sillä sitä ei tarvinnut erikseen keittää. Tykästyin Hernikseen myös siinä mielessä, että siinä ei ollut niin vahvaa ominaismakua kuten soijassa, eli voit maustaa sen juuri niin kuin haluat. Pidän kyllä soijarouheen ja -suikaleidenkin mausta, mutta ne eivät mielestäni sovi kovin moneen ruokaan.

Herniksen lisäksi laitoin kurpitsaveneisiini tölkkipapuja, tomaattimurskaa, tacomaustetta ja pinnalle juustoraastetta. Täydellinen vaihtoehto kasvisruokapäivään!

Täytetyt kurpitsaveneet

1 spagettikurpitsa

100 g Hernisrouhetta

1 sipuli

0,5 tlk papusekoitusta

1 tlk tomaattimurskaa

1 limen mehu

1 rkl tacomaustetta

1 tl paprikajauhetta

0,5 tl mustapippuria

0,5 tl chilihiutaleita

(suolaa)

öljyä

fetajuustoa

juustoraastetta

Halkaise kurpitsa pitkittäin ja kaavi siemenet pois lusikalle. Valele leikkuupinta öljyllä ja mausta suolalla. Laita kurpitsat leikkuupinta alaspäin leivinpaperin päälle, ja paahda 200 asteessa, kunnes ovat pehmeitä.

Valmista Hernis pussin ohjeen mukaan. Lisää mausteet, limenmehu ja hienonnettu sipuli. Paista hetki. Lisää pavut ja tomaattimurska, maistele ja mausta tarvittaessa. Herniksessä ja tacomausteessa on suolaa, joten älä lisää suolaa ennen maistamista.

Ota kypsät kurpitsat uunista, ja käännä ne oikein päin. Revi varoen kahdella haarukalla kurpitsan sisus spagettimaiseksi. Jätä vähän reunoille, sillä sitä on hauska nyhtää sieltä syödessä. Levitä kastiketta kurpitsaveneisiin, lisää päälle fetaa sekä juustoraastetta, ja paista vielä hetki, kunnes juusto on sulanut ja saanut vähän väriä. Nosta kurpitsan puolikas lautaselle, koristele tuoreilla yrteillä ja haarukoi suoraan suuhusi. 

 

Todellinen Tallinna

 

Lauantaina kävin pitkästä aikaa Tallinnassa. Vietimme vuoden 2019 joulua miehen kanssa Tallinnassa, mutta oli kiva nähdä kaupunki tällä kertaa ilman lumipeitettä. 

Eckerö Linen m/s Finlandia vei meidät heti aamutuimaan Viron puolelle ja pisteet siitä, että maissa oli kerrankin riittävästi aikaa. Paluulaiva nimittäin lähti vasta puoli seitsemältä illalla, joten maissa ehti olla melkein kahdeksan tuntia. Lähdimme viettämään avustajien aikaistettuja pikkujouluja, eikä meillä ollut mitään ennakkosuunnitelmia, vaan menimme fiiliksen mukaan. Ryhmämme jakautui heti maihin päästyämme kahteen pienempään porukkaan, jotta jokainen sai tehdä sitä mitä halusi.

Meidän kolmen hengen ryhmä lähti kävellen kohti Telliskiveä ja Rotermannia. Oli ihana nähdä ja kokea Tallinnasta muutakin kuin vanha kaupunki, sillä yleensä suuntaan aina sinne. Olen jo kauan halunnut käydä Telliskiven alueella, sillä olen kuullut siitä niin paljon. Siellä oli toinen toistaan sympaattisempia käsityöpuoteja, loputtoman iso antiikkimyymälä ja kesäistä torimeininkiä. Telliskivessä oli myös paljon kuvattavaa sekä läjäpäin trendikkäitä kahviloita ja ravintoloita, mutta meillä ei kuitenkaan ollut vielä nälkä laivan aamupalabuffetin jäljiltä. 

Jatkoimme kaupungilla kiertelyä ja kävelyä, vähän shoppailimme ja lopulta päädyimme päivälliselle restoran Argentiinaan pihville. Oli ihan törkeän hyvää ankkaa! Meillä oli aivan mahtava päivä ja kaiken kruunasi laivalla esiintynyt Uniklubi. En edes tiennyt, että koko bändiä on enää olemassa, mutta olihan se nyt melko nostalgista. Ja oli kyllä kiva, että laivalla oli ohjelmaa. 

Haluaisin ehkä tässä ennen talvea käydä Tallinnassa uudestaan, sillä tuntuu, että kuitenkin jäi niin paljon näkemättä. Museot ja näyttelytkin nimittäin kiinnostaisi, ja haluaisin vain valokuvata Tallinnaa lisää. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa näin Tallinnan - ja se todellisuus ei todellakaan ollut siellä vanhassa kaupungissa.