tiistai 10. marraskuuta 2020

Maa-artisokkaa joulupöytään


Otin myös jo toisen askeleen kohti joulua. Ruokia tai leivonnaisia on kiva valmistella ajoissa pakastimeen, niin ei tule sitten kiire ja hoppu. Tuossa syksymmällä saimme ison säkillisen maa-artisokkia appiukon pihamaalta ja halusin tehdä niistä jotain ennen kuin menevät pilalle. Sipsit ja uunilohkot tulevat jo korvista, joten oli aika taikoa jotakin uutta.

Sain päähäni, että maa-artisokastahan voisi tehdä jonkun imelletyn perunalaatikon tyyppisen laatikon joulupöytään ja nettiä selaillessani huomasin, etten ollutkaan yksin ideani kanssa - joku oli keksinyt sen jo. Laatikkoa varten piti kuoria kilon verran maa-artisokkia ja siinäpä oli tämän laatikon hauskuus. Kuorimisessa taisi vierähtää pitkälle toista tuntia eikä vaaka tuntunut millään kohoavan kiloon asti. Joten jos vain mahdollista, suosittelen valmiin soseen ostamista. 

Keitin maa-artisokat suolatussa vedessä, ja niiden kiehuessa lämmitin uunin 175 asteeseen sekä voitelin uunivuoan valmiiksi. Kypsistä artisokista kaadettiin vesi pois ja joukkoon lisättiin 50grammaa voita, purkillinen kermaa, desi gluteenittomia korppujauhoja sekä ripaus muskottipähkinää, suolaa ja valkopippuria. Siirappi oli loppunut, joten laitoin sen tilalle reilun ruokalusikallisen hunajaa ja survoin kaikki sauvasekoittimella tasaiseksi. Sitten lopuksi vielä yksi muna joukkoon, samettisen pehmeä seos vuokaan ja pinnalle korppujauhoja sekä pari voinokaretta. Paistoin laatikkoa 175 asteessa noin tunnin ja seuraavana päivänä pakastin sen joulua varten. Mies maistoi laatikkoa ennen paistamista sen verran, ettei se ole ihan syömäkelvotonta tai täysin suolatonta. Oli kuulemma hyvää, joten jään innolla odottamaan jouluaattoa. Otan sen ajoissa sulamaan ja paistan aattona vielä ainakin puolen tunnin verran. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti