Elvis

Elvis lähti lepäilemään omenapuun alle äidin takapihalle. Se sai elää pitkän ja hyvän pupun elämän, mutta viime päivinä vanhan herran kunto romahti roimasti. Niinpä pikkuinen oli päästettävä pois.

Minulla on ollut pupuja ylä-asteelta asti, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun jouduin tekemään päätöksen lemmikin lopettamisesta. Elvis oli jo 8,5 vuotias, joten aika vanha pieneksi pupuksi. Loppupäivinä sen ei ollut hyvä olla eikä sen keho enää toiminut normaalisti. 

Kun aloimme seurustella mieheni kanssa, niin hän piti minua tyttönä joka sisustaa kaiken vaaleanpunaiseksi ja asuu pupujen kanssa. Mies ei liiemmin välittänyt pupuistani, mutta hänen mielipiteensä muuttui äkisti kun ne muuttivat mukanani yhteiseen kotiimme. Kun sitten silloisesta pupusta aika jätti, niin ei aikaakaan kun mies alkoi kyselemään, että milloin olisi uuden aika. Silloin Elvis saapui meille.

Monet ajattelevat - niin kuin mieskin aluksi - että puput ovat tylsiä ja haisevat. Sen sijaan puput ovat hyvinkin sosiaalisia, vaikka yksilöissä on toki eroja. Elvis esimerkiksi on ensimmäinen pupuistani, joka on tykännyt leikkiä tai oppinut tulemaan kutsusta luokse. Toki Elvis myös oli jotenkin enemmän mukana kaikessa kuin aiemmat puput. Puhuimme niistä Taiston kanssa aina veljeksininä, ja ihmisiä monesti ihmetyttikin kuinka hyvin koira ja kani tulevat toimeen. Mutta vaikka lemmikit ovat tärkeitä, niin ei niitä silti ikinä voi verrata lapseen. Ne eivät ole "korvike".

Elvis oli aivan omanlaisensa pieni persoona, joka rakasti tilliä ja mustikoita. Se tykkäsi ärsyttää koiraa ja tuli aina paikalle, jos jääkaapin vihanneslaatikossa rapisi. Tällä hetkellä en tiedä tuleeko minulle pupua enää, sen saa aika näyttää. Nyt ainakin olemme Taiston kanssa hetken ihan kahdestaan.