perjantai 5. tammikuuta 2018

Maailmankaikkeuden ihanin pataruoka


Näin pyhien ja juhlien jälkeen on mukavaa paneutua taas hieman arkiruokailuun. Tällä kertaa päädyin makoisaan kanapataan, ja kokeilin jotain uuttakin siinä samalla. Aika usein kun kokkailen tällälailla uutta keksien, heiluu pääni sisällä sellainen pieni Jamie Oliver, joka puhuu isoeleisesti käsillään ja hokee "beautiful, beautiful and tasty food!" Niin kävi tälläkin kertaa, kun valmistin tätä täydellisyyttä hipovaa sherry-kanapataa.

Kanapataani tuli broilerin rintapaloja, porkkanaa, sipulia, palsternakkaa ja uutena tuttavuutena fenkolia. Se tuoksui niin ihanasti anikselle, että ajattelin sen olevan hyvää. Maistamisasteelle en kuitenkaan vielä rohjennut, mutta antoi se liemeen kuitenkin oman makunsa. 



Paistoin rintapaloja pannulla voin kanssa nahkapuoli alaspäin, jotta saisin nahasta mukavan rapsakan. "Golden and crispy" hoki Jamie tässä kohtaa. Otin kanat sivuun ja kuullotin juureksia hetken aikaa. Loppuvaiheessa lisäsin niihin ripauksen suolaa ja muutaman tilkan sherryä, ja kaadoin kaiken liemineen päivineen uunivuoan pohjalle. Pannuun lisäsin vettä, pari kanaliemikuutiota, hunajaa ja mustapippuria. Suurustin sen maizenalla ja kaadoin pataan. Jätin tahallani liemen määrän minimiin, sillä en halunnut tästä aivan tyypillistä pataruokaa. Tavoitteenani oli, että kanat ovat vain osaksi liemessä, jotta rapeaksi paistamani nahka ei vetisty. Ja minähän onnistuin! Paistoin pataa ensin kannen alla, ja loppuvaiheessa ilman kantta, että nahka sai vielä viimeistellyn rapeuden. Aivan lopuksi lisäsin mukaan maissintähkiä ja voi että - maailmankaikkeuden ihanin pataruoka oli valmis. "Beautiful and full of taste!"

Liemi oli vihannesten ja sherryn johdosta todella maukasta, eikä niiden lisäksi tarvittu kuin pippuria, hunajaa ja hieman suolaa. Alunperin tähän ultimaattiseen pataan piti tulla valkoviiniä, mutta unohdin ostaa sitä. Oikeastaan parempi niin, sillä nyt tiedän kuinka hyvää sherrykana on. Tarjoilin sen kotoisasti perunamuussin ja höyrytetyn parsakaalin kera. Jos et ole vielä keksinyt viikonlopun ruokaa, niin kenties tämä olisi hyvä vaihtoehto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti