maanantai 6. marraskuuta 2023

Ruotsin maalla



Tein viime viikolla pienen pyörähdyksen Ruotsin maalle risteilyn merkeissä. Saimme miehen kanssa kesällä pubivisasta lahjakortteja Viking Linelle ja ajattelin pienen reissun tyttöporukalla tekevän ihan hyvää. Samalla takaraivossa kuitenkin moukaroi ajatus siitä, että onko nyt oikea aika huvitella.

En ollut matkustanut Viking Linella vuosikausiin, joten en tiennyt yhtään mitä odottaa. Pakko näin jälkikäteen sanoa, että Silja Linen laiva Helsinki-Tukholma välillä painii kyllä ihan eri sarjassa, kuin tämä Viking Linen Gabriella. Laiva oli jotenkin jäänyt sisustukseltaan ja tunnelmaltaan ihan jonnekkin muinaishistoriaan. Positiivista kuitenkin oli se, että inva-hytistä löytyi oma pieni jääkaappi! 

Laivalla osallistuttiin bingoon, pieneen pubivisaan sekä karaokeen. Toisena iltana herkuteltiin buffetissa ja toisena laivan ravintolassa. Maissaolopäivänä aamiaista herkuteltiin maissa, ja toisena aamuna nukuttiin kaikkien aamupalojen ohi.




Maissa meinasi taas järki mennä paikallisliikenteen kanssa, mutta kyllä me lopulta pääsimme vähän shoppailemaan. Tosin ainoat ostokset oli iltapalatarpeita hyttiin! Tukholmassa ilma oli piristävän kostea, onneksi ei kuitenkaan ihan kaatamalla satanut. Palasimme takaisin laivalle hyvissä ajoin, kun ei shoppailtavaa löytynyt. Sen sijaan kiersimme paluu-iltana laivan taxfreen, josta mukaan tarttui vähän karkkia ja O.P.I:n hoitava kynsilakka. 

Tärkeintä kuitenkin on, että meillä oli hauskaa, eikä tarvinnut hetkeen miettiä kotiasioita. Oli kiva pitkästä aikaa pukeutua hyvin ja vähän laittautua. Sai hetken olla irti surusta ja kaikesta vastuusta. Seuraavalla kerralla valitsen kyllä taas Silja Linen, vaikka tuskin nyt ihan heti tulee mentyä. Seuraavaksi voisi risteillä jonnekin muualle, kuin Ruotsiin tai Viroon, en vain tiedä minne.  


1 kommentti:

  1. Heips! Olipa mukava lukea Tukholman väritteinen tekstisi. Kurjaa, ettet ihan pitänyt laivan sisustuksesta, mutta tärkeintä oli että sait pidettyä hauskaa kavereiden kanssa. :) mukavaa syystalven jatkoa :)

    VastaaPoista