Uudisraivaaja

Alkuviikolla odottelin kuumeisesti uusinta Koti ja keittiö -lehteäni. Lasku kyllä löytää perille, mutta jostain syystä itse lehti kiertää aina äitini kautta. Niinpä saan odotella uusinta numeroa hieman kauemmin sen pyöriessä ympäri suomea. Viimein se kuitenkin löysi perille, hieman kärsineensä ja kuluneena, mutta kuitenkin. Nautiskelin siitä parvekkeella, kahvikupposen kanssa kun syysaurinko pitää vielä parvekkeen lämpöisenä. 

Pientä sisustusinspiraatiota on ollut havaittavissa ja tavarat ovat lennokkaasti vaihdelleet paikkoja. Tämä koski nyt tällä erää lähinnä olohuone-keittiö akselia ja hieman parvekettakin. Aina silloin tällöin tekisi mieli kääntää kaikki huonekalut päälaelleen, mutta tässä asunnossa se ei ole mahdollista. Kunpa joskus löytyisi se koti, jossa tv tai vitriini sopisivat useampaan kuin yhteen nurkkaan.

Keittiön sivutasolla, hieman jo ehkä olohuoneen puolella, on jo pitkään ollut samat purkit ja purnukat. Sama meininki oli ruokapöydän päällä sijaitsevilla ylähyllyillä. Oli siis jo korkea aika päivittää tavaroiden paikkoja ja pelkästään jo se vaikuttaa todella paljon sisustuksen ilmeeseen. Sivutasolta pastat, riisit ja öljyt siirtyivät ruokapöydän päälle ja sivutasolle kasailin jotain aivan uutta. Olen jo pidempään harmitellut, ettei missään ole tilaa ruokakirjoilleni, vaan ne ovat jemmassa kaappien kätköissä. Niinpä kasasin muutamasta kirjasta pienehkön portaan, jonka päälle sain mausteita ja sipuleja kivasti eri tasoihin. Siihen viereen sain myös yhden kasveistani, niin tv-taso ei näytä enää niin ahtaalta.

Näin syksyn tullen mieleni teki taas vähän tummempia sävyjä, enimmäkseen purppuaa ja mustaa. Niitä löytyykin kotoamme nyt ripotellusti kynttilöiden ja pöytäliinojen muodossa. Tähän kaikkeen minulla kului rahaa vain krysanteemin ja callunoiden verran, mutta muutos on silti melkoinen. Panostin yksityiskohtiin, tein uusia ratkaisuja ja tutkin laatikoiden pohjia. Esimerkiksi tuikku helmien keskellä syntyi ihan vahingossa, kun halusin jotain matalampaa kuvien eteen. Mielestäni sisustustavaroiden pitää tuoda esille eri tasoja ja korkeuseroja, luodakseen tietynlaisen harmonian. Kasvit ja pitkä kynttilä tuovat ryhtiä ja runsautta, kun taas matala tuikku helmineen saa aikaan herkkyyttä. Lisäksi värinokkonen ja kissanhäntäkin sopivat täydellisesti väreihin!

Parvekkeen pidin vielä eloisana ja pirteänä - oranssi saa loistaa ja ottaa vallan. Pupun muutettua sisälle uskalsin hommata sinne hieman callunoita ja asettelin kynttilälyhtyjä ympäri parveketta. Kohta niistäkin saa jo tunnelmaa.

Olen puuhaillut tätä kaikkea koko viikon, ja odottanut auringon saapumista. Tänään se vihdoin ryhdistäytyi ja poistui pilven takaa, joten sain kuvattua kaikki nämä herkulliset yksityiskohdat sinun nähtäväksesi. Mitä siis pidät kokonaisuudesta, vai oliko täysin turha vaiva? :)

Kirpeän kirkas

Tänään oli juuri sellainen syyspäivä, mistä olen jo pitkään haaveillut! Loppuviikko on kulunut pitkälti sisätiloissa, joten oli hyvä päästä vähän lenkille. Ilma oli sopivan kirpeä, auringonvalo kirkasti maiseman ja ruska oli saapunut paikalle. Kiertelin kameran ja koiran kanssa puistossa sekä rannalla, napsin monenlaisia kuvia ja hengitin varastoon ihanaa syksyä. Syksy saa minut jotenkin eloisammaksi ja se tuo elämään mahtavia värejä. Nautithan sinäkin, vielä niin kauan kuin tätä mahtavuutta riittää!

Kielen kutkuttaja

Siitä asti kun testasin vaaleita kaloja, enkä reagoinut niihin, on mieleni tehnyt tulisen pehmeää, thaimaalaista kalacurrya. Tänään laitoin curryn tulille ja voin kertoa, että siitä tuli aivan mielettömän hyvää!

Käytin curryyni pakasteseitä ja jättikatkaravun pyrstöjä. Pakasteseiti on mielestäni aivan liian aliarvostettu kala. Se sopii moniin ruokiin, vaikka keittoa en siitä lähtisi itsekään tekemään. Tartu vain kuitenkin rohkeasti tuohon jäiseen möhkäleeseen, siitä tulee ihan hyvää!

Kalan ja ravunpyrstöjen lisäksi curryyn tuli kookosmaitoa, raastettua inkivääriä, kuutioitua myrkikurpitsaa, sipulia, sokeriherneen palkoja sekä punaista thaicurrytahnaa. Joku voisi nyt väittää, etten tehnyt curryani koko sydämellä kun käytin valmista tahnaa, mutta hei - vaatiihan se muutakin. Jos olisin laittanut pelkkää kookosmaitoa ja currytahnaa, olisi lopputulos ollut varmasti hyvinkin toisenlainen. Curryssa pitää olla makeutta, happoa ja suolaisuutta oikeassa suhteessa, joten niiden tasapainon löysin lisäämällä limemehua, tamarind -tahnaa, kalakastiketta ja sokeria.

Tein ensin pannulla pelkän liemen valmiiksi, maistelin ja maustoin sen oikeanlaiseksi. Kun se kutkutti kieltäni tarpeeksi, lisäsin joukkoon kalapalat, sipulit sekä kurpitsakuutiot. Annoin kiehua kannen alla hyvän tovin, jonka ansiosta kala imi itseensä hyvin curryn eri vivahteita. Loppuvaiheessa lisäsin ravut ja herneenpalot, etteivät ne kypsy liikaa. Kyytipojaksi hieman riisiä ja annoksen päälle revittyä korianteria. Curryelämys oli täydellisen valmis nautittavaksi!

Surkeasta söpöksi

Tänään ruokakaupassa, siellä hyllyjen välissä kierrellessä iski aivan tajuton halu leipoa. Samassa muistin nähneeni uusimmassa Maku -lehdessä ihanan näköisen kakkuohjeen. Siinä oli yhdistetty kaksi hyvää, tiikeri- ja banaanikakku. Tiesin kotona lymyilevän perus leipomistarvikkeet, joten nappasin ostoskärryyni ruokien lisäksi vain vaniljasokeria ja suklaabanaanikarkkeja. Maustehyllyllä minut kuitenkin valtasi yletön surumielisyys. Vaniljasokeri on jotain mitä en ole oikeastaan ikinä ostanut omaan kotiini. Mummulla oli aina tapana antaa kassillinen ruokaa kun tavattiin, ja kassi piti sisällään erityisesti leivontatarpeita. Mummu kun tiesi kuinka tykkään leipomisesta eikä ikinä leivinjauhe tai vaniljasokeri päässeet minulta loppumaan. Nyt ei ollut enää kaapissa uutta purkkia eikä mummua huolehtimassa.

No mutta, palatakseni kakkuun, oli siis kyse aika perinteisestä kuivakakusta. Kermaviilin ja banaanin ansiosta kakku jäi ihanan meheväksi, mutta tiikerikakkumaiset kerrokset eivät näkyneet aivan yhtä selkeästi kuin perinteisessä versiossa. Lopuksi ajattelin, että miksi kuivakakkujen pitää olla aina niin surkean näköisiä. Jotenkin kuivakoita ja nuutuneita. Niinpä kuorrutin kakkuni osittain ja koristelin pieneksi pilkotuilla suklaabanaanikarkeilla. Mielestäni siitä tuli oikein söpö ollakseen vain kuivakakku! :)

Uuniperunan monet muodot

Eilen sain pitkästä aikaa valmistaa kunnon illallisen viineineen ja jälkiruokineen. Pari kaveria tuli istumaan iltaa, ja mikä olisikaan mukavampaa kuin syödä yhdessä. Ruoan tein sillä periaatteella, että jokainen saa kasata mieleisensä annoksen. Niinpä loihdin pöytään uuniperunoita erilaisin täytevaihtoehdoin ja lisukkeeksi hieman salaattia sekä patonkia. 

Itse olen tottunut lapsuudessani syömään uuniperunat pelkästään maustetun tuorejuuston kera, ikäänkuin pihvin tai muun sellaisen lisukkeena. Täällä kaupungissa löysin kuitenkin ihan uuden tavan syödä uuniperunoita niin, että se peruna onkin siinä pääosassa. Huomasin, että niitä voi täyttää erinäisin täyttein ja kastikkein, ja se on ihan oikea ruoka. Vein tämän idean kerran myös vanhempien ruokapöytään, ja he olivat yhtä ällistyneitä kuin minäkin olin ensimmäisellä kerralla - voiko uuniperunoita syödä näinkin?

Täytteiden skaala on loputon ja ennen tykkäsin aina tehdä uuniperunat kalapainotteisesti, käyttäen graavia, savulohta ja katkarapuja. Lisäksi mielestäni uuniperunoihin sopii feta- ja vuohenjuusto, sekä tietenkin kastike pitää olla. Parhaiten tässä tapauksessa palvelee kermaviili, joka on maustettu etikalla, sokerilla, suolalla ja pippurilla. 

Tällä kertaa tein valmiiksi kaksi erilaista täytettä, joissa oli kastike jo mukana. Toisessa oli kermaviiliä, currya ja grillattua broileria ja toinen koostui kermaviilistä, tuorejuustosta ja katkaravuista. Kummassakin oli hieman etikkaa, suolaa sekä pippuria ja katkarapuversiossa oli lisäksi  kuivattua tilliä sekä sitruunamehua. Erillisinä lisätäytteinä oli tarjolla vielä mainitsemiani juustoja sekä silputtua punasipulia. 

Jälkiruoaksi päädyin valmistamaan italialaista klassikkoherkkua eli tiramisua. Se olikin helpompaa kuin muistinkaan, mikä sai minut ihmettelemään, että miksei sitä tule tehtyä useammin? 

Kaikki meni kuin kuumille kiville. Onneksi kaverimme pitävät hyvästä ruoasta ja onneksi saan sitä silloin tällöin heille tarjoilla! :)

Kiiltävä ja pölytön

Tämän vuoden leffafestareilla ei ole vielä tähän mennessä ollut yhtään tajunnanräjäyttävää näytöstä ja sen vuoksi fiilis on hieman pettynyt, eikä motivaatio elokuviin ole juuri nyt niin korkealla. Siksi tämä tiistai saapuikin hyvän sään aikaan, sillä tänään minulla ei ole yhtään elokuvaa, mutta mies sen sijaan kyhnöttää leffateatterin pimeydessä. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että saan hetken nauttia kodin rauhallisuudesta ja miten muuten hyödyntäisinkään tämän ajan kuin siivoamalla. Välillä jatkuva tiskien laitto tai pyykinpesu turhauttavat, mutta kun niitä ei ehdi tekemään, niin niitä suorastaan kaipaa. Tänään olenkin siis pyykännyt, tiskannut, imuroinut ja hoitanut kasveja. Ja nyt, tämän pienen hetken kotini on kiiltävä, pölytön ja vailla koirankarvoja.

Siis todellakin vain pienen hetken.

Kaappihulluus

Kohta on lempiaikani vuodesta! Vuoden kolmanneksi paras ajanjakso alkaa huomenna, kun Rakkautta&Anarkiaa pärähtää taas käyntiin. Kyseisen festarin tunnelmia voit lukea viime vuoden kirjoituksesta, sillä tänään keskitymme siivoamiseen :)  

Flunssa on ollut ilonani tässä muutaman päivän ja mitäpä muuta pyjamassa voisi puuhailla kuin kotijuttuja. Kuumeen laskettua päädyin järjestelemään vähän kotia, oikeastaan eniten keittiötä. Keittiön kaapit vaativat aina välillä pientä ryhtiliikettä, varsinkin kuiva-aine osasto. On hyvä vähän tarkastella mitä kaappi on syönyt ja heittää pois asioita mitä vielä viime siivouksessa ajattelit joskus tarvitsevasi. 

Minä kuulun niin sanottuihin purkkimaanikoihin, eli lähestulkoon kaiķki kuiva-aineet ovat meillä purkeissa. Ne säilyvät paremmin ja näyttävät niin paljon paremmilta. Inhoan kaikkia kaapeissa lojuvia pikku nyssäköitä - ne tekevät ilmeestä epäsiistin ja vievät turhaa tilaa. Toki en viitsi hankkia purkkia asioille, joita käytän vain silloin tällöin eli niitä ei aina ole kaapissa saatavilla. Tällaisia ovat esimerkiksi jotkin suurimot tai kuivahedelmät. Sen sijaan kaapista tulee löytyä aina perustarpeet kuten sokeria, vehnäjauhoja, kaurahiutaleita, säilykkeitä, leivinjauhetta, pastaa sekä riisiä. 

Kuiva-ainekaapin lisäksi pidän siitä, että astiatkin ovat järjestyksessä ja omilla paikoillaan. Perusastiat, kuten kahvikupit ja ruokalautaset, noudattavat tätä hyvin, mutta erinäisten pakastusrasioiden ja taikinakulhojen kohdalla onkin jo vähän haastavampaa. Joskus etsin jonkun tietyn pakasterasian kantta ikuisuuden tai löydän taikinakulhoista sinne kuulumattomia esineitä. 

Nyt on kuitenkin kaikki taas hetkeksi kurin ja järjestyksen alaisena, ja toivottavasti tälle rintamalle palaamme vasta kevätauringon loistaessa! 

Paketissa ja purkissa

Tänään oli retkipäivä. Tarkoituksena oli kohdata syksy ja sen kaikki värit, mutta syksy oli eri mieltä. Hyvältä ne eväät maistuivat silti. 

Eilen illalla pyöräytin kasaan perinteiset eväsleivät, tonnikala- sekä kinkku-juusto -täytteillä. Tonnikalaversioon tein täytteen tuorejuustosta, tonnikalasta, sitruunasta, pippurista sekä tillistä. Täytteen lisäksi laitoin väliin maustekurkkusiivuja, jotka mehevöittivät myös kansipalaa mukavasti. Paahtoleipien väliin sujautin margariinia, salaatinlehtiä, sulatejuustoa, kinkkua ja tuorekurkkua. Käärin leivät leivinpaperiin ja solmin juuttinarulla nippuun. Sain tämän mahtavan paketointi-idean netin ihmeellisestä maailmasta, ja miten voisinkaan vastustaa jotain noin söpöä! Leivinpaperiin kääriminen ei sinänsä ole mikään uusi juttu, mutta juuttinaru vei voileivät aivan uudelle tasolle ja lisäksi se piti paketit hyvin kasassa. Kaunis ja käytännöllinen!

Retkikohteeksi valikoitui aina yhtä ihana Auroran puisto. Puisto sijaitsee Espoon puolella, joten ihan joka mielijohteesta sinne ei tule lähdettyä. Kuitenkin melkeinpä joka syksy mieleni halajaa puiston kauniisiin maisemiin, ja on paikalla tunnearvoakin - kihlajaisiamme vietettiin tämän puiston suojissa.

Leipien lisäksi mukana oli tietenkin kahvia ja pitihän se makean nälkäkin jollain tainnuttaa. Tein erikokoisiin, kannellisiin lasipurkkeihin herkullista suklaamoussea ja purkeista sai kukin valita mieleisensä. Näin mousse tai muu lusikoitava jälkiruoka on helpompi tarjoilla ulkosalla. Ei tarvita erillisiä kippoja tai ottimia, kun jokainen voi syödä omasta pikku purkistaan.

Puistoillessa myös koiralla riitti nuuskittavaa ja aukeilla nurmialueilla oli hyvä vähän heitellä frisbeetä. Se kun on Taiston uusi suosikki eikä mikään enää ikinä taida voittaa sitä. Paitsi ruoka.

Eväshetken jälkeen kiertelin jonkin aikaa puistoa kameran kanssa ja törmäsin moniin kiinnostaviin juttuihin. Syksy oli paikalla vasta muutaman vaahteranlehden voimin, mutta onneksi siellä on niin paljon muutakin!

Luumurommi

Syksy on säilömisen kulta-aikaa, kun luonto tarjoaa parastaan ja sato on valmis kerättäväksi. Voit säilöä niin vihanneksia, hedelmiä, marjoja kuin yrttejäkin. Olin onnekas, kun kotipuolessa ollessani papa sekä kummitäti keräsivät meille marjoja talven varalle. Saimme litroittain mustikoita ja vadelmia pakastimeen, ja parasta on, että ainakin tiedän mistä ne ovat peräisin; aivan kotikulmilta. Nyt keittelin pakastimesta hieman marjoja hilloksi ja päätin kokeilla myös uutta säilömistapaa. Olen kuullut puhuttavan paljon rommiluumuista,
ja kyllä - nyt niitä on meilläkin.

Löysin ohjeen uusimmasta Maku -lehdestä ja rommiluumuihin tarvitset siis tiiviitä lasipurkkeja, luumuja, fariinisokeria sekä kirkasta rommia. Kuumensin purkit 250 asteisessa uunissa pöpöjen välttämiseksi ja kansien tiivisteet keitin kiehuvassa vedessä. Luumut kannattaa halkaista ja samalla saa poistettua kiven hedelmän keskeltä. Haaleisiin purkkeihin ladotaan kerroksittain luumuja sekä fariinisokeria, ja hedelmät kannattaakin latoa melko tiiviisti. Luumujen lisäksi laitoin osaan purkeista mukaan myös persikkaa ja aprikoosia, sillä ajattelin hedelmäisten makujen sopivan hyvin yhteen. Yhden purkin tein pelkästään aprikoosista ja persikasta, ja rommin tilalle laitoinkin sitruunaista limoncello -likööriä. Ohjeiden tarkka noudattaminen ei ole minun juttuni, joten aina pitää päästä hieman soveltamaan. 

Hedelmien annetaan tekeytyä jääkaapissa 2-5 kuukautta, ja uskoisin, että mitä pidempään, sen parempi. Alkupäivinä kannattaa käydä muutaman kerran ravistelemassa purkkeja, jotta sokeri sulaa ja levittäytyy tasaisesti. Lopputuloksena pitäisi olla hedelmäistä luumurommia sekä rommin makuisia luumuja nautittavaksi vaikkapa vaniljavaahdon kera. Joulun tienoilla voimme kurkistaa, että mikä on lopputulos!