sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Salaatti-ateria


  Toisinaan on ihan mahdottoman vaikeaa keksiä, että mitä laittaisi ruoaksi, mutta tällä kertaa onneksi sain kivan vinkin. Niinpä tein pienen ja vaatimattoman 12 perunan annoksen perunasalaattia ja kutsuin kaveritkin syömään. Salaatti poikkesi perinteisestä sen verran, että laitoin joukkoon myös palvikinkkukuutioita. Koko homma meinasi mennä ihan pieleen, kun kiinteänä myydyt perunat olivatkin jauhoisia eikä peruna näin ollen oikein tahtonut pysyä kuutioina. Tämä perunasalaatti oli hyvää ja aion teidä kyllä toistekin, mutta vasta sitten kun sappikivet ovat poissa. Mies herkuttelee salaatilla tänään ja varmaan vielä huomennakin, itse joudun olosuhteiden pakosta palaamaan kana-riisi -linjalle. 

Laitoin perunasalaattiin maustekurkkua, omenaa, perunaa ja kinkkua. Erillisissä kipoissa oli sitten vielä sipulia ja kapriksia, niin jokainen sai laittaa niitä annokseensa, jos halusi. Kastikkeeseen lorautin majoneesia, smetanaa, pippuria, suolaa, etikkaa ja sinappia. Salaatin kaveriksi paistoin patonkia ja tietenkin nakkeja. 

Yksinkertaista ja niin hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti